3 viikon virus

On jännä, miten raskasta kipeänä oleminen onkaan. Töissä ollessa välillä haaveilee herkuista ja leffan katselusta kaikessa rauhassa. Kun tämmöinen aktiivi-ihminen Tea laitetaan liikuntakieltoon uudelleen ja uudelleen (nyt kolmas viikko). Kuumetta on ollut siis kolme viikkoa ja välissä erehdyin salilla buranan voimalla ja pyörryin, olin tyhmä.

vitsi väliin jälleen

Nyt maanantaina (kahden viikon sairastamisen jälkeen) ihmettelin, kun en yksinkertaisesti jaksanut tehdä mitään. Aamulla töihin menessä ja aamupalaa syödessä, olo oli niin voimaton ettei tehnyt mieli edes seistä. Menin lääkäriin ja kuumetta oli se 39-astetta ja automaattisesti lääkäri laittoi viikon lepoa ja kielsi kaiken fyysisen. Jippii. Olen katsonut nyt koko OC:n. Yleensä en tykkää katsoa mitään sarjaa pitkää aikaa putkeen, tylsää, ei mielenkiintoista. Nyt en jaksanut tehdä muuta. Olo alkaa olla nyt parempi, mutta pitää ottaa edelleen hyvin rauhassa. Kuumetta on edelleen ja fyysinen suorittaminen kiellossa sunnuntaihin. Purin matkalaukkuni eilen (kyllä, viikonlopun jäljiltä) ja hengästyin. 

Eihän siinä sitten, kun kuntoa kasvattamaan kohta jälleen, ensi viikolla. Ja en ennen tätä tiennyt, että virus voi kestää 2-4 viikkoa... Tästä siis johtuu myös blogi hiljaisuus.

Tea