Maailman mahtavin rentoilupäivä!

 

Viime lauantaina 5.5. koitti se kauan odotettu lauantai, kun Anatude veti viimeisen Hartwallin keikan. Mehän oltiin muutaman ihanaisen ystävän kanssa ostettu liput jo aikoja sitten, silloin kun ne tulivat myyntiin ja nyt sitten päästiin itse keikalle. Paikathan nyt oli jotkut kauimmasta katsomosta, koska muita ei saatu, mutta ei se paljon meidän tunnelmaa latistanut. Kyllä se kaksituntinen silti meni hyvin pitkälti tanssiessa. Ja kyllä... enemmän tai vähemmän salaa fanitan Anttia, ei kait siinä käy kieltäminen. Keikka oli mieletön ja lähes koko setti oli siis sitä hänen jorattavaa musiikkia, toki höystettynä muutamalla hitaammalla kappaleella. Koko kokonaisuus oli erittäin onnistunut, vaikka näin kaukaisessa katsomossa jäin kaipaamaan sitä, että olisin nähnyt tanssijoiden koreografiat hieman tarkemmin. Ne meinaan näyttivät kauempaakin mahtavilta. Ja lopun "ilotulitukset" kyllä kruunasivat koko keikan. Olipahan huikea show, ei voi muuta sanoa!

 

 

Ennen keikkaa me oltiin kuitenkin jo ehditty tekemään pieni rundi Helsingin keskustassa. Sandrossa ihanaa ruokaa, muutama kauppa ja lasillinen skumppaa Kiilassa tekivät tehtävänsä, että fiilis oli mahtava jo keikalle mennessä. Olin siis liikenteessä autolla, mutta oltiin taktikoitu ja viety auto Hartsulle parkkiin jo heti kun saavuimme Helsinkiin. Se mahdollisti myös sen, että saatiin auto niin hyville paikoille ettei meidän tarvinut seisoa keikan jälkeen ruuhkissa jonotellen yhtään. 

 

 

Kaupoilta puolestaan matkaan tarttui maailman mahtavin takki. Siis sellainen, mitä olen ihastellut sen julkaisusta asti, nimittäin Puma X Kenza-mallistoon kuulunut oversize Bomber. Huhtikuussa kun viimeksi olin Helsingissä katselin takkia jo sillä silmällä, mutta en raaskinut edes sovittaa, sillä hinta tuntui melko suolaiselta. Tässä välissä olin jo tuudittautunut siihen että takki olisi varmasti jo loppunut tai sitten se L-koko olisi minulle vain auttamatta liian pieni. Nyt lauantaina kuitenkin marssin ystäväni perässä Stadiumiin sen enempiä tätä takkia edes miettimättä.... ja MITÄ?!?! Siinä sitä oli rekissä edelleen jopa kolme L-kokoista. Ensin huokaisin syvään ja kävelin rekin luota pois, mutta kummasti kuitenkin kaarsin kaiken aikaa takin suuntaan ja noh, lopulta annoin itselleni periksi ja sovitin. Eihän se minulle nyt niin oversize ole kuin ehkä sille normaalisti L-kokoa käyttävälle, mutta ihan riittävästi minulle kuitenkin. Viimeinen niitti arkkuun taisi olla kun ystäväni käveli ohitse tehden omia ostoksiaan ja tokaisi lauseen "on se kyllä ihan sun näkönen" tai jotain vastaavaa... Ja kyllä, onhan se. <3

 

 

Tiedän, että on aika materialistista sanoa tämä, mutta kyllä sitä vain ihminen voi tulla onnelliseksi yhdestä takista ja lapsivapaasta lauantaista... ja toki Antti Tuiskusta myös! <3

 

-Tea-