AION KUUNNELLA INTUITIOTANI JA 33 MUUTA UUDEN VUODEN LUPAUSTA

Uuden vuoden lupaus ja ilotulitus

 

Viime vuodenvaihteessa en ollut kiinnostunut tekemään uuden vuoden postausta tai yhtään mitään uuden vuoden lupauksia. En oikeastaan odottanut vuodelta hirveitä, sillä olin juuri selvinnyt elämäni kauheimmasta ja ihanimmasta vuodesta. En tiennyt mitä on edessä. Varovasti uskalsin toivoa, ettei 2017 vedä minua yhtään enempää pohjamutiin, vaan tarjoaa jotain parempaa. 2017 meni osittain kahlatessa ja pahaa oloa purkaessa. Monia kivoja ja ikimuistettavia asioita tapahtui, mutta osasipa tämä vuosi näyttää myös hämäriä puoliaan.

Vuoden 2017 aloitin siis vailla uuden vuoden lupauksia ja olin väsynyt ja turhautunut. Kaivoin silti ilon rippeitä irti arjesta, sillä vietänhän elämääni auringon kanssa. Rakas tyttäreni on parasta mitä minulle on aikoihin tapahtunut, sillä ainut asia, jota en koskaan ole epäillyt on se, että kuuluuko minun olla hänen äitinsä. Olen varma, että hänen on oltava juuri tuollainen ja juuri meidän tehtävämme on ollut saattaa hänet maailmaan. 

Uuden vuoden lupaus

Keräsin

 tänä vuonna voimaa ja kasvoin ihmisenä todella paljon. Vaikka inhoankin tätimäisiä kommentteja aikuisuudesta niin voisi sanoa, että kasvoin aikuiseksi ja olen valmis ottamaan vastuun omasta elämästäni. 2017 oli voiman keräämisen vuosi ja 2018 tulee olemaan minun. Rohkeus on vuoden sana ja vaikkei minulla ole mitään vedenpitävää suunnitelmaa sille, että miten vuodesta tulee huippu, tiedän että tulen nauttimaan siitä, vaikkei yksikään alla olevista uuden vuoden lupauksista toteutuisi. 

Olen tehnyt matkaa vapauteen ja teen sitä varmaan koko elämäni. Kummallinen rauha on kuitenkin saavuttanut sisimpäni ja tiedän, että onnistumiseni ihmisenä ei riipu saavutuksistani tai muista ihmisten mielipiteistä. Määrittelen oman menestykseni ja tärkeintä on, että pystyn elämään hyvinvoivana niin, että elämän kokonaiskuvan täyttää ilo. Tiedän, että stressiä ei pysty välttämään, mutta tiedän myös sen, että parhaansa tekeminen riittää.

Uuden vuoden lupauksia ja raketteja

Vuonna 2018 aion elää hetkessä ja tehdä elämästäni sellaista kuin sen kuuluu olla. En aio suorittaa hampaat irvessä ja aion ajatella omaa parastani. Olen nimittäin sitä mieltä, että onni lähtee loppujen lopuksi yksilöstä ja niinpä itseään kannattaa arvostaa ja kunnioittaa. 

Ajattelin vauhdittaa vuotta uuden vuoden lupauksilla, sillä olen huomannut, että asioiden ääneen sanominen saa ne toteutumaan. Minulle jokainen vuosi on uusi mahdollisuus.

Uuden vuoden raketit

Tässä 34 uuden vuoden lupausta:

Elämykselliset uuden vuoden lupaukset

1. Ulkoilen enemmän ja liikun lähiluonnossa

/\ Koska ulkona ei voi koskaan olla tarpeeksi. Haluan ainakin talvella käydä vielä Repovedellä ja merellä.

2. Matkustelen enemmän kuin tänä vuonna

/\ Tätä ei ole vaikea toteuttaa, sillä en ole tänä vuonna hirveästi missään käynyt. Ihanne elämääni kuuluisi vähintään yksi matka ulkomaille vuodessa.

Minulla on vuoden aikana jäänyt moni ihan pienikin kotimaanmatka toteuttamatta ja sillä vimmalla olen menossa vieläkin enemmän.

Haluan nähdä uusia paikkoja ja kun siirryn takaisin työelämään, on minulla siihen mahdollisuudet, jos priorisoin tarpeeksi.

3. Leikkaan hiukset

/\ Nyt vähän hävettää, mutta hiuksiini on koskettu viimeksi loppuvuonna 2015. Viimeksi tänään ajattelin, että leikkaisinko latvat itse pois, niin ohuet ne ovat. Toisaalta olen kyllä nyt ihan sinut tämän pitkän mallin kanssa, mutta latvoja voisi vähän saksia. Hiusten energialeikkaus ja savivaalennus on pyörinyt mielessäni jo jonkin aikaa.

Miksi niitä ei ole leikattu aiemmin? En tiedä. Toisinaan lompakko on tyhjä, toisinaan aikataulut niin tiukat, että Pisara joutuisi istua sylissäni leikkauksen ajan ja toisinaan muut asiat ovat kirineet hiusten leikkuun edelle.

Näköjään hiustenleikkuustakin tulee elämys lapselliseksi ruvettua :D

4. Haluan tehdä jotain mikä saa adrenaliinin virtaamaan

/\ Haluan jollain tavalla ylittää itseni: hypätä laskuvarjohypyn, kiivetä jollekin korkealle kalliolle tai laskeutua sieltä, hypätä koskeen kelluntapuku päällä tai jotain sinne päin.

5. Haluan käydä eri luontokohteissa

/\ Haluan käydä erilaisissa luontokohteissa Suomessa. Meillä on ollut erään ystäväni kanssa tapana käydä luontokohteissa, mutta viime vuosina se on jäänyt. Ja ne kansallispuistot. En ole vieläkään päässyt Repovettä pidemmälle. Mikä minua oikein vaivaa?

Uuden vuoden lupaus ja ilotulitus Haminassa

Materialistiset uuden vuoden lupaukset

6. Ostan uuden joogamaton, joka inspiroi ja tuo energiaa

/\ Joogamatosta on tullut ystäväni. Kissat vaan ovat sattuneet teroittamaan kysiään siihen :/  Mielessäni on jo malli, jossa on pilvet, vuoret ja vaaleanpunainen taivas. Juuri sopiva minulle. Haluan tavoittaa taivaan ja katsella välillä maailmaa vaaleanpunaisten linssien läpi.

7. Hankin uuden tietokoneen

/\ Rakas tietokoneeni sai vedet näppäimistölle ja olen koko loppuvuoden kirjoitellut erillisellä näppäimistöllä. Hankintalistalle kuuluu uusi tietokone, mutta se tapahtuu varmaan vasta vuoden lopussa. 

Hiukan epäilevästi suhtaudun tähän lupaukseen, sillä haluaisin sitten kerralla päivittää koneeni kunnon malliin. Ostin tänä vuonna kameran osamaksulla ja tavoitteeni on hoitaa se pois alta ennen kuin ostan mitään muuta.

8. Kalenteri, jossa on tilaa romaanille kuuluu ensi vuoteen

/\ On jo tulossa postista. Löysin täydellisen. Se tulee olemaan isompi kuin viime vuoden kalenterini, sillä siihen pitää mahtua treenit, jossain vaiheessa lapsenhoitokuviot, työt ja blogihommat. Ja mistä sitä tietää mitä vuodella 2018 on tarjota minulle. Se on enemmän kuin kalenteri!

9. Ulkohousut ja kevät-/kesätakki

/\ Lopputalvelle tarvitsisin hyvät ulkoiluhousut. Edelliset sai lähtöpassit ja ne mitkä olivat liian isot ja jotka aioin myydä kirpputorilla varastettiin sieltä. "Ei ihan vaatteita" ei kannata ostaa, koska ne makaa  käyttämättömänä kaapissa. 

Keväthankintoihin kuuluu takki.

10. Uusi objektiivi

/\ En kai ole vielä kertonutkaan, että hankin muutamia kuukausia sitten Olympus OM-D EM10 Mark II- kameran ja se on ollut paras sijoitukseni pitkään aikaan. Kiinteä 45 millin linssi 1.8 aukolla on tuonut kummasti helpotusta tähän pimeään aikaan. Seuraava sijoitukseni olisi todennäköisesti 25mm f/1.4 objektiivi, mutta sekään ei ole tämän hetken asia.

Ajattelin, että voisin kirjoittaa oman postauksen siitä, miksi päädyin juuri tuohon kameraan ja samalla kertoa vähän muita kamerahaaveitani.

Uuden vuoden raketit

Töihin liittyviä uuden vuoden lupauksia

11. Lupaan hankkia lisää töitä

/\ Tällä hetkellä teen sirkusohjaajan töitä, promoottorin/ konsulentin töitä ja järjestän omia luovan liikunnan tunteja. 

Joka tapauksessa tarvitsen lisää töitä. Seuraavan puoli vuotta jatkan samalla mallilla, mutta kesän jälkeen on kuviot muuttuu jollain tapaa. Suuri unelmani taitaa olla projektiluontoiset työt, joissa on alku ja loppu ja joissa jokainen päivä on erilainen ja haastava. Toisaalta, jos löytäisin mielenkiintoisen kokopäiväisen työn, hyppäisin varmasti siihenkin kelkkaan.

Pidän muuten tavallaan työnä sitäkin, että olen parhaina kuukausina saanut blogin avulla myös muutaman lantin käteeni, vaikka harrastelija minä tässä bloggaamisessa olenkin. Hirveästi tämän eteen kuitenkin tekee töitä, mutta se työ tulee suoraan sydämestä. Joten näitä sydän töitä, jatkan ensi vuonnakin samalla innolla.

Ja ne kimalteet syöksivät silmistäni, kun sain mahdollisuuden kirjoittaa Keskiviikko lehteen muutaman artikkelin, jotka ilmestyvät Tammikuussa. Se kun on yksi unelmani – saada rahaa kirjoittamisesta.

12. En lupaa unohtaa itseäni

/\ Niinkin on käynyt, että eksyy ja unohtaa kuka on. Väsyttää itsensä vaatimuksiin ja kuvittelee, että kaikki tulee kestää. Sitten ei muista edes omaa nimeänsä, saatikka nyt sitä miksi on sattunut syntymään ja mitä tänne on tullut tekemään. Väsymys vaan syö kaiken niinkuin suurisuinen piraija. 

Onneksi on olemassa mieli ja keho, joka kertoo milloin asiat lähtee raiteiltaan. Ja niille tulen olemaan loippuelämäni kiitollinen ja niitä aion vaalia kokoajan enemmän ja paremmin. Vaikka hälytysmerkkejä onkin ollut ilmassa ihan niinkin paljon, että takanani on henkilökohtaisen elämäni vaikeimmat ajat, koen silti olevani ihan hyvällä polulla. Vähän liian myöhässä heräsin kunnioittamaan itseäni ja omaa kehoani ja mieltäni, mutta toisaalta tuhkastahan nousee parhaassa tapauksessa vielä elinvoimaisempi lintu. 

Koen, että hyvinvointivaltioon syntyneenä minulla on velvollisuus käyttää kaikki mahdollisuudet hyväksi, seurata sydäntäni ja yrittää omalla panoksellani tehdä tästä maailmasta hiukan parempaa paikkaa.

Uuden vuoden lupaukset ja ilotulitus

Lupaukset lapselleni

13. Yritän olla riittävän hyvä äiti

/\ Aion antaa aikaani lapselleni ja samalla pitää itsestäni huolta. Sillä vain hyvinvoiva äiti voi jakaa energiaa eteenpäin. En pidä ollenkaan siitä sävystä, jolla äideistä joskus puhutaan. Äiti on nimittäin myös persoona ja muutakin kuin äiti. Kun ihminen voi sisäisesti hyvin ja saa tehdä muutakin kuin hoitaa lastansa kaikki voittavat.

Sehän ei mielestäni ole mikään salaisuus, että vaikka äitiys antaa paljon, on se myös rankkaa, oli lapsi millainen tahansa. Toisaalta se kasvattaa ja olen kiitollinen, että olen saanut käydä tämän matkan maailman parhaan lapsen kanssa. Hän on antanut minulle puuttuvan rohkeuden ja kaikki maailman voimavarat.

Siinä unohtaa itsensä, kun on niin kiintynyt vauvaansa. Jossain vaiheessa kuitenkin omat unelmat ja ambitiot nostavat taas päätään. Mielestäni ei ole tarkoitus, että äiti uhraa koko elämänsä lapselleen, vaan kuuntelee rohkeasti myös itseänsä. Jos unelma on olla kotiäiti niin mielestäni se on ok, mutta jos unelma on myös menestyä työelämässä niin sekin on yhtä ok.

Se, että äidillä on ambitioita ja omia unelmia  ei ole keneltään pois. Se, että maailmassa on erilaisia äitejä, on rikkaus. Suurin osa meistä haluaa hyvää lapsilleen ja voimme oppia toisiltamme paljon.

14. Yritän aina ajatella hänen parastaan

/\ Lähes jokainen vanhempi tuntee lapsensa parhaiten ja siinä piileekin suuri vastuu. On opeteltava myös ajattelemaan lapsensa parasta ja toisinaan unohtamaan omat mieltymykset. Vaikka haluaisinkin aina pitää lapseni vierelläni, tiedän, että pian hän mielummin leikkii muiden lasten kanssa rauhassa, sillä aikaa kun teen töitä. Se on hänelle parasta <3

Minun pitää kasvattaa työmäärääni ja se ei onnistu, jos lapsi on koko ajan läsnä. Todella tarvitsen ne tunnit, jolloin voin suunnitella uusia töitä tai tehdä niitä. Minulla ei vielä ole selv'' suunnitelmaa, mistä löydän itseni, kun hoitovapaani loppuu.

Samaan aikaan, kun katselen, että löytyykö työvoimatoimiston sivuilta mitään kiinnostavaa. Mietin tulevaisuuden kuvioita liikunta- ja sirkusohjauksen parissa. Oikeastaan toivoisin ehkä löytäväni jonkun työn, jota voisin tehdä 2-3 päivää sirkusohjauksen ohessa, mutta toisaalta jos jostain pulpahtaisi unelmatyöni visuaalisuuden parissa niin se olisi menoa se.

Olen kuitenkin asettanut aikarajan muutamalle työjutulle ja varmasti ensimmäisten kuukausien jälkeen tiedän mihin suuntaan olen menossa.

15. Lupaan antaa hänen itkeä

/\ Jos lapsi itkee on siihen mielestäni aina joku syy. Joskus itku voi olla kitinää ja ne itkut, joiden syytä ei tiedä on kaikkein raastavimpia. Silti mielestäni lapsen on annettava itkeä. Ja kun lapsi itkee, pitää häntä halata.

Uuden vuoden lupaukset ja ilotulitus Haminassa

Blogilupaukset uudelle vuodelle

16. Lupaan kuvata enemmän itseäni

/\ Näen sen niin, että blogi on mielenkiintoisempi, jos lukija tietää kuka sitä kirjoittaa. Itse huomaan klikkaavani usein blogeihin, joiden takana on persoonallinen ja mielenkiintoinen kirjoittaja, joka näkyy postauksissaan. Ja minä haluan, että blogini on mielenkiintoinen.

17. Lupaan olla oma itseni

/\ Ei kai tässä muutakaan voi. Mietin jatkuvasti, että mihin suuntaan tätä blogia vien, mutta tottapuhuakseni, en halua kelvata muuten kuin omana itsenäni. Aika paljon elämäni keskittyy nykyään siihen, miten saan pidettyä kaikki palaset hallinnassa ja teen elämästäni sellaista, että viihdyn siinä. Rohkeus on ensi vuoden sana.

Suomalaisen perinteen mukaan kärsijä saa kirkkaimman kruunun, mutta minä en halua kärsiä. Kärsimystä täällä riittää joka tapauksessa tarpeeksi. Minä haluan ostaa itselleni tulpaaneja, jumaloida ikkunasta avautuvia näkymiä, tuntea itseni paremmin ja tehdä intohimoistani töitä. Toisinaan karistaa hiekat ja pölyt jaloista ja maata auringon alla lukien kirjaa pää tyhjänä.

18. Lupaan ottaa parempia kuvia ja opiskella valokuvausta

/\ Valokuvauksen saralla minulla on hirveästi opittavaa ja haluan kehittyä erityisesti luonto- ja blogikuvaajana. Rakastan pieniä yksityiskohtia ja yritän vangita niitä tulevaisuudessa entistä enemmän.

Haluaisin myös käydä jonkun valokuvauskurssin tai ehkäpä liityn johonkin kameraseuraan vihdoinkin.

19. Lupaan tuottaa laadukkaampaa sisältöä

/\ Yritän kirjoittaa hyviä ja pitkiä postauksia ja olla kirjoittamatta, jos ei ole mitään asiaa. Yritän tehdä tästä blogista entistä mielenkiintoisemman.

Uuden vuoden raketit

Lupaukset elämälle ylipäänsä

20. Aion kuunnella intuitiotani

/\ Varsinkin, jos se huutaa. En suostu enää vaimentamaan sitä, vaan annan sille entistä enemmän tilaa.

21. Lupaan olla rehellinen itselleni

/\ Se on samaan aikaan vaikeaa ja helppoa. Olen onnistunut siinä jo jotenkin ja pidän vuotta 2018 mielenkiintoisena juuri sen takia, että aion olla silloin entistä rehellisempi. Kuunnella mitä oikeasti haluan ja kunnioittaa itseäni juuri sellaisena kuin olen. Jos en kelpaa tälläisenä, en halua kelvata ollenkaan.

Se ei kuitenkaan tarkoita, että olen muille ihmisille ilkeä tai en ota heitä huomioon, mutta joissakin asioissa on myös osattava ajatella itseänsä.

22. Lupaan olla rohkea

/\ Olen kasvanut ainakin kaksi metriä pituutta vuoden 2016 ja 2017 aikana. Kirahvi on henkinen voimaeläimeni. Kirahvit viihtyvät yksin tai pienissä ryhmissä ja säikkyvät helposti – ihan kuin minäkin. Niissä on kuitenki salaista voimaa ja ne ovat äärettömän söpöjä.

Nyt kun minulla on jo lähes kaksi metriä pidempi kaula, en voi olla ajattelematta mihin kaikkeen pystyn, kun kaulani kasvaa joka vuosi metrin verran.

Vihreä uuden vuoden raketti

Ruokalupaukset uudelle vuodelle

23. Lupaan panostaa kasvisruokavalioon

/\ Haasteeni on oppia laittamaan maistuvaa ja ravitsevaa kasvisruokaa, sillä oloni on vain niin paljon kevyempi kasvisruoan jälkeen. Tämän vuoden hitti on ollut linssikeitto sekä minun. että Pisaran mielestä, joten vuoden 2018 lopussa meillä on jo kaksi hittiä. En kuitenkaan julistaudu täysin vegaaniksi ensi vuonnakaan, sillä kala on suurinta herkkuani.

24. Superfoodhylly täyttyy ja täyttyy

/\ Superfoodhyllyni on aika hyvässä jamassa. Macajauheen kanssa, en ole oikein päässyt sinuiksi vielä, mutta ehkä keksin jonkun reseptin millä saan sen maistumaan, vaikka eihän se pakollista ole.

25. Lupaan pitää paaston ja puhdistaa kehoani

/\ Tämä on ollut haaveenani jo jonkun aikaa ja yksi purkki odottaa avaustaan kaapissa. En kuitenkaan tee sitä ennen kuin olen lopettanut imetyksen täysin, sillä en halua ottaa mitään riskiä, että kaikki saaste, jota elimistössäni on lähtee liikkeelle ja päätyy taaperoon. Edes tippakaan.

26. Lupaan panostaa säännöllisempään ateriarytmiin ja ravintorikkaaseen aamupalaan

/\ Aamupaloissa olen jo nyt onnistunut hyvin, mutta lounas on monta kertaa jäänyt vähän vaisuksi. Se taas johtaa siihen, että iltaisin voisin syödä melkein hevosen. Haluaisin saada ravintoaineet kuitenkin mahdollisimman luonnollisista raaka-aineista, enkä popsia mitään epäilyttäviä synteettisiä lisäravinteita. 

Uuden vuoden ilotulitus ja raketit

Liikunnalliset uuden vuoden lupaukset

27. Joogaa joka päivä

/\ Lupaan joogata joka päivä. Vähintäänkin kurotella kohti taivasta tai halata itseäni joka ainut aamu. Ja niin viehtynyt olen joogasta, että haluan kehittyä siinä enemmän <3 Rakastan sitä miten joogassa huomioidaan ihminen kokonaisuutena ja hengitetään. Lisäksi pidän sen sulavuudesta ja tavoitteenani on opetella ainakin tasapainoliikkeitä ja käsilläseisontaa vuoden 2018 aikana.

28. Raivaan aikaa liikunnalle

/\ Vieläkin enemmän kuin haluan ohjata liikuntaa, haluan liikkua itse. Olen käynnyt tänä vuonna muutamia kertoja kehonpainotreenitunnilla.. Jatkan siis sillä' tunnilla käymistä ja akroilua hyvien tyyppien kanssa mahdollisuuksien mukaan. Ja kahvakuulasta ajattelin tehdä ensi vuonna hyvän kaverin.

29. Osallistun jollekin joogaretriitille tai -tapahtumaan

/\ Uskoisin, että juuri nyt suomi on pullollaan erilaisia joogaretriittejä ja tapahtumia, joten enköhän minäkin sieltä löydä omani. Haluaisin retriitille, joka sisältäisi myös hiljaisuutta. Ja tämä kuuluu prioriteettilistan kärkeen.

30. Lupaan ylläpitää myös sirkustaitojani

/\ Ne pysyvät yllä tunteja ohjatessa, mutta minulla olisi myös toive, että pystyisin myös kehittämään itseäni erityisesti oman lajini hulavanteiden parissa. Toisaalta voi olla, että jooga vie myös ison osan liikunta ajastani, mutta uskon, että vanhalle rakkaudelle löytyy myös aikaa.

Uuden vuoden lupauksia

Sekalaisia uuden vuoden lupauksia

31. Haluan avantoon

/\ Nyt aion todella tehdä sen. Muutaman vuoden olen kerännyt rohkeutta ja koska vuosi 2018 on rohkeuden vuosi niin löydän itseni avannosta.

32. Annan aikaa läheisille ihmisille

/\ Tätä ei tarvitse selittää. Tässä Hittejä ja huteja blogin postauksessa  määriteltiin mielestäni hienosti läheinen ihminen.

33. Elän hetkissä

/\ Tämä tulisi muistaa joka päivä. Pisara kasvaa niin nopeasti ja hetket hänen kanssaan ovat arvokkaita.

34. Annan vuodelle 2018 mahdollisuuden

/\ Se onnistuu päästämällä irti, lopettamalla liika yrittäminen, luottamalla intuitioon, olemalla rohkea ja pyrkimällä mukavuusalueensa ulkopuolelle ja toisaalta lojumalla sohvannurkassa.

Säihkyvää vuodenvaihdetta ja kiitos, että olet kulkenut mukanani vuoden 2017 <3

Kalenterinarvontaa pääset osallistumaan Joulukalenterin luukussa 24 <3