Maailma huutaa hätää!

 

Tuska. Pelko. Suru.

 

Sitä kaikkea sai lukea eilen jokaisessa mediassa. Sitä sai tuntea ja aistia ihan jokaisessa ihmisessä. Viimeisimpänä Espanja, Suomi ja Saksa. Onko kyseessä terroristit vai yksittäisen henkikön pahoinvointi, siihen en ota kantaa. Jokatapauksessa jostain hädästä, jonkun tuskasta tälläiset teot kertoo. Maailman hädästä, siitä, että ihmiset voivat keskenään niin huonosti, että päätyvät tälläisiin tekoihin. 

 

Alkuun tunsin suurta surua. Menehtyneitä, loukkaantuneita ja heidän kaikkien läheisiä kohtaan. Tapahtumia todistaneita kohtaan. Syvä osanottoni kaikille läheisensä menettäneille.

 

Sitten tunsin pelkoa. Miten niin lähellä sattuu tälläistä. Meidän rakkaassa kotimaassa. Mutta toisaalta samassa mietin, että eihän se ollut kuin ajan kysymys. Ei mekään täällä enää missään lintukodossa asuta. Maailma on avoin ja ihmiset suomesakin voivat huonosti. Mutta miten kasvattaa lapsia tälläiseen maailmaan? Miten suojelen heitä kaikelta julmuudelta?

 

Kymmenen Uutisista kuuntelin Sauli Niinistön haastattelun ja hänen viestinsä kansalle oli, että meidän tulisi olla rohkeita. Niin, vaikka valtava suru ja murhe maatamme on kohdannut, ei saisi antaa pelon estää elämistä. Ei saisi antaa pelon näkyä, vaan jatkaa elämää. Näinhän se on, pelon yli tulee mennä ja nauttia jokaisesta hetkestä minkä saa elää ja olla. 

 

Kaiken tämän jälkeen tunnen myös huojennusta. Paikalla oli ihmisiä, jotka auttoivat. Ei maailma voi olla siis läpeensä paha. Myös poliisin toiminta oli mallikasta... kolme minuuttia hälytyksen jälkeen tekijä saatiin kiinni. Siis KOLME minuuttia. Mitä sinä saat kolmessa minuutissa aikaiseksi? Nämä poliisit muuttivat varmasti monen viattoman vastaantulijan elämää näiden muutaman minuutin aikana. 

 

 

Kaikkien tunteiden jälkeen on parasta kiittää, että saa olla olemassa. Nauttia jokaisesta hetkestä, sillä selkeästi meilläkään ei olla enää täysin turvassa. Ottaa läheiset viereen, halata ja kertoa heille kuinka tärkeitä heistä jokainen on. 

 

<3 Tea <3