Mikäs se tämä tälläinen B-kirjaimella alkava paikka onkaan ja mikäs se T-kirjaimella alkava paikka on mikä syö mun aikaa???

Jaa ja on musta tullut myös pinkkihiuksinen taas...

 

Siis tämä tälläinen joku blogi... mihin ihminen kirjoittelee... tai sitten näköjään mun tapauksessa ei kirjoittele... ainakaan viimeiseen kahteen viikkoon yhtään mitään. Pahoittelut siis tästä tahattomasta blogihiljaisuudesta, resurssit ei vaan ole nyt riittäneet, mutta pikkuhiljaa tässäkin taas parantelen tapojani.

 

Mitä näihin kahteen viikkoon on sitten sisältynyt... Myönnettäköön ettei mitään ihmeitä, vaan sitä uuteen perusarkeen totuttelua. Ihan oikeasti, nyt on kolme viikkoa uuden työn alkamisesta ja pikkuhiljaa alan taas pääsemään kartalle siitä miten tämä elämä rullaa. Melkein kolmen vuoden kotoilun jälkeen tämä kaikki on ollut melko myllerrystä ja kuten jo aiemminkin kirjoitin, niin koko perhe on saanut opetella uudenlaista arkea. Mulle ja juniorille toki muutos on ollut suurin työn ja päiväkodin alun tiimoilta, mutta on siinä meille kaikille ollut totuttelua. Lisäksi mun mies ehti käymään tässä viiden päivän työreissulla ulkomailla, joten alku uuteen arkeen tuli kiitettävällä rytinällä.

 

 

Mitäpä muuta... eipä oikeastaan sen ihmeempiä. Työpäivien ja päiväkodin jälkeen on halu ollut lähinnä keskittyä vain perheeseen ja läheisiin. Siksikin tämä blogi on jäänyt hieman nyt taka-alalle, vaikka lähes päivittäin sitä olenkin miettinyt. Silti edelleenkin se oikea elettävä elämä on nyt mennyt edelle ihan suosiolla. Olen halunnut moneen otteeseen teille kirjoittaa, mutta sitten olen päätynyt mielummin tekemään jotain muuta ja näin sen on nyt pari viikkoa kuulunutkin mennä. Kuten jo alussa kirjoitin, niin alkaa sellainen kiva tasapaino taas löytymään tähän uuteen arkeen ja omat voimavarat antaa myöten myös paremmin muuhun. En siis nytkään koe huonoa omaatuntoa, vaikka karkasin muulta perheeltä tänne koneen uumeniin kirjoittamaan.

 

 

Mieli on edelleen ihan huippuhyvä. Työt maistuu ihan todella todella hyvältä. Olen saanut aiemminkin tehdä mieluista duunia ja jokainen paikka missä olen ollut on ollut kukin omalla tavallaan mieletön. Kaikki edelliset työpaikat on tuoneet mun elämään paljon hyvää ja jokaisessa niistä olen oppinut paljon. Nyt mulla kuitenkin on sellainen olo, että olisin tullut siihen mihin kaikki edelliset jutut on tähdänneet. Jollain tavalla koen, että olen niin lähellä kotia kuin vain töissä voi kuvannollisesti olla... en vielä täysin perillä, mutta hyvin lähellä. Hymyssä suin lähden jokaiseen päivään ja yhtenäkään iltana ei vielä väsymys ole saanut hymyä huulilta katoamaan. Oon vaan ihan superisti kiitollinen tästä mahdollisuudesta mikä mun eteen tuli ja, että saan tehdä sitä mitä oikeasti haluan. 

 

 

Luulen, että jokaisessa työssä on se hetki tai päivä, kun se hetkellisesti tuntuu hankalalta. Joskus vain on se aamu, kun mielummin jäisi nukkumaan, kuin lähtisi töihin. Usein se ei kuitenkaan johdu itse siitä työstä tai etteikö pitäisi siitä, vaan ihan jostain muusta. Hankaajana voi olla sen hetkinen elämäntilanne tai ihan vaikka hieman huonosti nukuttu yö. Mutta jos 99% päivistä aloittaa ja lopettaa hymy huulilla, niin ei se kauhean pieleen ole voinut mennä... siis se uravalinta. Mulla toistaiseksi ei vielä se yksikään huonompi prosentti ole näyttäytynyt, mutta kun se tulee niin osaan siihen suhtautua melko neutraalisti. Ehkä tämäkin on osittain myös asenne-kysymys ja toisaalta myös kiinni siitä mihin tyytyy. Itse olen ainakin ollut aina valmis avaamaan uusia ovia, jotta päätyisin siihen pisteeseen, että voisin sanoa kulkevani oikeaa reittiä ja hymyssä suin.

 

 

Aika useinhan se yhden oven avautuminen saattaa viedä muualta elämän osa-alueelta jotain pois, eikä munkaan tapauksessa ole tältä vältytty. Hieman olen joutunut punnitsemaan muutamia asioita ja niiden hetkellisesti elämästä pois jättämistä, mutta koen vastaavasti saavani tilalle jotain muuta mahtavaa. Ja toki, pakkohan se on myöntää, että vaikka minäkin tässä nyt hehkutan duuniani, niin onhan se kiva, että siitä tiliäkin tulee. Mutta juurikin siksi, jostain muusta on nyt täytynyt luopua, sillä tällä hetkellä tilille kilahtelevat eurot sekä äärettömän mielekäs työ vie voiton aika monesta muusta asiasta. 

 

Ja edelleen, maanantain ja vapaan pääsiäisen jäljiltä oikein harmittaa, että huomenna pääsee tekemään vain muutaman tunnin vuoron lapsen sairauden takia, täysien tuntien sijasta.

-Tea-