Näkymätön ja negatiivinen?

Oon tänään meinannut purskahtaa itkuun muutamaankin kertaan... ja kaikki liittyy enemmän tai vähemmän mun painoon, ulkonäköön sekä valtavan tärkeään Vaakakapinaan. Mun on jotenkin vaikea ymmärtää, miksi asioita arvostellaan ennenkuin tiedetään asiasta sen enempää kuin otsikko... miksi niin monen ihmisen mieli halutaan pahoittaa vain kun halutaan tuoda oma mielipide esiin. Kukaanhan ei tämänkään kapinan kohdalla ole puolustellut ylipainoa tai väittänyt etteikö ylipainolla olisi vakaviakin seurauksia. Tosiasioita ei kukaan ole kieltänyt, eikä tule missään kohtaan varmasti kieltämäänkään. Mutta miksei voida hyväksyä yhtä "toisenlaista" tapaa pitää itsestään huolta. Löytää painonhallintaan hieman mukavampaa reittiä kuin itsensä soimaaminen ja ruoskiminen. Löytää sitä positiivista tasapainoa tähänkin asiaan.

 

 

Se miksi asia koskettaa mua ihan kyyneliin asti on oma kokemus. Rehellisesti sanottuna, tottakai olisin mielelläni vielä sen painoinen kuin mitä olin kevyimmilläni. Mutta jos mun pitäisi valita sen hetkisen päänsisäisen maailman ja tämän hetkisen välillä, valitsisin samantien tämän olotilan. En halua enää yhtenäkään aamuna herätä siihen ajatukseen, että "h***etti mikä sotanorsu minäkin olen!". En halua enää koskaan haukkua itseäni vitsillä valaaksi tai mursuksi, koska ajattelen, että jos sanon sen ensin itse niin silloin muut eivät mua voi sillä asialla satuttaa. En halua enää lopettaa yhtäkään päivää nieleskelemällä kyyneliä siitä kuinka epäonnistunut olen ihmisenä ja kuinka kamalan näköinen olen. En halua enää yhtenäkään hetkenä ajatella että miksi kukaan muukaan mua rakastaisi jos en itsekään itseäni rakasta.

 

 

Miksi mun pitäisi olla se, joka ei nauti elämästään tai vahtii kaiken aikaa tekemisiään. Miksen kaiken rajoittamisen sijaan saisi tehdä asioita mistä nautin? Miksen saisi ajatella niin, että kaiken rajoittamisen sijaan saan nauttia elämästä - syödä hyvää ja terveellistä ruokaa, liikkua ihanilla tavoilla, kerätä itselleni sisäistä hyvinvointia ja oikeasti saada enemmän. Haluan olla sellainen ihminen, joka kaiken rajoittamisen sijaan kokee saavansa elämältä paljon. Näin ollen miksi mun muka pitäisi olla se joka kituu kuureja ja pumppaa rautaa 24/7? Jotta olisin yhteiskunnalle vähän parempi, maksaisin myös vähemmän, kun ei mun ylipainosta kertyisi kuluja! Ja mitä maksaa se, kun olen itse itseni sukkeroinut siihen pisteeseen etten enää kehtaa liikkua ulos ja kuulun mielenterveyshuollon piiriin. Ja nyt kun haluan elää ja olla positiivisilla mielin yhteiskunnassa mukana, niin taas minussa on yksi suurensuuri epäkohta. Joka pitäisi nyt kyllä hoitaa lyhyillä ja tehokkailla toimin, eikä tietenkään hitaasti, rauhallisesti ja pysyvästi... vai miten se menikään?!?

 

 

En halua! En vaan yksinkertaisesti suostu enää olemaan se näkymätön, mustiin pukeutuva seinäruusu... ja miksi mun pitäisi ollakkaan! Olen niin monet kyyneleet vierittänyt siitäkin, kun en kehtaa tai en vaan yksinkertaisesti voi tehdä jotain tai vaikka pukea päälleni jotain, vain koska en ole "normien" mukainen. Olen kyynelehtinyt siksi, että se tuntuu paljon syvemmällä kuin vain sinä pintana. Se on paljon enemmän kuin se kuori, ne vaatteet tai se hiustenväri. "Lihavat ei saa käyttää värejä eikä ainakaan kuoseja",  "lihavilla ei kyllä tarvitsisi olla leggingsejä jalassa", "mitähän tuokin tuolla hiustenvärillä hakee...". Ihan samalla tavalla minulla on oikeus näkyä ja kuulua kuin kenellä tahansa muullakin henkilöllä ja koska olen niin pitkään yrittänyt piilottaa itseni ja itsenyt itseni uneen sen takia, niin enää en aio sitä tehdä! Ihan samalla tavalla minulla on oikeus tehdä valintoja oman itseni suhteen, kuin kenellä tahansa muullakin. Se, että joku tai jokin yrittää määrittää mut huonommaksi ihmiseksi ja huonommaksi kansalaiseksi painoni takia ei todellakaan ole pelkkää pintaa. Se sattuu syvällä... se on muokannut pitkään minunkin identiteettiäni ja olen sen takia alkanut pyytelemään anteeksi pelkkää olemassaoloani. Mutta en enää, ei mun elämän kuuluu kulua anteeksi pyydellen vaan tehden jotain aivan muuta!

 

Ja jottei menisi liian vakavaksi niin sanokaa mitä sanotte, mutta nämä kuvien trikoot on maailman parhaat ja ehkä muutan niihin asumaan. Koska ihan oikeasti, vaikka mulla on kiloja ja housut on trikoot ja ne on kirkkaat ja niissä on kuvioita niin MINÄ VOIN! Ja niin voi meistä ihan jokainen! <3

 

Kiitos Kotkan Cubuksen ihanat naiset, kun näitä isoja kokoja mulle "metsästitte" lisää... <3

 

-Tea-