Lajikokeilu: Tankotanssi (sisältää lyhyen videon)

Eilen pääsin kokeilemaan Kotkan Hyrrien treenisalille tankotanssia. Olimme varanneet meidän tanssiyhdistyksen ohjaajille oman näytetunnin, jotta pääsimme hieman virkistäytymään ja kokeilemaan jotain täysin erilaista lajia, kuin mitä me harrastamme ja mitä olemme tottuneet tekemään. 

 

 

Tunti alkoi lämmittelyllä ja lihaskunnolla. Tässä lajissa on hyvä olla täysin lämpimät lihakset, jotta tangolla oleminen helpottuu, eikä pääse rikkomaan paikkoja (toki tämä on hyvä muistaa kaikissa lajeissa). Seuraavaksi tutustuimme tankoon, kävelimme sen ympäri neljällä, kahdella ja yhdellä askeleella sekä ihan vaan harjoittelimme miten sitä kättä olisi hyvä pitää tangolla. Opettelimme hieman pyörähdyksiä sekä muutamia hieman vaativampiakin liikkeitä. Osa meidän ohjaajista tuntui olevan ihan sujut tangon kanssa ja tekivät mitä hienompia juttuja ja itse tunsin itseni lähinnä norsuksi tangon ympärillä. ;)

 

 

Olin siis TÄYSIN oman mukavuusalueeni ulkopuolella, vaikka laji onkin kiehtova ja olen tätäkin halunnut kokeilla jo pidempään. Jossain kohtaa meinasi ihan suututtaa, kun ei vaan yksinkertasesti pystynyt. Turhautuminen oli omassa mielessäni ihan käsinkosketeltava. Tälläiselle täydellisyydentavoittelijalle aivan valtavan suuri opetus myös siitä ettei aina kaikkea voi, eikä tarvitse, osata. Käsivoimat mulla on täysin olemattomat ja toki tällä kropan painolla koko tangolla pyöriminen on hankalaa... puhumattakaan siitä, että saisi vedettyä itsensä tangolle istumaan. Mutta tässäkin lajissa pitäisi muistaa ettei vertaa itseään muihin, vaan tekee just sen mitä itse pystyy. Mulle esimerkiksi oli todella vaikeaa lähteä pyörimään selkä edellä tangon ympäri. Vaati oikeasti uskallusta myös luottaa siihen, että kädet pysyisi tuossa tangossa. Kädet tuntui hikoilevan jo silkasta jännityksestä, eivätkä siksikään pitäneet otettaan täydellisesti.

 

No okei, kyl mie vähän osasin...

 

Vaikea, vaikea laji. Tekninen ja voimaakin vaativa. Mutta niin kaunista katsottavaa, kun sen oikeasti osaa! Hieman jäi kaivelemaan, että pitäisikö sitä sittenkin jonkunlainen alkeiskurssi tästäkin hommasta käydä... ;)

 

 

Mutta jos yhtään mietityttää, että olisi kiva päästä kokeilemaan niin kannustan tähänkin. Mulla on tänään kädet aivan valtavan kipeät, eli varmasti käsivoimat kasvaisi huimaa vauhtia ja loppupeleissä jo ihan tuo yksinkertainen tangon ympäri astuminen oli ihan valtavan ihanaa. Todella mahtava kokemus, vaikka vähän mulle jäikin hampaankoloon...

 

-Tea-