Seitsemänvuotias

 

Meidän keskimmäinen lapsi on tällä hetkellä seitsemän. Ajattelin nyt kertoa teille tämän ikäisen lapsen elämästä äidin näkökulmasta. Seuraavat kirjoitelmat ja esimerkit saattavat jollain tapaa löyhästi liittyä meidän lapseen, joko tähän tällä hetkellä seitsemänvuotiaaseen tai sitten siihen esikoiseen... tai sitten ne eivät liity kumpaankaan...

 

Mannerheimin lastensuojeluliiton sivuilta löytyy mielestäni melko hyviä juttuja siitä miten ns. normaalilapsen kehitys kulloisessakin ikävaiheessa menee. Toki sielläkin sanotaan ettei kaikki aina mene juuri niin kuin kirjoissa kirjoitetaan ja sen toki sanoo maalaisjärkikin. Seitsemän ikävuotta voi olla seesteistä aikaa tai sitten ei. Lapsi alkaa laajentamaan omaa piiriään ja kokeilemaan yhä enenevässä määrin rajojaan. 

 

Seitsemänvuotias on jo iso koululainen omasta mielestään, vaikka lukeutuukin niihin koulupihan pienimpiin oppilaisiin. Hän on hyvin itsenäinen ja opettelee innokkaasti uusia asioita, mutta toisaalta turhautuu helposti ja kaipaa paljon apua ja tukea tekemisilleen. Koulun aloitus luo sellaista kuvaa, että kaikki tiet ovat avoinna ja mahdollisuuksia on vaikka mihin, mutta samaan aikaan moni asia saattaa tuntua pelottavalta. Tämä on se ikä missä mietitään ollaanko sitä oikein isoja vai vasta pieniä. Kun kaverit nousee tärkeiksi, mutta silti kotoa haetaan paljon hyväksyntää ja turvaa. Välillä paiskotaan ovia itsenäistymisen tuskissa ja silti vielä kiivetään vanhempien syliin nuolemaan haavoja. Kun ei vielä ihan ymmärretä miksi kaikki asiat ei menekkään niin kuin itse haluaisi ja toisaalta aletaan jo hieman huomaamaan miksi asiat onkaan näin.

 

 

Yhtenä hetkenä saatetaan kiipeillä puussa ja jäädään roikkumaan housun taskusta oksaan niin kauaksi aikaa kunnes tasku antaa periksi. Seuraavana hetkenä saatetaan ihmetellä miksei vanhemmat suostu ostamaan kaupasta uusia Adidaksia vanhojen rikkoutuneiden tilalle, ainakaan siinä viidessä mustan ja harmaan sävyssä. Seitsemänvuotias harjoittelee jo kovasti kompromissien tekoa, vaikkei aina ymmärrä miksi niitä tosiaan pitää tehdä. Yhdessä pohtimalla ainakin me saamme asiat lutviutumaan, vaikka pakko myöntää, että kyllä se kuppi menee nurin välillä itse kullakin.

 

 

Tämän ikäiseltä kuulee usein lauseen "ei muidenkaan tarvitse" tai "kaikilla muillakin" ja ihan aina ei voi vanhempi tietää onko se totta vai ei. Toki ne hämmentävimmät lauseiden jatkot voi raakata suorilta omassa mielessään pois, mutta ei ihan aina. Siksi lapsen kanssa kannattaakin keskustella asioista, ei torpata häntä missään nimessä. Kysyä miksi hän kokee, että muillakin tai miksi ajattelee ettei muiden tarvitse. Usein näihin asioihin kuitenkin liittyy lapsen oma kuvitelma tai ihan vain ajatus siitä, että muiden perheissä on varmasti mukavampaa ja vähemmän rajoja. Lapsen oma ajattelu ei vielä ole ihan sillä tasolla, että voisi ymmärtää miksi vanhemmat niitä rajoja asettaa ja, että loppupeleissä ne on tarkoitettu hänen omaksi parhaaksi. Toisaalta juuri näin lapsi oppii rajojen merkityksen ja myös sen kuinka paljon vanhemmat niistä joustaa ja kuinka paljon hän saa omalla toiminnallaan periksi. Tässä kohtaa vanhemman on kuitenkin muistettava, miksi rajat on vedetty ja pysyä niissä.

 

 

Itse kuitenkin koen, että jo tässä iässä pystyy hakemaan vanhemman ja lapsen välille molemmin puolista ymmärrystä. Jos eletään sovussa ja rajojen mukaisesti voi joskus rajapyykissä hieman joustaa. Toki näissä tilanteissa lapsen ja vanhemman tulee keskustella asiasta ja vanhemman varmistaa miksi näin voidaan tällä kertaa toimia. Esimerkkinä vaikka nukkumaanmenoaika, mistä minä vanhempana ainakin pidän kiinni todella tarkasti. Mutta toisinaan meilläkin niistä joustetaan jos tilanne sen sallii ja siitä yhdessä päästään kompromissiin. Näin me kasvattajina myös opetamme lapselle sitä, että vanhemmatkin joustavat ja se on ok. Jos odotamme lapsen oppivan joustoa, tulee meidän itsekin joskus joustaa sellaisissa asioissa missä se on mahdollista.

 

Sillä ei lapset tyhmiä ole, eivät missään tapauksessa! He vain kaipaavat vanhempien ja kasvattajien esimerkkiä ja ohjausta. Ja toisaalta sitä turvaa ja huolenpitoa. Tunteen siitä, että vaikka he tekisivätkin asioita joskus väärin, niin heitä ei tuomita ihmisinä sen takia. Rajat todellakin on sitä rakkautta. Ja rakkaus välillä vaatii meiltä vanhemmilta vaikeitakin päätöksiä, kaiken ikäisten lasten kanssa.

 

-Tea-