Lääkitys kohdilleen...

Tälläisellä kevyen kepeällä ja hassun hauskalla otsikolla ajattelin hieman kertoa mun masennuksen tän hetkisen hoidon tilasta. Aion myös tarttua härkää sarvista ja avata hieman mun näkemystä masennuslääkityksestä. Tämä kaikkihan on ihan VAIN JA AINOASTAAN MUN näkemys asiasta, mun kokemusperällä tehty teksti, joten en voi sanoa, että kaikilla menee näin. Enkä etenkään voi sanoa, että kaikille toimii samat asiat. Olen tätä ennenkin toitottanut, mutta tämänkin sairauden kanssa täytyy muistaa yksilölliset lähtökohdat. Mutta jos joku saisi hieman apuja tästä...

 

 

Helmikuussa 2016 siis istuin lääkärin luona ja itkun seasta sain soperrettua etten taida enää jaksaa. En oikein enää nähnyt edessäni tietä, mitä olisin voinut kulkea ilman, että joku oikeasti pitää mua kädestä ja ohjaa mua hieman helpompi kulkuiselle polulle. Mun lääkäri ehdotti mulle heti terapiaa, joka oli ISO helpotus, sillä sitä olin ensisijaisesti toivonutkin. Sitten häneltä tuli kuitenkin suusta se sana, mitä olin kauhulla odottanut: "lääkitys". Olen aina ollut "huono" syömään mitään lääkkeitä ja masennuslääkitystä en ollut aiemmin edes nähnyt vaihtoehtona itselleni. Siinä hetken kyyneleitä ja ylpeyttäni nieleskeltyä ja kuunneltuani lääkärin vakuutteluja lääkkeiden mahdollisuuksista olin kuitenkin valmis kokeilemaan. 

 

Annostus oli alkuun pieni... sitä nostettiin sitten loppupeleissä kolmesti eli kolminkertaiseen tasoon verrattaen lähtötasoa. Mun lääke vaikuttaa aivojen serotoniiniin eli välittäjäaineeseen. Niin lääkkeen aloittaessani kuin joka kerta sitä nostettaessa sain joksikin aikaa melkoisia sivuoireita... oli väsymystä, pahoinvointia jne. Mutta ei kuitenkaan mitään "sen vakavampaa". Useasti kuitenkin mietin, että eihän tässä ole mitään järkeä, kun olo menee vaan huonommaksi, kunnes kroppa tottui. Silti kaikki se tuntui hyvin epäluontevalta ihmiselle, joka ei popsi lääkkeitä ihan vähästä.

 

 

Siltikin nykyään puhun lääkityksen puolesta. Ei se kaikkea pelasta, eikä sen kuulukkaan. Toki siihen on myös helppo tukeutua, mutta se ei ollut mun ajatuksessa yhtään. Se miksi lääkitys mulla aloitettiin on yksinkertaisesti se, että sain nostettua itseni siellä ojanpohjalla edes nelinkontilleni ja pystyin alkaa näkemään elämässäni edes jonkun positiivisen pilkahduksen. Lääkityksestä ei haettu mulle pelastusta vaan tukipilari, jonka avulla pystyin alkamaan työstämään omaa ajatusmaailmaani ja viemään oloani eteenpäin. Se lääkitys oli ensimmäinen asia, mikä vei mua eteenpäin siitä kaikista kivikkoisimmasta tiestä. Se antoi mulle uskoa, että jaksan nostaa itseni ylös muiden keinojen avulla. 

 

 

Lääkitys on edelleen päällä... näin reilu vuosi ja 4kk myöhemmin. Olin jo viime talvena aikeissa lopetella niiden syömisen, mutta sitten elämä taas heilahti ja kyynärpäät osui ojanpohjaan. Nyt kevään ja kesän aikana olen voinut paremmin kuin vuosiin ja siksi pienentänyt annostusta, kahdesti, Kummallakin kerralla olen saanut pienoisia vieroitusoireita, eli ei nämä mitään lastenleikkiä ole!! Viime viikolla pienensin annostuksen pienimpään mahdolliseen määrään ja edelleen huomaan vaikutuksia... jos en muualla niin henkisellä puolella. Näiden vieroitusoireiden aikana vaatii valtavasti voimia jaksaa, siis ihan fyysisesti. Vaatii valtavasti myös henkistä kanttia mennä eteenpäin ja pysyä positiivisena. Vielä en tästä pudotuksesta osaa sanoa, mutta viimeksi ainakin kun oireet olivat ohitse, olin taas kuin uudesti syntynyt. Vielä mennään hetki siis tällä määrällä ettei pudotus olisi liian kova tai äkillinen. Mutta ehkä jo ensi kuussa pystyn sanomaan eläväni ilman masennuslääkitystä. Toistaiseksi, koska ikinähän ei tiedä, mitä elämässä tapahtuu.

 

 

Niin kuin aiemmin ajattelin ettei lääkitys ole mulle vaihtoehto, olen näin jälkikäteen tyytyväinen siihen, että annoin niille mahdollisuuden. Kaikki alun sivuoireet ja nyt tämän lopettelun vieroitusoireet ovat kuitenkin olleet pientä, verrattuna siihen itse masennukseen. Siihen olotilaan, mikä mulla oli ja mistä en ehkä olisi näin hyvin "noussut" ilman noita "myrkkyjä". Joskus niillekin siis kannattaa antaa mahdollisuus...

 

-Tea-