Kolmekymmentäneljä vuotta ikää!

Mulla on tänään syntymäpäivät! WUUPWUUP! 

 

Mutta totuushan on ettei elämä päivässä muutu miksikään... tai siis miksei voisi muuttua, mutta tässä tapauksessa ei ihmeitä ole tapahtunut. Olen ehkä enemmän kipeä kuin eilen, mutta se johtuu ihan vaan eilisen illan 2,5tunnin treeneistä, ei niinkään iän lisääntymisestä. Sama arki kuitenkin tänään on kuin eilenkin, toki höystettynä facebookkiin ja instagramiin kilahtelevilla onnitteluilla. Kiitos niistä! <3

 

Mulla ei ole koskaan ollut ikäkriisiä. En ole koskaan ajatellut, että mun pitäisi täyttää vuodesta toiseen 25... Olen ihan tyytyväinen, että ikää karttuu, koska silloin myös kokemukset karttuu ja ehkä sitä hieman myös oppii ja oikeasti kasvaa. Toki sellainen pieni lapsi sisällä pitää aina pitää mukana. Jotenkin en ole koskaan osannut haikailla nuoruuden perään, mutta toisaalta tunnen itseni edelleenkin nuoreksi. Onhan se jotenkin hassua kun samaan aikaan tuntee itsensä vielä tyttöseksi ja elämänsä alussa olevaksi, kun oma vanhin lapsi on jo kymmenen. Mutta enemmän se ikä on omassa päässä ja siinä millaiseksi itsensä tuntee, ei sitä mitkään numerot loppupeleissä määritä.

 

 

Silti tänään ja muutaman viimeisen viikon aikana olen miettinyt todenteolla sitä, että mihinhän mut on tarkoitettu. En tiedä onko tämä ajatus mitenkään tuosta iästä kiinni oleva, vai olenko nyt vaan siinä pisteessä, että jotain pitäisi alkaa hahmottaa. Toki huomaan myös ajattelevani, että olen NYT JO sen 34 enkä vieläkään tiedä mitä elämältä haluan... Toisaalta ja toisaalta... mutta tarvitseeko sitä loppupeleissä edes tietää?

 

-Tea-