Some ja elämä sen takana

 

"Joo mä luinkin tosta jo facesta!" "Katoin jo sun instakuvan..." Kuinka monelle teistä nämä lauseet on tuttuja? Varmasti aika monelle nykypäivänä. Kaverit ja tutut ja muut tietää somekanavien välityksellä toistensa elämästä asioita ja hyvä niin. Itse käytän paljon sosiaalista mediaa ja jaan mm. instagramissa valtavasti kuvia ja toki jaan paljon asioita myös täällä blogin puolella, kuten nyt melkein kuka tahansa blogia kirjoittava ihminen. Enkä näe siinä mitään pahaa, musta on ihana tietää mun ystävien tai myös tuntemattomien ihmisten päivästä hetkiä ja ajatuksia ja samaa ajattelen, kun jotain jossain itse jaan.

 

Tälläisenä aikana, kun "kaiken" voi seurata jostain kanavasta, pitäisi kuitenkin muistaa se kaikki muu elämä niiden kuvian ja päivitysten takana. Pysähtyä ihmisten äärelle ja kysyä ihan kasvotusten, että hei mitäs kuuluu? Sillä tuskin kenelläkään se koko tarina on julkisena kaikkien nähtävillä. Jos minä päivitän jonnekin, että oltiin siellä tai täällä niin en minä sitä joka kerta tee, esimerkkinä vaikka liikunta tai lasten kanssa tekemiset. Tai jos meillä herkutellaan, niin ei sitä tehdä joka päivä... tai vastaavasti jos postaan terveellisen ruuan kuvan vaikka instaan niin ei se tarkoita sitä, että se olisi mitenkään harvinaislaatuinen asia (vaikkei joku anonyymi sitä ulkomuodostani uskoisikaan). Tai jos mun hiihtolomasta kertovassa postauksessa ei ole yhtään ulkoa otettua kuvaa, ei se kerro etteikö me oltaisi ulkoiltu... vaan vaikka, että mun puhelin ei toimi ulkona kovilla pakkasilla kovinkaan kauaa, ja pääsääntöisesti kuvaan sillä. Asioilla on aina jokin tausta ja tarina miksi tai miksei.

 

 

"Pics or it didn't happen"- lause on hauska ja monesti osuvassa paikassa saakin hymyn korville, mutta varmasti aika harvalla se on ihan totuus. Kyllä sitä elämää eletään niiden kuvien ulkopuolellakin ja toisaalta ei kaikkia tekemisiä suunnitella vain sen sosiaalisen median vuoksi. Tai näin ei ainakaan pitäisi toimia. Joskus on itsellänikin hetkiä, kun toivoisin, että olisipa se puhelin ollut lähellä, niin olisi saanut hyvän kuvan jaettavaksi muille. Mutta sitten pitää aina muistaa se todellinen elämä. Kaikki ei kuitenkaan voi pyöriä somen ympärillä vaan elämää pitää myös muistaa elää ja nauttia hetkistä. Joskus parhaat hetket on just ne, mitkä tallentuu omaan mieleen, eikä muistikortille tai pilvipalveluun.  

 

Harva jakaa tai edes haluaa jakaa kaikkea kaikille ja niin sen kuuluukin mennä. Kauniiden kuvien takana on aina jokin tarina ja toisaalta kaikilla tileillä tai blogeissa tms. on aina ne asiat mitkä jää kertomatta. Kun itse kerron olevani väsynyt ja jätän asian siihen, on usein väsymyksen takana jokin asia mitä en halua kaikille kertoa. Ei se silti sitä tarkoita etteivätkö ystäväni siitä saisi kysyä tai ettenkö heidän kanssa mahdollisesti puisi asiaa. Se ei vain välttämättä sillä hetkellä kuulu sen suuremman ihmismäärän luettavaksi. Usein asiat mitkä jätetään kuvaamatta tai kirjoittamatta halutaan pitää omana tietona tai sitten ne käsittelee jotain sellaista osa-aluetta elämässä mikä halutaan pitää kokonaan yksityisenä. Silloin on ikävä kuulla sivukorvalla tai monen suuremman bloggaajan tavoin lukea jostain palstalta kuinka se ja se on varmaan sitä ja tätä. Vaikka olisikin alunperin vain suojannut itseään ja yksityisyyttään. 

 

 

Blogeja lukiessa ja instatilejä seuratessa pitäisi aina pitää "järki päässä". Kauniit tilit on ihania seurata, mutta kuvat on vain osa sitä henkilön omaa elämää. Ja vaikka minäkin tälläistä raivorehellistä blogia kirjoitan, niin silti on asioita mitä en täällä kaikille huutele. En minä alkuun kertonut masennuksestanikaan kuin läheisimmille henkilöille, sillä se oli niin kipeä paikka. Ja tämä nyt oli esimerkkinä niistä suuremmista asioita mitä saatetaan tarkoituksella jättää kertomatta. Aina pitäisi muistaa kaikissa kohtaamisissa, tapahtuu ne sitten somen ihmeellisessä maailmassa tai vaikka kadulla kasvotusten, että koskaan ei voi tietää henkilön koko tarinaa, ainakaan etukäteen.

 

-Tea-