Aforismeja onnesta: Anna itsesi muuttua

 Aforismeja onnesta on oma buustaukseni kohti onnellisempaa elämää. Rupean siis julkaisemaan silloin tällöin mietelauseen eli aforismin onnellisuudesta: rohkeudesta, rehellisyydestä, ilosta, äitiydestä tai pyristyksistä elämään liittyen. Aforismit ovat joko henkilökohtaisia ajatuksiani tai lainauksia jonkun muun suusta.

aforismeja onnesta, anna itsesi muuttua

Eräänä talvisena päivänä, kun lunta oli satanut niin paljon, että auton pyyhkimiseen töistä lähtiessä meni melkein vartti aikaa, vilkaisin kelloani ja tajusin, että taas on kiire. En ollut oikeastaan syönyt mitään koko päivänä. Olihan minulla velvollisuus työskennellä; antaa kaikkeni ja täyttää tehtäväni tässä maailmassa tuottavana yhteiskunnan jäsenenä.

Kuvittelin, että minun on tehtävä töitä kahden edestä, ettei kukaan vaan pääsisi sanomaan, että tuo on laiska.

Että voisin näyttää maailmalle, että täältä kurjuudesta minä ponnistan ilmoille. Heikko ei saa olla. Ei talvisodassa, eikä nyt.

Ehkä sotiemme traumat siirtyvät hiljaa hiipien sukupolvilta toisille. Sillä käsittelemättömillä asioilla on kokemuksieni mukaan yllättävän kauaskantoiset seuraukset. 

Nariseva mummeli se taas pyrkii villasukan varresta esiin ja alkaa puhua historiasta ja talvisodasta. 

Kenties maailman minuunkin iskostama reippauden syndrooma juontaa juurensa jostakin hyvin hyvin kaukaa.

Maailma ja sen tapahtumat muokkaavat meitä ja elämänkaartamme, emmekä me aina kaikessa inhimillisyydessämme tiedä miten päälle lentävä loka pitäisi ottaa vastaan, puhumattakaan siitä mihin se kuuluisi asianmukaisesti hävittää. Roskiin varmasti, mutta aina ei voi osua kohteeseen.

Sitten meistä tulee tälläisiä enemmän tai vähemmän ehjiä ihmisiä, jotka yrittävät etsiä elämänsä tarkoitusta ja korjata rikki menneitä kohtia itsessään. Pakenevat töihin itseänsä ja todellisia ongelmiaan, sen sijaan että pysähtyisivät hetkeksi ja kuuntelisivat itseänsä tai edes muita, jotka yrittävät vihjailla, että vauhtia voisi hiljentää. Tai ainakin minulle kävi niin.

Pysähtyminen on kuitenkin väistämättä edessä.

Nyt alan kuulostaa joltain lahkon johtajalta. Alter egoni on siis nariseva lahkonjohtaja mummo. Wauuu! Liity joukkooni ja valaistut! 

Ja nyt takaisin sinne jo liikkeelle lähteneeseen autoon. Ajaessani töistä töihin liukkaalla tiellä, sain itseni kiinni ajattelemasta:

"Mitä jos vain ajaisin ojaan. Olisiko se riittävä syy olla töistä pois?"

Toisinaan pyyhin silmäkulmiani autossa, imin pillistä proteiinijuomaa pahimpaan nälkääni ja annoin pakkasen tulla vauhdissa ikkunoista sisään, jotta pysyisin hereillä ja jotta pystyisin marttyyrimaisesti täyttää tehtäväni.

Kuitenkin tuona talvisena päivänä, olin jo tietämättäni alkanut tehdä muutosta onnellisemmaksi.

Alitajuntani alkoi jo päästää irti vuosikausia jatkuneesta rallista. Ripustin itseäni liikaa velvollisuuksien ketjuun tajuamatta lainkaan mitä se loppujen lopuksi saa aikaan. Tajuamatta että loppujen lopuksi kehoni väsyy. Reippainpaankin kuoreen tulee ennen pitkään reikä ja siitä minkä tahansa hirviön on sitten helppo iskeä heikkoon kohtaan. Minun hirviöni oli home- ja kemikaalioireiden kroonistuminen, ja siitä ja jonkunlaisesta reippauden syndroomasta minä tässä pyristelen eroon.

Luulisin että pahin piikki on toistaiseksi takana päin, mutta hirveä määrä on vielä töitä tehtävänä balanssin saavuttamiseksi.

Olen oivaltanut tämän kaatopaikan keskellä myös paljon sellaista, mistä minulla ei ilman tätä kokemusta olisi ollut mitään aavistustakaan.

Muun muassa sen, että todellinen onni löytyy vain itsestä, ja että se ei haittaa vaikka joku vähän suuttuukin. Ja että voi olla mahdollista, että seuraava päivä on juuri se viimeinen, jolloin pystyt kuvaamaan havunneulasia. Jos sinulla on hyvää sanottavaa niin sano se tai lähetä vaikka viesti perään, jos et muuten uskalla toteuttaa toimiasi.

Ja jos olet aina halunnut joogata niin joogaa.

Ja että ei tässä maailmassa ole tarkoitus pärjätä yksin. Eikä varsinkaan piiloutua nurkkien taakse ja puhua pelkästään säästä ja lakaista kaikki oikeat aiheet maton alle. Ja jos sinulla on joku ongelma niin kohtaa se, tunge se suuhusi ja pureskele niin kauan kunnes olet valmis sylkemään sen ulos, kääntymään kannoillasi ja vilkuttamaan sille. 

Ja koko tekstin sanoma oli se, että jos löydät itsesi autosta miettimässä, että pitäisikö ajaa ojaan niin pysäytä auto, sulje silmäsi ja hengitä. Sillä heti kun avaat silmäsi on se hetki, jolloin voit antaa itsesi muuttua.

Harva muutos tapahtuu sekunneissa ja yleensä sen eteen tarvitsee nähdä vähän vaivaa.

Minulla ei ole mitään takeita täydellisestä onnistumisesta, sillä olen itse vasta matkalla. Olen aivan varma, että siellä ruudun toisella puolella on muitakin liian velvollisuudentuntoisia tai ainakin sellaisia, jotka kantavat toisinaan koko maailman taakkaa harteillaan ja kuvittelevat olevansa korvaamattomia. Tai ainakin minä toivon, että tämä blogi tavoittaa jonkun sellaisen.

Irti päästämisessä ei ole mitään anteeksi pyydettävää, kukaan ei ole työmaailmassa korvaamaton, etkä sinä ole yksin.

Sillä minäkin olen täällä ja kaipaan yhtälailla seurakseni muita reippauden syndroomasta kärsineitä repaleisia ihmisiä, jotka ovat valmiita jakamaan vinkkinsä onnellisempaan elämään ja käynnistämään hiljaisen vallankumouksen liiallista velvollisuudentuntoa vastaan.

Anna itsesi muuttua!

P.S Minulle irti päästämisen mahdollisti tyttäreni ja äitiysloma, mutta kyllä se irti otto olisi ollut edessä ennemmin tai myöhemmin. Saatoin tyttäreni ansiosta säästyä pakkopaidalta ja valkoiselta huoneelta. Kaikkien lakien ja säännösten mukaan minun pitäisi jo olla täyttä häkää paahtamassa työmaailmassa. Olen vaan päättänyt olla niin itsepäinen, että löydän vielä balanssin itseni ja työn välillä. Priorisoin. Minun aikomukseni on tehdä mielenkiintoisia ja mukavia töitä niin, etten menetä viimeisiä järjen rippeitäni ja saan enemmän kuin pelkät kynnet suuhun.

Ja voi kun toivoisin, että joskus täältä TiiPiistä löytyisi menestystarina siitä, miten onnistuin luovimaan itselleni tien luovilla aloilla. Ja voi kun joskus voisin paukutella täällä henkseleitä ja kertoa tieni menestykseen ja hyvinvointiin. Kuten sanottu, tämä on matka, jonka määränpää ei vielä ole tiedossa, mutta suunta on selvä.

Loppujen lopuksi ainut tavoitteeni on olla onnellinen ja hyvinvoiva.

Lue myös muut onnen aforismini:

Aforismeja onnesta: Anna maailman pyöriä!

Aforismeja onnesta: Aurinko on aina olemassa!

Aforismeja onnesta: Ole se riittää!