Risteyksissä

 

Mulla on ollut jo pitkään sellainen olo, niinkuin seisoisin koko elämäni kanssa risteyksessä ja mun pitäisi tietää mihin suuntaan liikkua. Se on tavallaan haastava tunne, sillä en todellakaan tiedä mihin suuntaan lähtisin minkään asian suhteen kulkemaan. Katselen ympärilleni ja huomaan, kuinka ihmiset menevät eteenpäin - tekevät lapsia, ostavat asuntoja, perustavat yrityksiä - luovat elämää mitä haluavat ja menevät kohti unelmiaan. Kenenkään muun tekeminen ei ole minulta pois ja olen kaikista tälläisistä asioista enemmän kuin iloinen ja onnellinen. Silti se pistää miettimään omaa elämää.

 

 

Mitä minä haluan. Mihin suuntaan kuljen. Mitä ne MINUN suuret haaveet elämältä ovat. Ja kun ei löydä vastauksia tuntuu kuin hukkuisi. On vain paljon kysymyksiä, mihin ei löydy vastausta. On vain epätietoisuutta eikä ratkaisua juuri mihinkään. Mistä minä haaveilen? Mitä ne mun suuret unelmat tässä maailmassa on? Ja mihin musta on? Meneekö mun olotilat ojasta allikkoon, vaikka syvällä sisimmässäni tiedän aina kantavani vastuun. Onko masennus tehnyt musta huonomman ihmisen? Onko tää lihavuus syy siihen, miksen etene elämässäni?

 

Nahkatakki - Zizzi / Huppari - Cubus / Haaremi-collarit - Boohoo / Kengät - Adidas

 

Kuten sanoin, on vain kysymyksiä. Tällä hetkellä en tunne tietävän vastausta oikein mihinkään. Mihin suuntaan haluan elämääni kuljettaa? Uskon siihen, että elämä kantaa ja tuo eteen just sen mitä emme osaa odottaa, mutta heti kaikki nyt- tyyppisenä ihmisenä mietin, että eikö sen aika olisi jo! Oon siinä määrin ristissä itseni kanssa, että halua tehdä ja toimia olisi vaikka pienessä kylässä, mutta en tiedä mitä tekisin. Aika iisi juttu siis... Olen tainnut aiemminkin kirjoitella tästä ristiriidasta. Musta on ihana "puuhastella" ja tehdä paljon asioita. Musta olisi tavallaan ihana viedä tuo nuorin lapsi vaikka parina päivänä päiväkotiin ja tehdä jotain ihanaa... siis jotain mihin olisi palo ja halu ja mistä vaikka vähän palkkaakin napsahtaisi tilille. Mutta, mitä se voisi tällä hetkellä olla...

 

 

Olen käärinyt itseni sellaiseen hienoon itsesäälin pehmeään pumpuliin, että en oikein edes osaa ajatella missä voisin olla hyvä. Tai mitä just nyt tällä hetkellä haluaisin tehdä. Haaveilen myös rauhallisista aamukahveista tietokoneen ääressä ja toisaalta pienestä kiireestä. Haaveilen ihmisistä ja siitä, että saisin kontaktia muihin aikuisiin, eikä mun päivät kuluisi toistellen "kakkoji", "popo" tai "bagetti". Mutta kaipaan myös tätä, kotia ja lapsia. Tähän pitäisi löytää se kuuluisa kultainen keskitie. Tekemisen meiningin ja kotoilun välille. Pitäisi löytää se palo ja ilo jotain asiaa kohtaan. Pitäisi ehkä löytää töitä... ;)

 

Varsinainen risteys tämä mun maailma tällä hetkellä. 

-Tea-