Täysin riittävä äiti!

 

Tämä kolmikko on tehnyt musta äidin, ilman tuota miestäni se toki olisi ollut hankalampi tie, joten näin on erittäin hyvä. Yhdessä me muodostamme melko hyvän tiimin, sen sellaisen riittävän hyvän, mutta parhaan mahdollisen tälläisenään.

 

Titanic meets leijonakuningas-hetki

 

Mulle äitiys on ollut aina sellainen asia, mitä olen itselleni toivonut. Toki ymmärrän, että kaikki eivät sitä tahdo ja osa ei sitä saavuta, vaikka niin toivoisivatkin. Aamulla mietin, mitä kirjoittaisin esimerkiksi instaan, jotta kuulostaisin "riittävän korrektilta", mutta sitten ajattelin, että ehkä "pelkkä" ihanaa äitienpäivää-riittää. Minulle se merkitsee paljon, mutta en halunnut lauseella liikaa sulkea pois niitä toisenlaisia tapoja kokea äitiyttä. Toisaalta en kokenut omakseni alkaa erittelemään kaikkea millä tavalla äitiyden voi tuntea ja mitä se muille voi merkitä, se mielestäni sisältyi jo tuohon lauseeseen, missä toivotin yleisesti kaikille hyvää äitienpäivää. 

 

 

Mulla itselläni on hyvä äiti ja ehkä vielä hieman parempi isoäiti, ihan vain sen kaiken elämänkokemuksen perusteella. Mahtavia roolimalleja molemmat. Jo poisnukkuneita isoäitejä ajattelen lämmöllä tänään, kaikilta heiltäkin olen omat osuudet saanut sukupolvien myötä. Minulle henkilökohtaisesti äitiys merkitsee sitä, että pyrkii parhaimpaansa. Ei se merkitse täydellisyyttä tai sitä, että vain ja ainoastaan yksi tapa olla äiti olisi juuri se oikea. Tapoja olla äiti on yhtä monta kuin... noh, meitä äitejäkin on ja siksi pyrin kunnioittamaan kaikkien tapaa toimia ja olla. Luin tänään kyynelsilmin nuorimmaisen kortissa olleen runon ja jälleen kerran tunsin valtavaa kiitollisuutta siitä, mitä kaikkea minulla on. Kuinka onnekas olenkaan näiostä jokaisesta pojasta. Toisaalta yksi kyynel saattoi lentää pilvenreunalle, sille yhdelle hyvin pienelle alulle, joka päätti toisin.

 

 

Meidän äitienpäivä on sujunut leppoisissa merkeissä. Kävimme tänään äitini eli lasten mummin luona kahvilla ja toivottamassa äitienpäivät. Muuten olemme tosiaan olleet oman porukan kesken. Sain heti aamusta muutaman ihanan lahjan, poikien omat tekeleet lämmittävät aina mieltä eniten. Lisäksi olen saanut sekä ihanan aamiaisen - en sänkyyn, koska se on todettu mahdottomaksi ajatukseksi jo aikoja sitten, että myös oikein maittavan ruuan. Kaikki siis perheen miesten käsistä, mutta niinhän se meillä pääsääntöisesti muutenkin menee. Toki tänään oli hieman spessua, suklaakakkua ja kaikkea. <3

 

 

Parhaita näissä hetkissä ja tälläisissä päivissä on kuitenkin se yhdessäolo. Kun meidän tiimi toimii ja tekee yhdessä asioita. Ihan niitä pieniä ja melko arkisiakin juttuja, kuten iltakävely lähirantaan. Näitä hetkiä toivoisin omien lasteni muistelevan suurimmalla lämmöllä, sillä itselleni ne on suurimpia ja tärkeimpiä muistoja omasta lapsuudesta. Haluaisin, että mieleen painuisi se sujuva arki pienine hetkineen, kun me ollaan oltu yhdessä ja puuhasteltu mukavia. <3

 

Tutkimme muurahaisia
Pienin saattoi myös heittää talviturkin... vaatteet päällä...
Minä - vikoineni kaikkineni riittävä äiti

 

Ihanaa äitienpäiväiltaa kaikille!

-Tea-