Uudenlainen arki edessä

 

Mun piti kirjoittaa teille tänään mun ihanaakin ihanemmasta lauantaipäivästä, mutta nyt on pakko tarttua toiseen aiheeseen ja kirjoittaa tuosta vasta ensi viikolla. Nyt on meinaan mielenpäällä niin pahasti ensi viikko etten pysty muuhun keskittymään. 

 

Ensi viikolla meidän perheessä alkaa siis se uudenlainen arki, kun minä lähden töihin. Odotan tätä innolla, mutta toki hieman jännittyneenä. Kaikki tulee olemaan taas uutta ja opeteltavaa on jos ja kuinka paljon. Eniten mua mietityttää aamuheräämiset... Siis ne aamut kun pitää olla tiettyyn kellonaikaan tietyssä paikassa. Lähes kolme vuotta olen ollut kotona ja vaikka rikkinäisiä öitä on ja liian aikaiseen herättyjä aamujakin mahtuu matkaan vaikka kuinka paljon, niin aika harvassa on ne aamut, kun on tarvinut olla "toimintakykyinen" ja heti herättyään menossa. Mutta nyt on niidenkin aika.

 

 

Nyt on myös aika sen, että tuo nuorin lähtee sinne päiväkotiin. Viime viikolla kävimme tutustumassa yhdessä ja huomenna aamulla vien hänet sinne tutustumiskäynnille muutamaksi tunniksi yksin. Olen tänään kyynelehtinyt asiaa vasta kolmesti... Vaikka tiedän tilanteen olevan vain hyväksi, niin tuo lapsi on ollut mun kanssa 2,5vuotta kuin symbioosissa. Ne harvat kerrat kun hän on ollut yökylässä olen lähes tuntenut fyysistä kipua, kun joku muu on saanut sillä hetkellä ne parhaat palat mun vauvasta. Ja nyt näitä hetkiä tulee saamaan joku muu lähes päivittäin. Välillä en pysty itsekään käsittämään, kuinka tämä tekee mulle näin tiukkaa... Toisaalta tiedän, että hän on meidän viimeinen lapsi ja nämä kaikki kokemukset on niitä viimeisiä kertoja. Enää en voi ajatella, että kyllä vielä joskus saan silittää sen oman vastasyntyneen päätä tai että vielä joskus mulla on aikaa nauttia tästä kotona olosta vauvan tai taaperon kanssa. Nyt voin vain ajatella, että onneksi hän ei ihan vielä muuta pois kotoa... ei kukaan näistä mun omista.

 

 

Ja kyllä, kaikesta selvitään ja tämä mun tunteilu asian suhteen voi jostakusta tuntua liioittelulta, mutta minkäs sitä äiti tunteillleen voi. Järkeillä voin tätä asiaa vaikka kuinka ja sen takia tiedänkin kaiken menevän hyvin ja kaikella olevan tarkoitus, mutta tunteille en voi minkään. Ja siksi saatan vielä viikon aikana tirautella kyyneleet jos toisetkin, kun mun vauvasta on kasvanut iso poika, päiväkotilainen. 

 

-Tea-

P.S. Kaikki tämän postauksen kuvat on taitavan Aija Widemarkin kamerasta.