Kieltolakeja

Mua on alkanut viime aikoina kovasti mietityttämään tämä kaiken kieltäminen ja negatiivisten assosiaatioiden kautta eläminen. Tämä juontaa varmasti juurensa mun omasta elämästä ja siitä kuinka elin pitkään sellaista elämää missä kielsin itseltäni kaiken. Tein sen pikkuhiljaa ja salakavalasti, mutta vuosien myötä keräsin itselleni todella laajan kattauksen siitä mitä "en saa".

 

 

En saa syödä tiettyjä ruokia. En saa liikkua tietyllä tavalla. En saa kuunnella itseäni. En saa pukea päälleni jotain tiettyjä asioita. Kaikilla kielloilla oli tarkoitus tehdä musta parempi ihminen. Laihempi, lihaksikkaampi, hyväksyttävämpi, miellyttävämpi, näkymättömämpi...Ja jokainen kielto toisensa perään vei mua vain syvemmälle ja syvemmälle. Kieltojen myötä sisälläni kasvoi niin syömishäiriö kuin masennuskin. Kieltojen myötä pyrin miellyttämään kaikkia ja toisaalta tekeytymään näkymättömäksi.

 

 

Kieltoja on jatkunut mun elämässä varmasti parisenkymmentä vuotta ja tälläisestä ajattelutavasta on valtavan vaikea päästä eroon. Nykyisin kuitenkin uskallan kyseenalaistaa omat pääni sisäiset kiellot. Onko kaikki se minkä luulen olevan kiellettyä sittenkään sitä? Voisiko mun näköinen nainen kuitenkin käyttää vaakaraitaa vaatteissaan? Voisiko mun näköinen ja kokoinen ihminen kuitenkin syödä? Tarvitseeko minun sittenkään olla kuuntelematta sisintäni tai yrittää miellyttää kaikkia, kun en kaikkea tätä kuitenkaan pysty toteuttamaan?

 

 

Miksi olenkaan antanut kieltojen määrittää mun elämää niin paljon? Mistä nämä kiellot on alunperin lähteneet? Kieltojen kautta olen pyrkinyt pitämään kaikki köydet käsissäni. Olen kuvitellut, että tietyt kiellot vievät mua tiettyyn suuntaan ja näin voin kasvaa ihmisenä. Eläessäni pienessä pelossa ja kurissa en pysty suistumaan raiteiltani tai en pysty tekemään itsestäni naurunalaista. Kun kiellän itseltäni asioita olen kuvitellut pystyväni hallitsemaan kaikkea, siis koko mun elämää. Siitähän mun kohdalla on kaikessa tässä vyyhdissä kyse. Kontrollin kadottamisen pelosta. Siitä, että olisin voinut uskoa ja luottaa siihe, että elämä kantaa vaikkei mulla kaikki asiat olekkaan omissa käsissä.

 

 

Mutta kuten sanoin, olen alkanut pääsemään tässä(kin) asiassa eteenpäin. Pyrin päivittäin rikkomaan tätä asiaa mun mielessä ja ajattelemaan asioista positiivisen näkökulman kautta. Mietin nykyään todella usein kuinka saan ja voin tehdä erilaisia asioita. Kuinka on mun päätös mitä laitan päälleni tai minkälaisen ruokailuvalinnan teen. Asiat tavallaan on edelleen mun käsissä, mutta positiivisemman kulman kautta. Samalla olen myös alkanut luottaa siihe ettei niiden IHAN KAIKKIEN asioiden kuitenkaan tarvitsekkaan olla mun käsissä. Olen alkanut luottaa siihen, että vaikka välillä vähän ajelehtisin tieteämättä määränpäätä, on se ihan sallittua. Eniten olen kuitenkin oppinut itsestäni. Itsestäni ihmisenä ja entistä sallivampana naisena. Olen huomannut, että teen minä mitä tahansa, ei se kaikkia miellytä, mutta ei sen tarvitsekkaan. Olen todennut, että saan ihann itse päättää asioistani... Saan kuunnella miltä MINUSTA tuntuu ja mitä MINÄ haluan miltäkin asialta. 

 

 

Helppoa tämä ei ole ollut, eikä varmasti tule vielä pitkään pitkään aikaan olemaan. Murskata pikkuhiljaa, pala palalta omia uskomuksia. Niitä ajatuksia mitä on kantanut pitkään sisällään. Niitä kieltoja joiden mukaan on elänyt aina ja joiden mukaan on määrittänyt itsensä ihmisenä. Ei ole yhden illan juttu korjata omia ajatuksiaan suuntaan jos toiseenkaan. Mutta askel askeleelta se on tehtävä, jos tästä haluaa eheytyä ja ajatella joskus elämän todellakin kantavan.

 

-Tea-