Viikon varrelta

 

Meillä on viimeisen viikon aikana kuumentunut kovalevy niin tietokoneesta kuin tämän maman päästäkin... Tai noh, ei kumpikaan varsinaisesti, mutta nettiyhteys vaatii hieman päivittelyä ja minä olen puolestani kaivannut lepoa. Ensin vatsatautia ja sitten siihen päälle flunssaa, joten kaikista helpoimmalla kaavalle ei olla menty. Tällä hetkellä kuitenkin jo 2/5 on ollut koulussa, mutta me muut lepäillään vielä hetkinen. Eli mitään ihmeitä ei olla tehty, lähinnä siis kerätty voimia, että jaksetaan vaihtaa sohvalta sänkyyn tai päinvastoin. Mutta toisaalta jotain positiivista siinäkin, ollaan saatu rötvätä ihan todenteolla, ilman huonoa omaatuntoa tai ajatusta laiskuudesta. 

 

Tänään olemme saaneet pari isoa uutista, mitkä tulevat ainakin jollain tavalla vaikuttamaan meidän lähitulevaisuuteen, mutta koska mikään ei kuitenkaan ole vielä täysin 100% varmaa, niin en uskalla asioista huudella sen enempiä. Pakko vain todeta, että on ollut jännääkin jännempi päivä. Niinkin jännä, että joutui ihan oikeasti hetkeksi istumaan alas ja vetämään syvään henkeä, ennenkuin ajatus taas kulki selkeämmin. Mutta juu, näistä tulen varmasti kertomaan teillekin, kunhan asiat hieman selkeytyy... tai sanotaanko, että kunhan oma pää selkeytyy. 

 

 

Muuten eläminen on ollut vain selviämistä tästä sairastelusta. Pakko myöntää, että ainakin mun aivot alkaa olemaan täysin loppu näitä neljää seinää. Siksin tänään olikin ihana käydä hetki ulkona, ihan rauhassa, mutta hieman kuitenkin happea haukaten. Eli siis kävelin autolle ja takaisin ulkoilmassa... siinä välissä hain postipaketin, siis sillä autolla. ;) Ja vaikka sekin matka hengästytti, niin sainpahan haistella osani näistä ihanista talvipäivistä, mistä vain haaveillen katselen kaikkien kuvia. Mutta sormet ja varpaat ristissä ollaan, että kyllä tämä tästä alkaa jo helpottaa, varmasti!

 

En kyllä ollut alunperin ajatellut kertoa teille tälläistä sairaskertomusta, mutta pakko kait se on myöntää ettei mulla tällä hetkellä arjessa oikein ole muuta... Ja siitähän sitä sitten kirjoittaa. Mutta halusin vain jakaa meidän perheen tunnelmia teille... sormet on syyhynneet näppikselle jo pari päivää, mutta silmät ei ole jaksaneet sitä tuijotella. 

 

 

Ja kuten sanoin, jotain positiivista löytyy jokaisesta päivästä. Itse olen pyrkinyt joka ilta ajattelemaan jokaisesta päivästä ainakin kolme positiivista asiaa. Näin saa jokaiselle päivälle hyvän päätöksen ja voi käydä positiivisin mielin nukkumaan. Positiivisuuspäiväkirja on ehkä yksi parhaista keksinnöistä ja itse olen noudattanut sitä jo muutaman vuoden, vaikken joka ilta asioita varsinaisesti kirjaakkaan ylös. Se on kumma, kuinka pienistäkin asioista loppupeleissä voi olla kiitollinen. Ei joka päivä tarvitse tapahtua mitään suuria ja koko ihmisen elämää mullistavia juttuja, vaan mulle ainakin loppujen lopuksi tärkeimpiä on ne pienet arjen hetket, mitkä tuo hymyn huulille. Kun illalla kaadun sänkyyn joko vihkoni tai vain ajatuksieni kanssa, toivotan huonoille ajatuksille hyvät yöt ja kaikkien keskeneräisten asioiden kanssa sovin tapaamisen vasta seuraavalle päivälle ja sitten kaivan mielestäni esiin ne päivän kivat asiat. Ihan aina tämä ei toimi näin yksinkertaisesti, mutta siihenkin harjaantuu, sillä itsensä kyllä pystyy opettaa positiivisempaan mieleen. Ihan siinä missä voi opettaa itsensä puhumaan itselleen rumasti, voi myös opettaa itsensä rakastamaan omaa elämäänsä ja opetella näin nauttimaan pienistä asioista.

 

Mun tämän päivän kolme positiivista:

1. Iloiset uutiset (okei tänään oli helppo tämän osilta)

2. Ihana talvinen sää, mitä pääsin hetkeksi ihastelemaan sekä siihen liittyvä lapsen riemu

3. Kaupan puolivalmiit laskiaispullat

 

 

Minkälaisia positiivisia sulle tänään tulisi?

-Tea-