Asuntomessut Mikkelissä: Tiipii fiilistelee Mikkelin asuntomessuja

 *Tiipiin asuntomessut Mikkelissä- juttusarjassa katsellaan Mikkeliä kolmen erilaisen seikkailijan silmin; Lapsirakas, kevytretkeilijä ja kulttuurikulkija tutkivat virtuaalisesti Mikkelin seutua. Tiipii fiilistelee asuntomessuja ja pääsee katsomaan messualuetta ennakkoon.

Tiipii fiilistelee Mikkelin asuntimessuja

Asuntomessut Mikkelissä – Nyt mennään, eikä meinata!

"Wuhuu!" kuului täältä Tiipiin toimistuksen pöydän – keittiönpöydän – äärestä, kun sain tiedon, että Starboxin bloggaajat pääsevät tutustumaan asuntomessualueelle ennakkoon. Joka vuosi sitä on raavittu päätä ja puhuttu, että ehkä sinne asuntomessuille voisi suunnata. Tänä vuonna ei enää vain puhuta, vaan tänä vuonna mennään. Jes!

Olen valmistunut vuonna 2013 Muotoilun koulutuksesta Kymenlaakson ammattikorkeakoulusta Designer- Stylistiksi ja suuntauduin opiskelujeni aikana sisustukseen. Joku ajattelija on ehkä ymmärtänyt, että blogin nimikin juontaa juurensa ajatuksesta, että aikomuksenani on kirjoittaa myös sisustamisesta.

Olen sanonut, että tämä blogi on matkani metsän kautta kotiin.

Olen levotonta sorttia, mutta haaveilen silti omasta asunnosta. Paikasta, jossa voisin levätä ja josta kirjaimellisesti tuntisin jokaisen nurkan. Sen asunnon pihalle istuttaisin perennoja ja kiinnittäisin riippumaton. Jos nyt alan kuvailemaan unelma-asuntoani menee siihen koko päivä. Työstän siitä mielummin oman postauksen.

Asuntomessut Mikkelissä kukkapenkki

Joka tapauksessa Tiipiin matka kohti konkreettista kotia lähtee nyt. 

Tietenkin, tyylilleni uskollisena se alkaa taivaarannan maalailusta näiden asuntomessujen osalta, tämän vuokra-asunnon keittiönpöydän äärestä, ja sitä mihin se päättyy ja milloin, sitä ei tiedä kukaan. Ehkä löydän itseni meren rannalta, ehkä jonkun hassun havupuun alta pienestä mökistä, vaikka eihän sitä tiedä, jos elämä rupeaa heittelemään ja päädyn pilvenpiirtäjän seitsemänteen kerrokseen.

Tästä hetkestä lähtien Tiipiissä fiilistellään asuntomessuja ja kaikki huipentuu messualueella vierailuun.

Olen jo tutustunut kohteisiin kohdetietoluettelon avulla, ja poiminut sen perusteella omat suosikkikohteeni. Arvaatko mitkä ne ovat? Ja miten jännittävää onkaan päästä näkemään ne livenä. Tutustuin asuntomessujen verkkosivuihin ja asuntomessujen virallisiin Facebook-sivuihin. Sekä vierailin myös Mikkelin Seudun virallisella matkailusivustolla.

Ja viimeisimpänä, muttei suinkaan vähäisimpänä kurkkasin vielä Kaakon Viestinnän omille asuntomessu-sivuille.

Asuntomessut Mikkelissä

Tulen avaamaan asuntomessupostauksissani – niitä tulee ehkä neljä – asioita, joita arvostan asumisessa, millaisesta sisustuksesta pidän, (Odotan näkeväni KOHDE 6:n, jonka sisustus- ja värisuunnittelun on tehnyt Varpunen- blogin Susanna Vento) ja mitkä kohteista miellyttävät minua. 

Selvitän myös missä Mikkelissä kannattaisi majoittua ja mitä siellä ylipäänsä voi tehdä.

Hyvin todennäköisesti tässä kävellään taas päin puuta ja suunnataan pusikkoon eli Mikkelin luonto- ja elämyskohteet tulevat myös olemaan Tiipiin kiikarissa. 

Tämä asuntomessumatka Mikkeliin on Tiipiille lottovoitto. Hyppää jo kyytiin!

Ja nyt kaikki Mikkeliläiset sitten heittämään hyviä vinkkejä kommenttiboksiin, että mitä ei missään nimessä kannata missata. Takerrun seuraavaksi Mikkeliin!

Asuntomessut Mikkelissä kukka

Lue myös sisustusaiheisia postauksiani:

Koska maailma tarvitsee pupuja

Havukranssi yhdellä kävyllä

Täydellinen seinäkombinaatio