Rentouttava viikonloppu mökillä

Vietettiin perjantaina meidän keskimmäisen lapsen kaverisynttäreitä, kun keksittiin, että lähdetäänkin jo perjantaina mökille. Meillä ei siis ole omaa mökkiä, vaan tämä on mieheni työpaikan osaston mökki, mihin me nyt ensimmäistä kertaa lähdettiin. Oltiin varailtu mökkiä viikonlopuksi ja alunperin ajatus oli olla siellä lauantaista maanantaihin, mutta tämä siis venähtikin perjantai-illasta tähän maanantai-iltaan.

 

 

Me ihastuttiin mökkiin heti... tai siis minä. Mieheni on siellä käynyt muutamasti ennenkin, mutta mulle ja lapsille tämä oli ensimmäinen kerta. Mökki oli oikea mökki. Oli ulkohuussi, metsää ja meri. Miä olen viettänyt suuren osan lapsuuteni kesistä meidän suvun silloisella mökillä ja vaikkei tämä nyt täysin samaa asiaa ajanut, niin sain silti jonkunlaisen vanhan fiiliksen mieleeni. Sielläkin mökillä oli metsä ja meri... sekä ulkohuussi. ;)

 

 

Me ei oikeastaan tehty mitään ihmeitä koko viikonlopun aikana ja tämä vähän olikin tarkoitus tässä irtiotossa. Ihan vaan hengitellä ja rauhoittua. Päästä pois näistä normaaleista arjen askareista ja kotona pyörivästä "sirkuksesta". Miä itse huomaan, että mulla on ollut jokseenkin vauhdikas ja vaiherikas kevät ja kesä, joten kaipasin totaalista pysähdystä ja rauhaa. Huomasin, etä väsähdin pienistäkin ponnistuksista ja mm. sosiaaliset tilanteet väsyttivät mua todella paljon. Vaikka kaikkea ihanaa olenkin saanut tämän kevään ja kesän aikana tehdä, niin olen tainnut unohtaa taas sen pysähtymisen ja hengittämisen. Olen mennyt niin vauhdilla asiasta toiseen, että hetkessä oleminen on ollut hankalaa.

 

 

Nyt lepäsin. Hengitin sateenraikasta metsää. Nautin auringonsäteistä iholla. Joogasin laiturilla. Luin kirjaa, josta mun on pitänyt kirjoittaa teillekin vaikka kuinka kauan, mutta jonka prosessointi itselleni onkin ollut osoitettua pidempi projekti - ja vaatii myös toisen lukukerran. Saunoin. Heitin talviturkin. Katselin lasten temmellystä. Nukutin taaperon syliini pariinkin otteeseen. Join mieheni kanssa viiniä ja paransin maailmaa. Join aamulla viideltä kiven päällä aamukahvia kasteen viilentäessä varpaita ja auringon lämmittäessä pikkuhiljaa ihoa. Olin ja pysähdyin. Pyrin niin tietoisesti kuin tiedostamattani vahvistamaan itseäni. 

 

 

Lopulta tänään oli kuitenkin lähdettävä kotiin, rikottava kupla. Arkiset askareet ja muutama hoidettava asia kaipasi meitä jo kaupunkiin. Tulimme tuttuun ympäristöön, missä veneet ei säikyttele taaperoa ja isompien lasten kiistatkin ovat aivan toisenlaisia. Koko perheeltä taisi samalla kadota pitsiverho silmien edestä, se minkä läpi maailmaa ihasteltiin mökillä kesäiltoina nukkumaan käydessä.

 

 

Ei sillä, arki on hyvä! Mieli kevyt ja kohti keskikesän juhlaa mennään. Nyt on taas ainakin äidillä hieman helpompi hengittää.

-Tea-