Maailman mahtavin maastotakki ja muita syksyisiä syvällisyyksiä!

 

Syksyssä on mulle kaksi puolta. On uusia alkuja ja on haikeutta. Joskus teini-iässä "lanseerattiin" mun silloisen hyvän ystävän kanssa termi positiivinen masennus. Sillä ei siis ollut mitään tekemistä masennus-sairauden kanssa, vaan enemmänkin sen alakulon, mikä monesti syksyisin valtaa. Se on mulle kuitenkin aina ollut positiivinen asia ja siksi tuo termi oli osuva. Uutta energiaa kohdata arki ja muut syksyn tuomat haasteet. Toisaalta positiivista voimaa aloittaa uusia juttuja ja tietysti silloin tarmoa opiskeluun kesä"loman" (mie oon tehnyt töitä kaikki kesät koulun ohella ehkä 16vuotiaasta lähtien) jäljiltä. Tosiaankin positiiovista pöhinää. Mutta toisaalta aikaa alakuloon, kesän jälkeen pimeneviin iltoihin. Sadetta ja tuulta, jota voi paeta sisätiloihin viltin alle. Aikaa omalle päälle. Valmistautumista synkkään ja pimeään vuodenaikaan.

 

 

Jos rullataan viime syksyyn, niin silloin aloin juuri huomaamaan itsessäni muutoksia. Silloin todenteolla tuli niitä pieniä paranemisen merkkejä tässä "oikeassa" masennuksessa. Viime syksy näyttäytyi mulle äärettömän kauniina, sillä oli kuin mun silmät olisi jälleen avattu ja näin kaikki värit kirkkaammin kuin aikoihin. Silloin pystyin myöntämään voivani paremmin kuin pitkään aikaan. Tämä vuosi tuon jälkeen on ollut vaihteleva. Joskus värit haalistuu ja toisinaan ne kirkastuvat entisestään. On päiviä jolloin soimaan itseäni kaikesta ja koen olevani maailman huonoin ihminen kaikkine ongelmineni ja toisaalta seuraavana päivänä voin olla onnellisempi kuin ikinä. Mahtavaa kuitenkin on huomata, että hetki hetkeltä noita jälkimmäisiä päiviä on enemmän.

 

 

Siltikin, mut valtaa aika usein epävarmuus itsestäni. Olen pyrkinyt eroon siitä mitä muut minusta ajattelee-mallista ja elää vain omaa elämääni. Mutta ei se aina niin helppoa ole. Tottakai jokainen haluaa kuulua johonkin porukkaan, tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on. Mun kohdalla asiaa ei helpota kovaäänisyys, rempseys, energisyys eikä sellanen hyväntahtoinen huuhaahölmöys! En todellakaan ole aina se penaalin terävin kynä ja meen tunteet edellä kaikesta innostuen. Ja siitä saa toisinaan kuulla... Mutta en tee sitä ilkeyttäni ketään kohtaan, tälläinen minä vain olen. Ja toisaalta mussa on se puoli, joka kyhjöttää kotona sohvannurkassa ja toivoo, että joku tulisi seuraksi ja sanoisi, että oot ihan ok just noinkin.

 

Mutta miten tämä kaikki liittyy maastotakkiin??? Siten, että sen jälkeen, kun vuosi sitten availin silmiäni varovasti ja totesin, että minäkin saan näkyä, on vaatekaapissani tapahtunut melkoisia muutoksia. Oon uskaltanut alkaa näkymään silläkin saralla. Oon uskaltanut kokeilla niin naisellisempiakin ratkaisuja, mutta toisaalta tehnyt myös maskuliinisiakin valintoja. Ja tää tämän syksyn paras takki on löytynyt Varustelekasta! Voin rehellisesti myöntää etten olisi vielä muutama aika sitten suostunut tälläistä päälleni pistämään, mutta nyt! Oih rakkaustakki! Alle mahtuu vaikka mitä ja kuinka lämmintä ja vesisade ei ihan heti kastele ja hintaakin oli tällä mun kokoisella jotain kuuden euron luokkaa. Itse rakastan, muista en välitä... <3 ;)

 

Elämäni Minni Hiirenä

 

Toimii myös Addu-muijalla!

 

Mutta kyllä, syksy saa tulla ja olla kaikkine hyvine ja huonoine puolineen! <3

-Tea-