Oman mielen kiemurat ja ne ulkopuoliset sanat

Valas. Norsu. Ryhä. Mammutti. Läski. Ihrakasa. Ällöttävä. Kuvottava. Ruma. Etova.

Muunmuassa noilla sanoilla olen itseäni joskus nimennyt. Kuvaillut kroppaani ja kehoani. Ajatellut ihan tosissaan näin. Ja toisaalta ajatellut, että kun sen sanoo huumorilla höystettynä itse, niin kukaan muu ei ehdi ensin. Ja silti, jokaisella nimityksellä olen lyönyt itseäni enemmän ja enemmän maihin. Ajatellut, että inhon kautta tässä on mentävä, kun en kelpaa sellaisena ihmisenä kuin olen. 

 

Sellainen valas olen ollut...

 

Todellisuudessa minä olen päässyt aika helpolla nimittelyiden suhteen. Tai kiusaamisen. Vaikka olen aina tuntenut oloni enemmän tai vähemmän ulkopuoliseksi ei mua ainakaan ihan kamalasti ole päin naamaa kiusattu. Selän takana tapahtuneista asioista en sitten tiedä, enkä tosiasiassa nykyään enää edes halua tietää, ne eivät veisi mua itseäni eteenpäin millään tavalla. Mutta on mulle sanottu, että mun jalat on kun mankelitukit väärinpäin... tai että olen läskibasso... tai että näytän venäläiseltä hutsulta... tai että mun selkäänkin on ilmestynyt sellaiset läskimakkarat... 

 

 

Ja siis kyllähän ne tuntuu. Ihan jokainen sana kaikuu edelleen mun korvissa ja edelleen tekee pahaa vain ajatellakin näitä hetkiä. Edelleenkin kannan niiden tuomaa taakkaa mukanani. Ja mulle ei ole kuitenkaan sanottu "tuon pahempaa". Pakko ajatella, että olisihan sitä pahemminkin pientä ihmistä voitu loukata. Ihmisen mieli on kuitenkin siitä jännä, että nämä asiat kaikuu päässä vielä vuosikymmenienkin päästä, mutta kuinka monta kaunista sanaa jostain lapsuudesta muistetaan. Noh, siis kyllä muistetaan, mutta silti nämä loukkaavat määritelmät painavat vaakakupissa enemmän. Ennemmin me miellämme itsemme juurikin noiden haukkujen kautta, emmekä niinkään hyvien sanojen kautta.

 

 

Luulen, että tätä kaikkea on vaikea ymmärtää, jos ei ole itse kokenut asiaa. Luulen, että vain sellainen henkilö jolla on edes vähän samanlainen tausta, pystyy ymmärtämään täysin sen kuinka syvältä nuo sanat viiltävät. Uskon vakaasti siihe, että jos on niin onnekas ettei ole ikinä kiduttanut itseään tälläisillä ajatuksilla, ei oikein pysty tajuamaan kuinka monen vuoden päästä kaikki se voi vielä vaikuttaa. Ja joskus ihan tosissaan ihmettelen, miten pienestä sanasta sitä ihmisen mieli kääntyy päälaelleen. Miten yhden pienen sanan tai lauseen takia ihminen määrittää itsensä moneksi vuodeksi eteenpäin. Ja miten vaikeaa niistä omista uskomuksista onkaan päästä eroon. Kun omaat lihavan tytön identiteetin niin omaat sen vaikka kuka ympärillä sanoisi mitä. 

 

 

En usko etteikö tässäkin maassa olisi paljon ihmisiä, jotka tietäisivät ihan tasan tarkkaan miten laihduttaa. Ei se ole siitä kiinni etteikö tietäisi periaatteita ja sitä, että pitää kuluttaa enemmän kuin syödä. Mutta kun se mentaalipuoli jää usein kaiken sen taakse. On myös paljon helpompaa pitää yksi kuuri ja palata sen jälkeen vanhaan totuttuun tapaan, koska... noh, se nyt vaan ON paljon helpompaa. Niitä vuosikymmenien tottumuksia ei välttämättä ihan viikossa pureta tai opita niiden päälle uutta tapaa. Ja jos emme pysty muuttamaan totuttuja tapoja ihan hetkessä niin miten kuvittelemme, että oman mielen sopukat muuttuisivat hetkessä. Ihan samalla tavalla nämä maahan tallatut, kiusatut ja potkitut mielet vaativat vuosien treenin palautuakseen. Ne vaativat harjoitusta ja uudelleen oppimista. Sitä, että oman itseinhon ja satutettujen haavojen päälle ei kaadeta lisää suolaa, vaan, että niitä hoivataan ja parannellaan rauhassa. 

 

 

Siksi, keksi sinäkin tänään itsestäsi ainakin kaksi hyvää asiaa ja paina ne mieleesi. Pyri tekemään niistä asioista mielessäsi arkipäivää. Ja kun ne asiat ovat mielessäsi iskostuneet niin syvään, että uskot niiden kohdalla itseäsi, siirry seuraaviin kohtiin.

 

-Tea-