Arboretum Mustila: Kiireetön maahisherra valloitti lastenpäivän luontopolulla

Arboretum Mustila
Arboretum Mustila

Arboretum Mustila – lastenpäivän seikkailu osa 1

Arboretum Mustila on avoinna vuoden jokaisena päivänä. Viimeinen vierailuni Suomen vanhimmassa ja suurimmassa puulajipuistossa eräänä kevättalvena jäi kaihertamaan sen verran, että päätin tarttua autoa ratista, kun huomasin että puistossa järjestetään lastenpäivä.

Luontopolku, Tuubakimalainen ja lastenhahmot houkuttimina nappasin Pisaran ja kantorepun kainalooni, ja niin me huristelimme noin 30 minuutin matkan täältä Kouvolan keskustan liepeiltä kohti Elimäkeä. 

Liput maksoivat vain 4 € ja kyytiläinen pääsi retkelle mukaan ilmaiseksi.

Arboretum Mustila
Arboretum Mustila
Mustilan luontopolku

Arboretum Mustilaa ylläpitää ja hoitaa Mustilan kotikunnassäätiö ja sen on perustanut valtionevos A. F. Tigerstedt, joka halusi tutkia ulkomaisten havupuiden viihtymistä metsäpuina verrattuna suomalaisiin lajikkeisiin. Perustaja oli myös kiinnostunut puiden esteettisyydestä ja niinpä alueelta löytyy myös lehtipuita ja koristepensaita. 

Lapsen sydämeni heitti kärrynpyöriä, kun sain lippukiskalta taas tarran liimattavaksi Pisaran vauvakirjaan. Jos olette lukeneet satuja, sellaisia joissa puut heräävät henkiin, niin voitte kuvitella seuraavaa. Kun pääsin raikkaaseen ilmaan, josta oli aistittavissa lähinnä kasvien tuoksu ja auringonsäteet, heräsivät kalmankalpeat kasvoni eloon.

Yhtä-äkkiä olin niin kaunis, pirteä ja sosiaalinen  kuin ihminen parhaimmillaan on.

Keiju Arboretum Mustilassa
Mustila Arboretumin lasten seikkailurata

Lähdimme Arboretum Mustilan luontopolulle hevosmallilla, Pisara repussa, kamera kaulassa ja taskussamme helisevien auringonkukan siementen ääni, jotka saimme polun alusta. Helinä sekoittui pian keijun kevyeen askellukseen, ja siinä samassa tajusin tuntevani keijuja. Sirkuksessa käyvät yleensä hyvät tyypit ainakin ohikulkumatkalla ja nyt yksi entisistä sirkuslaisistani oli muuttunut keijuksi.

Olen aika varma, että jos keijuja on olemassa, ovat ne juuri tuollaisia polulla tapaamani kaltaisia.

Alkupuolella polkua törmäsimme onttoihin puunrunkoihin, jonka viereen jättiläinen oli unohtanut sienensä. Kipittelimme niiden ohitse verkkaaseen tahtiin, sillä kyytiläinen viihtyi selässä niin hyvin, ettei minulla ollut mitään pakkoa laskea häntä alas. Katsoin myös rastipaperistamme, että edessämme oli vielä monta kysymystä selvitettävänä, joten pidin parhaimpana jatkaa kulkemista eteenpäin.

Arboretum Mustilan rasti
Arboretum Mustilan rasti
Arboretum Mustilan sammallaatikot

Saimme siis polun alussa rastipaperin, jossa oli luontoaiheisia kysymyksiä. Osa kysymyksistä aiheutti päänvaivaa aikuisellekin eli tälläiselle seiskan biologian oppilaalle. Kasvien tunnistus ja kiperien kysymysten ratkominen sai varmasti sekä aikuiset että lapset viihtymään luontopolulla. Polku oli sen verran pitkä, että raikkaasta ilmasta sai nauttia täysin rinnoin ja minullehan se kelpasi. 

Raikas ilma nyt vaan sattuu olemaan parasta polttoainetta keholle heti ruoan jälkeen.

Mustilan harakka
Arboretumin rölli

Polun varrelle piilotetut yksityiskohdat ja siellä seikkailevat hahmot antoivat luontopolulle viimeistellyn silauksen. Järjestin opinnäytetyökseni sisustustapahtuman Kouvolan keskustassa ja sirkusohjaajan ammatissani olen osallistunut monenlaisiin lastentapahtumiin. Tiedän siis vähän tapahtuman järjestämisestä, siitä miten sen pitäisi sujua ja miltä tuntuu onnistunut tapahtuma. Sydämeni kyllä lepäsi tämän lastenpäivän hellässä huomassa.

Kaikki oli hyvin organisoitu parkkipaikoista lähtien ja erään järjestyksen valvojan lämmin ele nostaa kamerani maasta, kun laitoin kyytiläisen selkääni sai minut hymyilemään.

Tuli sellainen tunne, että joku välittää minusta ja olen tervetullut tapahtumaan.

Ja se on paljon se – varsinkin nykyajan kiireisessä maailmassa.

Mustila Arboretumin pöllö
Maahinen Mustila Arboretumissa
Maahinen Mustila Arboretumissa
Maahinen Mustila Arboretumissa

Kiireisestä maailmasta hyppään mielelläni takaisin luontopolulle. Maahinen, jota ensin luulin rölliksi, asusteli kievien keskellä pöllönsä kanssa ja jutteli lapsille pitkän tovin. Kiirettömyys, joka paistoi maahisherran kasvoilta teki rauhoittavan vaikutuksen ainakin allekirjoittaneeseen parivaljakkoon.

Ja vieläkin mietin, että miten hahmojen upeisiin pukuihin oli löydetty niin osuvat henkilöt sisään.

Jäimme vielä seuraamaan maahisherran jutustelua hieman kauemmas ja käveltyämme pois hänen luotaan alkoi kuulua musiikkia. Oli tauon paikka, vaikkemme sitä etukäteen arvanneetkaan. 

Mitä tapahtui tauon aikana? Sen kuulette huomenna.

 

Haluatko lukea lisää luontoseikkailuistani:

Olgan farmilla olo on onnellinen

Repovesi – Iso ja lämminturkkinen kettu

Starboxin Bloggaajatapaaminen: Kymijoki, kirjoitusvinkkejä, käärme, kirkko ja kahvia