ÄLÄ LAKKAA LIIKKUMASTA!

Luovaa liikuntaa lapsille

"Jostain pitää aloittaa ja mistään ei ikinä tule valmista. Täydellistä lopputulosta on turha odottaa, sitä ei ole. Työskentelemällä ja näkemällä vaivaa voi kuitenkin päästä lopputulokseen, joka on riemullinen ja sydämellinen."

Nämä ajatukset päässäni olen viime aikoina kehitellyt työkuvioitani; luovan liikunnan kurssia ja suunnitellut sirkus- ja liikuntatuntejani.

Tosiasiassa olen myös tapellut hampaat irvessä tietokoneen ja siitä johtuvien ongelmien kanssa, mutta sekään ei ole pysäyttänyt ajatuksen virtaani tai saanut minua luovuttamaan.

Sydämeni on aina sykkinyt lasten liikunnalle. Lapset ovat rehellisiä, aitoja ja niin luovia. Ja kun nyt satun löytämään itseni vuosi toisensa jälkeen lasten ja liikunnan parista, niin miksen minä sitten yrittäisi jotain uutta. Omaan hyviä ideoita, tietotaitoa lastenohjauksesta ja ennen kaikkea minulla on sirkustaitoja takataskussani ja mielikuvitus pilkottaa povitaskusta.

Päätin lyödä molemmat ammattini yhteen, muotoilija ja sirkusartisti, ja järjestää ihan oman liikuntakurssin. Ja siitä olen niin innoissani ja samalla vähän peloissani, sillä tiedän, että lasten harrastukset ovat juuri alkaneet, ja on haastavaa löytää tarpeeksi osallistujia kurssille.

 Päätin kuitenkin yrittää ja toivon, että saan ainakin muutaman luovan liikunnanryhmän pyörimään.

Luovaa liikuntaa lapsille

Olen pitkään ohjannut lasten sirkustunteja. Oikeastaan melkein aina. Kerran pidin vuoden tauon ja elin opintolainalla, mutta siitä tuli niin iso lasku ja niin iso sirkusikävä, että päätin palata takaisin. Ja nyt tyttäreni syntymän jälkeen tehnyt uuden aluevaltauksen vauva-, taapero-, ja perhesirkuksen puolelle (En vaan vieläkään meinaa uskoa, että hän on täällä). Nautin valtavasti ihan pienimpienkin ohjauksesta, sillä se tarjoaa uutta haastetta joka päivä.

Olen myös pyrkinyt viime aikoina löytämään asioita, joista tulen oikeasti onnelliseksi. Ja kyllä vaan liikunta ja lasten ilo ovat sellaisia asioita, joista en halua eroon. Ja jos minun nyt pitäisi antaa yksi neuvo juuri äidiksi tulleelle itselleni niin se olisi:

Älä lakkaa liikkumasta!

P.S. Toimintaani lasten liikunnan saralla voi seurata juuri perustamastani Luovaa liikuntaa lapsille- ryhmästä. Mulla on valtavasti ajatuksia ryhmän kehittämisen suhteen ja toivon, että sinne eksyy aikojen kuluessa muitakin, kun siskoni.

Lue myös muita hyvinvointiin liityviä ajatuksiani:

Mitä teen kun musertaa eli 10 keinoa selviytyä huonosta päivästä

Aforismeja onnesta: Anna maailman pyöriä

Mikään ei ole niin tärkeää kuin taide ja neljä muuta arkipäivän ajatusta

Jalkakylpy kookosöljystä ja hunajasta mausteena sitruunankuoret ja koivunlehdet