ELÄMÄNI AAKKOSET

Elämäni aakkoset

A = AURINKO

Se nyt vaan pitää maapalloa ja elämää pystyssä ja muistuttaa joka päivä siitä, että aurinko on aina olemassa. Koskaan ei ole liian myöhäistä tarttua oman elämänsä ohjaksista kiinni ja ratsastaa auringonlaskuun. Siihen ei edes tarvita valkoista ratsua ja prinssiä, sydän riittää.

B = BLOGI

Blogin kanssa on menty paljon eteenpäin ja joka päivä saan tästä voimaa ja ymmärrän paremmin itseäni, kun kirjoitan ajatuksiani selkeämpään muotoon. Monet postaukset jäävät vain arkistoihin, jotkut pelkästään ajatuksen asteelle.

Kulissien takana piilee aikamoisia ajatusprosesseja ja toisinaan kirjoittelen ns.raivopostauksia, joihin suollan kaiken suustani ja mielestäni tulevan. Yleensä pyyhin ne samantien pois, sillä minusta on tärkeää, että saan tuotua ajatukseni ulos, mutta ihan kaikkea, en halua julkiseksi. Mielenpurkamista taas. Ehkä jopa postauksen arvoinen asia.

Tietenkin olen kiinnostunut siitä miten saan lisää lukijoita ja tietenkin haluaisin, että koko maailma lukisi blogiani. Mutta parasta tässä on se, että saan jakaa maailmankuvaani muillekin. Haluaisin tuoda tähän maailmaan hiukan enemmän empaattisuutta ja rakkautta itseämme kohtaan. Että uskaltaisimme olla juuri sellaisia kuin olemme ja tavoitella niitä asioita, jotka tekevät meidät aidosti onnelliseksi.

Loppujen lopuksi me kaikki taistellemme samojen asioiden kanssa ja reagoimme niihin vaan eri tavalla. Kärjistetysti sanottuna välillä tuntuu, että elämä on yhtä epävarmuuksien peittelemistä monen osalta. Ja samassa veneessä me kaikki olemme. Omani on hiukan huojuva ja hatara, mutta pohjaa on jo vahvistettu niin paljon, että uskon pysyväni pitkään pinnalla, vaikka korjauksia on vielä liuta tekemättä.

C = CAFE LATTE

Suosikki kahvijuomani. Kouvolassa parhaat latet saa Papulaarista ja siihen nähden käyn aivan liian harvoin siellä.

D = DEJA VU

Jossain vaiheessa minusta tuntui koko ajan siltä, että elän tätä elämää uudestaan. Jotkut yksittäiset pienet asiat saivat  olon tuntumaan siltä, että tämä sama nauha vaan jatkuu ja jatkuu. Ajattelin, että se on merkki siitä, että jotain pitää muuttaa tai sitten minulla on joku häiriötila aivoissa. Noh, nyt en saa deja vuita enää niin usein, joten joko aivoni ovat korjaantuneet tai olen tehnyt tarvittavat muutokset deja vuiden taltuttamiseksi.

Mene ja tiedä, mieluummin kyllä syntyisin uudelleen vaikka lintuna, kun kelaisin tätä samaa nauhaa edestakaisin. Vaikka joinain aamuina olen ajatellut, että olen eksynyt johonkin surrealistiseen tauluun sisään, niin ei minulla kyllä mikään kiire tästä omasta elämästani pois ole. Samoja juttuja en vaan jaksaisi enää jankata. Muutos on välttämätöntä.

E = EI & EMPAATTISUUS

Ei on sana, joka tekee sopivissa määrin elämästä välillä helpompaa ja jonka sisäistämiseen minulla meni kauan aikaa. 

Pidän empatiaani voimavarana. Tosin vaara piilee siinä, että empaattinen ihminen antaa helposti itsestään vähän liikaa ja käyttää empatiavarastonsa loppuun. Kun varasto on punaisella, empaatikko ymmärtää, että sisäisen voiman käyttöä kannattaisi säädellä. Siinä välissä joku voi ajatella, että nyt tuolta lähti järki ja tunteet, vaikka kyse on yksinkertaisesti empatiakadosta.   

Ja vaikka ennen niin empaattisen ihmisen toiminta voi toisten mielestä tuntua tylyltä empatiakadon jälkeen, niin sisimmässään empaatikko tietää, että ratkaisu on oikea ehjänä säilymisen ja oman itsen kannalta. Kuvaan astuu siis itsekkyys, jota tulisi osata käyttää oikein, jos aikoo elää sellaisessa maailmassa, jonka haluaa nähdä ja kokea.

"Älä koskaan tee asioita siksi, että saisit jotain, vaan siksi että haluat", sanoi joku viisas joskus, ja sitä neuvoa yritän parhaani mukaan noudattaa.

F = FENGSHUI

Vanha kiinalainen kaupunkien, rakennusten ja sisustussuunnittelun ajattelutapa, jossa päämääränä on ympäristö, joka edistää ihmisen hyvinvointia. Koska etsin merkityksiä, tuntuu ajatus Fengshui- sisustamisesta miellyttävältä.

Koulussa keskityin sisustusstailaukseen ja olinkin pitkään sitä mieltä, että minun kuuluisi olla sisustussuunnittelija tai -arkkitehti. Jossain vaiheessa materialismi alkoi kuitenkin ärsyttää, enkä oikein tiennyt mihin suuntaan pitäisi mennä. Pikkuhiljaa olen työstänyt ajatusta, että ehkä sieltäkin voisi punainen lanka löytyä hyvinvoinnista, sillä kyllähän ammattimainen sisustussuunnittelu usein tähtää ihmisen arjen helpottamiseen.

G = GALLERIA

Haluan vielä joskus järjestää taidenäyttelyn omista teoksistani. 

H = HUOLETTOMUUS

Olen viettänyt aika ihanaa ja huoletonta elämää kolmikymppiseksi asti. Toisaalta olen sivuuttanut joitakin asioita huolimattomuuttani ja nyt ne kaikki kaatuvat niskaani.

Hmmm...En nyt sitten oikein tiedä mitä tähän pitäisi sanoa. Ainakin se, että älä nyt ainakaan pilaa päivääsi kahvin loppumisella. Olen yhä ja vieläkin huolettomuuden puolesta puhuja. Maailma ei kaadu pikku asioihin, mutta toisaalta niistä voi kerääntyä yhteensä aika iso pallo, jos jatkuvasti sivuuttaa ne.

Elämäni aakkoset

I = ITSEKKYYS

Kaikki aina kirjoittavat, että inhoavat itsekkyyttä. Joo, niin minäkin tietynlaista. Sitä kun ei pysty näkemään muuta kuin oman maailmansa, eikä asettumaan toisen saappaisiin.

Silti. Meissä jokaisessa asuu itsekkyys ja jokaisen, joka kunnioittaa itseään kannattaa valjastaa se käyttöön niin, että pääsee loppujen lopuksi maatumaan omana itsenään, eikä muiden marionettinä.

J = JOULUPUKKI

Lapsuuteen kuuluvat mielestäni ehdottomasti sadut, sillä ne kehittävät mielikuvitusta. Muistan järkyttyneeni, kun tajusin ettei joulupukkia ole olemassa, mutta käänsin asian itseni eduksi niin, että ajattelin että eihän sitä voi kukaan tietää millainen ukko tuolla taivaalla viuhottaa. Sitä paitsi olen niin itsepäinen, että oikeasti uskon, että jossain on vieläkin hyvää tarkoittava mies, joka haluaisi tehdä kaikki maailman lapset onnelliseksi.

En kuitenkaan tykkää ajatuksesta, että lapsia kiristetään koko joulu sillä, onko joku tuhma vai kiltti, sillä minusta lapsi ei itsessään voi olla tuhma tai kiltti, vaan hän voi tehdä tuhmia tai kilttejä tekoja. Lapsi itsessään on aina juuri sellainen kuin hänen kuuluu olla.

K = KATKERUUS JA KADEHTIMINEN

Olen joutunut tehdä tuttavuutta näiden tunteiden kanssa viime vuosina tai lähinnä myöntää, että kyllä vaan minussakin asuu se myrkkykäärme, joka saa äänen muuttumaan narisevaksi ja kääntämään kaiken tapahtuneen jonkun muun syyksi ja etsimään vikoja muista.

Yleensä olen kääntänyt kadehtimisen inspiraatioksi ja motivaatioksi, mutta viime vuosina, olen ensimmäistä kertaa elämässäni melkein hukkunut katkeruuteen ja sitä myöten kadehtinut ihmisiä, joilla on ollut jotain sellaista mitä minulla ei ollut/ ole ja mitä olisin tarvinnut enemmän kuin mitään muuta.

Loppujen lopuksi uskon, että kaikki mitä on tarkoitettu tapahtuvaksi tapahtuu ennemmin tai myöhemmin, ja itse voin päättää miten siihen suhtaudun. Niimpä näenkin, että olen saanut vastalahjana menetyksistä sisäistä voimaa ja valoa. 

L = LAAKSO, MUUMILAAKSO

Muumilaakso on kova sana meillä vieläkin ja ihailen Tove Janssonia myös taiteilijapersoonana, joka on valtavasta mielikuvituksestaan kehittänyt hahmot, jotka elävät omaa elämäänsä ikuisesti.

Vain harvat pystyvät jättämään maailmaan niin omaleimaisen jäljen kuin Jansson on pystynyt.

M = MENNEISYYS JA MUUTOS

Mennyttä ei voi muuttaa, mutta tulevaisuuteen voi vaikuttaa. Jokaisena päivänä voi avata uuden oven ja jokaisen oven takana saattaa odottaa joku, joka on tuo uutta sisältöä ja ymmärrystä elämääsi. Ja ehkä joidenkin on tarkoitus vain silittää matkalla olkapäätäsi ja kävellä sitten pois.

En todellakaan väitä tietäväni elämän tarkoitusta, mutta luulen, että muutoksella on jotain tekemistä sen kanssa. Uskon, että tarkoitus on muuttua ja kehittyä maailman mukana. Tai ainahan voi jäädä nurkkaan itkemään, mutta en tiedä onko siitä mitään hyötyä kenellekään. Tai jos siellä nurkassa aidosti viihtyy niin mikä ettei.

N = NEGATIIVISUUS

Mietin eilen, että voisin yrittää olla valittamatta kuukauden. Varmasti prosessi kannattaa aloittaa niin, että kirjaa ensi vaikka viikon ajalta kaikki valitukset ylös, sitten antaa niiden mennä ja hymyilee jokaisena aamuna peilikuvalleen. Jonain päivänä se sitten alkaa hymyillä takaisin.

O = ONNELLISUUS

Olen sitä mieltä, että onnellisuus tulee elämäämme sivutuotteena. Sitä ei voi saavuttaa, vaan pikemminkin jonain päivänä kun istut kalliolla ja olet heittänyt hatun päästä luovuttamisen merkiksi kuuletkin yhtä-äkkiä laineen liplatusta ja linnunlaulua. Sitten huomaat, että siellä se onnellisuus hiipii rantakalliolla kiharassa tukassaan ja syö rusinoita taskustaan. Tajuat, että onni asuu juurikin niissä hetkissä ja sinussa itsessäsi. Välillä se vaan menee piiloon. Tai jotain sinnepäin.

P = PISARA

Rakas tyttäreni, joka on saanut minut ymmärtämään, että minä riitän. Hän opettaa minulle joka päivä uusia asioita ja hänen ansiostaan haluan olla joka ainut aamu hiukan parempi ihminen. 

Q = QUOTE

"Joko minä olen hullu tai kaikki muut ovat hulluja." - Olavi Uusivirta

"Ja kun ilma on sellaista, että kun sitä hengittää osa siitä kaikesta menee ihmisen sisään ja tekee olon vaikeaksi." - Lukion äidinkielen kirja

"Kuka jätti kaikki kauniit sanat käyttämättä?" -Herra Ylppö

Elämäni aakkoset

R = RAKKAUS

Lienee elämää kannatteleva asia. Rakkaus lähimmäisiin, rakkaus ympäristöön, rakkaus työn tekemiseen ja elämiseen. Kaikki ovat yhtä tärkeitä, eivätkä sulje toisiaan kokonaan pois.

S = SELITYKSET JA SYYT

Aina voi selittää ja keksiä syitä miksei voi tehdä sitä ja tätä. Osa selityksistä onkin ihan päteviä. Kuitenkin. Itse olen tehnyt matkaa pois selitysten syövereistä tähän päivään asti ja piakkoin olen valmis. Valmis lopettamaan syiden keksimisen ja luopumaan selityksistä tavoittaakseni oman itseni.

T = TAVOITTEET

Olen muuttanut tavoitteeni unelmiksi ja haaveiksi. Haaveet ja unelmat ovat niin paljon pehmeämpiä, eikä niitä jahdata hampaat irvessä. Kyllä vaan koko ajan kerään pientä listaa esimerkiksi liikunnallisista tavoitteistani ja tavoitteistani elämän suhteen ylipäänsä, mutta mielummin ajattelen niitä haaveina.

Motivaatiota ja voitontahtoa kyllä löytyy, mutta matkalla voi sattua mitä tahansa ja joskus on tärkeämpää ottaa kaveria kädestä kiinni kuin päästä itse maaliin.

Joskus epäilin, että juurikin tämän pehmeän ja tietoisesti vähän naiivin ajatusmaailmani takia en koskaan tule menestymään, mutta nykyisin uskon, että loppujen lopuksi hyvä voittaa. Ja onhan se nyt siistiä lällätellä sitten vaaleanpunaisen puun oksilta ja heitellä vaaleanpunaisia omenoita ihmisten päihin. Sitä paitsi, minä itse määritän menestykseni.

U = ULKOMAAT

Haluaisin matkustella vähän enemmän, koska yleensä liikkeessä ollessa saan jonkunlaisen rauhan ja osa elämäni onnellisimmista hetkistä kiteytyy matkojen ympärille. Silti olen aina liian kauan paikoillaan ja se johtuu siitä, että priorisoin aina jonkun muun asian tärkeämmäksi.

Haaveilen omasta kodista, josta voisin tehdä pistoksia silloin tällöin ympäri maailmaa.

V = VALO JA VÄLINPITÄMÄTTÖMYYS

Suosikki meditaationi on valomeditaatio, koska voin tuntea sydämestä lähtevän valon lämmittävän koko kehoa ja sen jälkeen sisääni laskeutuu lämpö ja rauha.

Välinpitämättömyys kaikissa muodoissaan saa vereni kiehumaan, vaikka itsekin syyllistyn tähän kuolemansyntiin joidenkin asioiden kohdalla.

W = WAU!

Inspiroidun aika helposti muista ihmisistä, luonnosta ja ympäristöstä. Saatan joskus tuijotella vesipisaraa tai havunneulasta ja riemuita siitä sisäisesti. Joskus en pysty millään ymmärtämään, että parempi puoliskoni lähinnä tuhahtelee hienoille ideoilleni tai taideteoksille, joita näen ympärilläni. Ja taaperon suusta kuultuna pitkä "wauuuu" on niin arvokas.

Joistain ihmisistä näkee heti, että he ovat siinä paikassa, jossa heidän kuuluu olla ja itsekin toivon joskus kuuluvani siihen kastiin, jolla on sisäinen rauha.

X = XYLITOL

Hammaskeijut ovat parhaita xylitolipastilleja.

Y = YLPEYS

On monen meidän murheenkryyni. Selviäisimme niin paljon helpommalla, jos joskus katsoisimme alas ja nielisimme tappiomme.

Z = ZOO

Ennen halusin eläintarhan, nykyisin mietin, että olisivatkohan kissani onnellisempia jossain muualla, sillä poden huonoa omaatuntoa siitä, etten pysty antamaan niille sellaista elintilaa, jonka ne tarvitsisivat.

Luulen, että käymme tulevaisuudessa katsomassa eläimiä Olgan Farmilla (Jossa emme tänä kesä käynneet. Miksi, oi miksi?),  ja keskitymme tekemään kissojen elämästä parempaa. Ja ehkä jonain päivänä, jos tähdet ovat oikeissa kohdissa kiertoradoillaan, otan kanan tai pari kotkottamaan ikkunani alle.

Å = ÅITI

Äiti ansaitsee tuplamaininnan vaikka ruotsalaisella oolla. Äiti on elämän kantava voima ja äitiys on ollut itselleni niin voimaannuttavaa. Ei olekkaan enää ihan sama millaisessa maailmassa lapseni kasvaa. Lapsi on tehnyt maailmastani paljon merkityksellisemmän.

Ä = ÄITI

Ilman äitiä en olisi täällä <3 Olen niin kiitollinen, että hän antoi minun kasvaa rauhassa sellaiseksi kuin olen ja opetti, että ulkona pitää olla tunti päivässä.

Ö = ÖTÖ

Ötö eli ötökkä voi olla pelottava uima- altaan pohjassa uiva hirviö tai ihan kiltti kerttukerttu, joka löytyy sekä vaipoista, että jumppatossuista.

Lue myös muita postauksiani:

Mitä teen kun musertaa eli 10 keinoa selviytyä huonosta päivästä

Aforismeja onnesta: Anna maailman pyöriä

Mikään ei ole niin tärkeää kuin taide ja neljä muuta arkipäivän ajatusta

Jalkakylpy kookosöljystä ja hunajasta mausteena sitruunankuoret ja koivunlehdet