ANNAN ITSELLENI MAHDOLLISUUDEN MATKALLANI

TiiPii

Maailma pyörii ilman minuakin. Sen olen tiennyt aina. Minun ei tarvitse myöskään pyöriä maailman kanssa. Sen olen sisäistänyt viimeisenä viitenä vuotena. Minun ei tarvitse pitää maapallon reunasta kiinni, pitää sen seiniä pystyssä ja pyöriä sen tahdissa pakonomaisesti hampaat irvessä.

En halua roikkua maailman reunassa sellaisena minkälaisena ihmiset haluavat minut nähdä tai millaiseksi maailma haluaa minut muuttaa. Minun ei tarvitse rikkoa itseäni siitä ilosta, että saan pienen pisaran jostain minkä luulen kuuluvan minulle – työpaikasta tai maineesta ja kunniasta.  

Päästän mielummin irti ja nauran hiukset hulmuten matkallani.

Sillä päämäärää ei ole. En ole vahva kuin kallio, en halua puskea harmaan kiven läpi pelkällä tahdonvoimalla. Menen mielummin vaikeakulkuisessa maastossa eteenpäin intohimolla. Kiven sisällä on kylmää ja yksinäistä, kun taas metsässä voin tavata ihmisiä, jotka ojentavat kätensä auttaakseen ja keittävät lämpimällä nuotiolla kahvit.

TiiPii

Uskon, että tie tasapainoon on itserakkaus. Se miten kohtelee itseänsä heijastuu muiden ihmisten käytökseen omaa itseä kohtaan. Jos jatkuvasti puhuu itsestään vähättelevään sävyyn, yllyttää sitä huomaamattaan muutkin mukaan samaan ralliin. Jos en osaa vetää rajojani, ei sitä tee kukaan muukaan puolestani. 

Olen nojannut liikaa muihin ihmisiin. Ikään kuin he tietäisivät mikä on parhaani ja missä rajani menevät. Olen odottanut, että joku muu tulee pelastamaan minut. Ottaa vastuun elämästäni, suorittamisestani ja väsymyksestäni. Laittaa minut peiton alle, silittää uneen ja muuttaa maailman haluamakseni.

Olen ollut liian kaukana nähdäkseni lähelle. Se henkilö, jota olen odottanut on minä. Minä olen vastuussa itsestäni, ei kukaan muu. Vaikka olen aina sanonut olevani itsenäinen, olen ollut riippuvaisempi muista ihmisistä kuin olen halunnut myöntää. 

Minä uskon, että suurin osa meistä tekee parhaansa täällä. En millään usko, että oikeasti haluaisimme toisillemme pahaa, vaikka napisemme milloin mistäkin ja etsimme toisistamme ärsyttäviä piirteitä sen sijaan, että keskittyisimme kehittämään itseämme. En usko, että ihmiset haluavat loppujen lopuksi riistää toisiaan ja aiheuttaa toisilleen pahaa oloa.

Kyse on siitä, että me olemme ainutlaatuisia. Meistä jokainen on  erilainen persoona ja harva ihminen, tuskin kukaan, on niin viisas, että tietää kuinka kaikkia erilaisia persoonia pitäisi kohdella. Kun minulle on viime vuosina valjennut, että näen tämän maailman vähän eri valossa ja vivahteissa kuin toisentyyppiset ihmiset, kiinnostuin erilaisista persoonallisuustyypeistä.

TiiPii

Tiedän, että heilun jossakin introvertin ja ambivertin välimaastossa. Tiedän, että omaan erityisherkkiä piirteitä, vaan en silti halua lokeroida itseäni niihin laatikoihin täysin. On mahtavaa, että persoonallisuuden piirteitä on tutkittu.. Se on auttanut minua paljon eteenpäin. Auttanut minua ymmärtämään itseäni ja tulevaisuudessa myös muita ihmisiä.

Vapaus on se, mitä olen tietämättäni jahdannut, ja vapaus on se, minkä aion saada ja olenkin jo osittain saanut. Minulla ei ole velvollisuutta sopeutua kylmään, kovaan ja kiireiseen maailmaan oman hyvinvointini kaupalla. Minä voin pärjätä muutenkin. Minun tehtäväni on tehdä jotain merkityksellistä. Tuottaa tähän maailmaan iloa ja ajateltavaa omassa mittakaavassani.

TiiPii

Kyse ei ole siitä, että kehottaisin ihmisiä lorvimaan tai pystyttämään barrikadeja ja olemaan samaa mieltä kanssani. Haluan vain rohkaista niitä ihmisiä, jotka tuntevat samoin, uskomaan itseensä.

Niin, enhän minä ole mikään mitään neuvoja antamaan, koska en ole saavuttanut mitään suuressa mittakaavassa, enkä omista oikeastaan yhtään mitään arvokasta materiaa. En ole kovin menestynyt millään uralla.  Olen vain elänyt omaa pientä elämääni hiukan häpeillen.

Tärkeintä on kuitenki se, että nyt olen tässä. Matkalla, jonka määränpääksi muodostuikin itse matka, eikä mikään kaukana hehkuva kuninkaantuoli kärsimyksen kruunuineen. 

Meitä on miljoonia, ihan kuin noita kultakuoriaisiakin. Tarkoitukseni on sädehtiä omalla matkallani, kelvata ensin itselleni ja sitä kautta siirtää tasapainoa eteenpäin. 

Lue myös muita ajatuksiani:

MILLAISEN VIESTIN HALUAN LÄHETTÄÄ LUKIJOILLENI?

15 MINUUTIN MEDITAATIOHARJOITUS: Älä vielä unohda aurinkoa

JA KUULE, SIIHEN NÄÄNTYY ENNEMMIN TAI MYÖHEMMIN

9 X NÄIN SELVIÄT HUONOJEN AIKOJEN YLI

KYLMÄ SUIHKU JA 5 MUUTA LUONNOLLISTA KEINOA SAADA LISÄÄ ENERGIAA

Päästä irti ja 31 muuta hyvää asiaa, jotka olen oivaltanut