Sinä ällöttävä ihmisen kuvatus...

Kyllä, tiedän ettei läski ole kaikkien mielestä kaunista. Kyllä, tiedän etten itsekään kuulu siihen kurvikkaan naisen ihanne-mittaan. Kyllä, tiedosten vahvasti sen, että olen lihava enkä vain kauniisti kurvikas. Tiedän ettei mun pylly ole kauniin muotoinen - pyöreä ja täydellinen, kyykkäämällä muokattu. Ja kyllä, tiedän että mun rinnat roikkuu polvissa kolmen imetyksen sekä lihomis-laihtumis-lihomis-jojoilun jäljiltä. Kyllä minä tiedän ettei jokainen vastaantulija tai vaikka mun instagram-seuraaja kaipaa nähdä musta lähes alastomia kuvia. Ja kyllä minä tiedän syyn siihen... ei sitä tarvitse minulle kertoa.

 

Siltikin teen sitä ja aion tehdä jatkossakin. Aion jatkaa tätä valittua reittiä jatkossakin, vaikka ulkopuolelta tulisi minkälaista "sanomista" tahansa. Kaikkien ei tarvitse pitää kaikesta... ei missään asiassa, eikä näin ollen myöskään tässä. Totuus kuitenkin on se, että meitä ihmisiä on monenlaisia ja kuten olen jo moneen kertaan aiemminkin sanonut: jokainen on tärkeä. Jokaisella on oikeus olla ja elää, jokaisella on oikeus saada kunnioitusta sellaisena kuin on. 

 

 

En koe olevani enää se maailman rumin olento... olen näin aiemmin kokenut ja sitä aivan itse itselleni hokenut siihen pisteeseen asti, että tästä valheesta tuli minulle totuus! Ei mun liikakilot tee musta yhtään vähemmän arvokasta ihmisenä. Ei ne tee kenestäkään vähemmän arvokasta! Olen löytänyt itseni ja aion pyrkiä yhä enemmän ja enemmän olemaan sinut tämän ihmisen kanssa, niin ulkoisen olemuksen kuin sisäisenkin maailman kanssa. Mun ajatukset ovat kieroutuneet jo nuorena eikä niistä ihan vähällä työllä saada suoria. Mutta pikkuhiljaa, askel kerrallaan alan hyväksyä itseni ja haluan sen näkyvän. 

 

Olen todella kauan määrittänyt itseni rumaksi ihmiseksi, koska mulla on ylipainoa. Olen todella pitkään ajatellut ettei musta voi tulla mitään, koska olen lihava. Olen todella pitkään pyrkinyt pysymään piilossa, koska olen lihava. Olen todella pitkään antanut ulkopuolisen "paineen" määritellä mut lihavaksi ja siksi kuvottavaksi! Mutta vaikka olisin ylipainoinen, niin miksen saisi silti olla onnellinen, iloinen ja elämässä menestyvä ihminen??? En enää koe olevani yhtään sen vähempiarvoinen ihminen, kuin kukaan muukaan. 

 

 

Ja siksi olen alkanut tekemään asioita oman pääni mukaisesti. En enää koe, että mun tarvitsee miellyttää kaikkia ja kuulua johonkin tiettyyn joukkoon ollakseni hyvä. En enää ajattele, että minun tulee olla jonkin näköinen, jotta voin olla hyväksytty. Haluan olla MINÄ! Tämä rempseä ja rämäpäinen, kaikesta innostuva hölö, mutta myös ajatteleva ja muita auttava, herkkä ja lempeä ihminen. Mun kilot ei poista näistä mitään ominaisuutta. Mutta en enää koe, että mun tarvitsee haukkua ensin itse itseäni ettei muut ehtisi satuttaa mua sanoillaan... koen olevani yhtä arvokas vaikka mulla kiloja olisikin enemmän kuin muilla.

 

Ja siksi juuri, mun lähes alastomia kuvia tulee edelleen olemaan... ja mun koosta huolimatta aion olla näkyvillä ja kuulua. Aion seisoa vakaasti itseni ja ajatusteni takana ja sen asian takana, että meistä kukaan ei ansaitse haukkuvia sanoja keneltäkään... ei itseltä eikä keneltäkään muultakaan. Mun matka tähän pisteeseen on ollut pitkä ja kivinen, enkä usko ikinä olevani perillä. Mutta jos vertaan itseäni pari vuotta sitten ja nykyään, koen kulkeneeni jo pitkän matkan. Silloinen minä halveksi ja haukkui itseään, halusi kadota ja toisaalta miellyttää jokaikistä ihmistä tällä maapallolla. Nykyinen minä haluaa olla minä, mutta silti samalla tukea muita.... kulkea omaa polkua, onnellisena ja tyytyväisenä sekä kertoa myös muille kuinka hienoja ihmisiä he ovat. 

 

 

Mun nykyinen minä on oikeastaan ihan mahtava tyyppi ja aika kauniskin! <3

-Tea-