Lukossa

Mun jalan tulehdus uusiutui... tai todennäköisesti se ei ensimmäisellä kuurilla/ olemattomalla levolla kunnolla parantunut, joten se kipeytyi uudelleen ja tällä nyt mennään. Ahdistaa, tuskastuttaa ja ketuttaa... jotenkin olen saanut itseni taas siihen pisteeseen, että syytän tästä itseäni ja samalla ajattelen, että ihan sama, mitäs jos en välittäis koko jutusta ja vaikka juoksisin koko jalan rikki. On taas oikein positiivinen Tea liikkeellä ajatuksineen. Tottakai tiedän, että lepo ja liikkuminen kivun sallimissa rajoissa on hyväksi, mutta kun tahdon perjantaina pelaamaan ja torstaina vetämään tunnit ja olemaan muutenkin kaikessa mukana! En siis vielä osaa sitä kroppani kuuntelua ja rauhoittumista, vaikka olen ajatellut sen jo jollain tasolla osaavani...

 

 

Jotenkin olen tän kipuilun takia aivan lukossa. Olen saanut omat ajatuksetkin ihan sekaisin ja aattelen tällä hetkellä olevani maailman huonoin ihminen. Ei sovi mulle tälläset jutut yhtään, ryntää samantien tää negatiivinen valittaja päälle. Mutta jollain tasolla haluan kuitenkin ajatella, että NYT PYSÄHDY! Ei kait tää maailmankaikkeus antaisi mulle tälläisiä merkkejä ellei mun nyt olisi oikeasti pysähdyttävä ja hoidettava itseni kuntoon. Melkein päivälleen vuosi sitten romahdin masennuksen pauloissa ja vuosi on paranneltu itseään ja tuloksia on saavutettu hurjalla vauhdilla, ehkä nyt on taas aika hidastaa ja miettiä asioita uusiksi. Pysähtyä ja tulkita kaikkea mitä elämä mulle yrittää viestittää... Jotenkin en usko, että tämä kaikki vain on sattumaa, vaan luulen vakaasti, että nyt on aika muuttaa jotain suuntaa elämässä tai ainakin tarkastella tätä kaikkea hieman tarkemmin. Kääntää tämäkin lukko positiiviseksi ja jatkaa entistä ehompana eteenpäin. 

 

 

-Tea-