Valtavan ihana - Havaintoja minusta

 

Olen useamman viikon ajan lukenut Hanna Kinnusen ja Aino-Kuutamo Uusitorpan Valtavan ihana- teosta. Mulla menee aina tälläisissä tietyn tyylisissä teoksissa kauan, kun niitä "kahlaan" läpi, kun saatan lukea sivun ja sitten jään pohtimaan ja miettimään asioita omalta kantiltani ja kirjoittamaan ties mitä juttuja ylös ja havainnoin ja käännän ja väännän. Tämänkin kirjan aikana siis kävi useaan otteeseen näin. Monesti huomasin myös ajatuksissani huudahtavan "IHAN KUN MUN AJATUKSET!". Kirja siis todellakin kaikessa yksinkertaisuudessaan puhutteli. Ei se varsinaisesti mitään uusia ja mullistavia tietoja mulle tuonut, mutta muistutuksia tietyistä asioista kuitenkin. Ja tärkeintä mulle tässä teoksessa oli se, että se laittoi miettimään mua itseäni sekä se, että sain jälleen vertaistukea ja vahvistusta sille etten minä ole ainoa joka kamppailee näiden asioiden kanssa.

 

 

Mullahan on ollut kieroutunut suhde ruokaa jo niin kauan kuin muistan. Kerron kerta toisensa jälkeen kaksi tarinaa siitä, kuinka alas yläasteella valuin. Ensimmäinen on se, että söin muutaman kuukauden ainoastaan omenan päivässä. Toinen taas se, että raahasin mökiltä mukaan ihanan kukkalautasen, miltä söin, koska se oli pienempi kuin kotona käytetyt lautaset ja näin ollen veti vähemmän jemmattavaa ruokaa päälleen. Jo siis ihan nuorena olen kokenut olevani liian iso ja siitä lähti kierre laihduttaa. Siitä lähti kierre oman kropan kanssa, mitä sulatellaan vieläkin. Siitä lähti erilaiset dieetit, millä koko aineenvaihdunta ja kroppa muutenkin on saatu aivan solmuun. Siitä lähti itsensä lyttääminen ja haukunta. Siitä asti olen kokenut etten riitä sellaisena kuin olen.

 

Sitten kun syöminen on kieroutunut, on siihen hyvä heittää sekaan pakkomielteinen treenaaminen. Se ettei liikunnasta tule enää iloa vaan se on vain PAKKO tehdä ettei vahingossakaan saa syytä haukkua itseään ja näin ollen vihata omaa olemistaan ja ulkomuotoaan vielä hieman enemmän. Ja vaikka treenaisikin, niin silti salin peilistä ei koskaan tuijota vastaan ihminen, jonka sieltä haluaisi tuijottavan, vaan AINA siinä on parannettavaa. Aina olisi voinut treenata vielä vähän lujempaa ja vielä vähän isommilla painoilla ja vielä vähän kaikkea!

 

 

Ja kun nämä kaksi osa-aluetta on kieroutuneet kivasti, alkaa pää myös kierouttaa kaikkea muuta ajattelua. Kun kaikesta tulee suorittamista jo teini-iässä, etkä ikinä ole kokenut itseäsi hyväksi tai ollut itsessäsi tyytyväinen mihinkään, on se kaikki kolmekymppisenä hieman pidempi tie hoitaa kuntoon. Olin siinä pisteessä etten osannut olla itselleni enää mitään muuta kuin todella ankara. En osannut sanoa yhtäkään kaunista sanaa itselleni, vaan kaikki mitä sisälläni puhuin oli jollain tapaa torumista tai haukkumista. Soimasin itseäni jos tein jotain tai jos jätin tekemättä. Haukuin itseäni niin sisäisistä ominaisuuksistani kuin ulkoisesta olemuksestanikin. Mikään ei riittänyt mulle itselleni.

 

 

Samaan aikaan ajattelin vain, kuinka haluaisin kaikkien muiden pitävän minusta. Tein asioita miellyttääkseni muita. Halusin kaikkien muiden ihmisten tässä maailmassa voivan hyvin ja jos pystyin sitä edesauttaa, niin siihen pyrin. Suoritin ja tein ja puskin eteenpäin ja unohdin itseni. Luulin voivani ihan hyvin, mutta pienimmätkin mutkat matkassa horjutti mun koko olemista. Sairatselin vähän väliä, mieliala muuttui huonoksi jo pienestäkin vastoinkäymisestä ja kävin kaiken aikaa ylikierroksilla. En osannut pysähtyä hetkeksikään ja jopa elokuvaan tai kirjaan keskittyminen oli täysin mahdotonta.

 

Kirjasta Valtavan ihana!

 

Siitä on kuitenkin pyritty eroon tekemällä täysin tietoisia, mutta pieniä ratkaisuja. Olen pyrkinyt muokkaamaan mun elämää sellaiseksi missä mun itseni on hyvä olla. Siitä löytyy liikuntaa, enemmän ja vähemmän hyvin syömista, nauttimista, aikaa pysähtyä, kykyä olla ja hengittää, mutta siltikin menoa ja säpinää. Ennen kaikkea se sisältää ymmärrystä sekä myötätuntoa itseäni kohtaan. Se sisältää kauniimpaa itsepuhelua ja enemmän kehuja itselleni. Se sisältää hyväksyntää siitä, että mussa on epäkohtia, mutta se ei tarkoita sitä ettenkö kelpaisi. Ja toisaalta se sisältää ymmärrystä päästää irti niistä asioista mitkä ei tee mulle hyvää.

 

-Tea-