En halua kuolla vanhana, kyynisenä ja kurttuisena, vaan todella vanhana, levollisena ja hymy huulilla

TiiPii, puu

Hemmetti, että yritänkin joka päivä. Kaivamalla kaivaa jostakin positiivisuutta ja usein niitä asioita myös löytyy. Silti. Elämäni on nyt kaksi vuotta ollut pientä tasaista taistelua tasaisin väliajoin. Ikään kuin pyrkisin limaisesta mykkyrästä ulos. Raaja kerrallaan raivaan tietäni maailmaan. 

Valan itseeni uskoa, keksin kaikenlaisia keinoja päästä eteenpäin, teen kaikkeni, että ympäristöni olisi miellyttävä

En halua kyynistyä, enkä kurtistua. Sillä kamalinta mitä tiedän, on elämäänsä pettynyt ihminen, joka ei ole tehnyt asialle mitään vaan purkaa pettymystään kanssakulkijoihin.

En halua jäädä ongelmiin makaamaan. En halua antaa asioille periksi. Minuun ei istu ollenkaan ajatus, että tyydyn vähempään mitä voin saada.

Voin saada elämän, jossa istun aamuisin ikkunan edessä vastaanottamassa auringonsäteet. Voin saada elämän, jossa juon aamuteeni tyynenä – ainakin melkein. Voin saada elämän ilman, että seinät kaatuu päälle. Voin saada elämän, jossa nauru asuu pöydällä, eikä pimeässä kellarissa, josta se kerran vuodessa eksyy kahvipöytään.

On pelottavaa, mutta välttämätöntä myöntää, että nauru on piilossa. Se hyppää reppuuni enää harvoin. Olen tyhjentänyt koko reppuni ja täyttänyt sen uudelleen, jättänyt pelkät pohjat. Odotan, että entinen välittömyys ja elämänilo hyppäävät sinne takaisin. Välinpitämättömyyttä en halua enää matkaani.

TiiPii, taivas, kuu

Sitä nauruahan minä tässä metsästän kuin kuuta taivaalta. On tehtävä asioita, jotka saavat nauramaan.

Ja sekin nauru, jonka näen päivä tyttäreni kasvoilta hukkuu johonkin suorittamisen varjoon. En osaa olla suorittamatta, enkä halua olla. Tarvitsen jotain tavoiteltavaa. On oltava haara, jota kulkiessa matka on miellyttävä. Haluan opiskella ja sen teen. Haluan mennä töihin ja sen teen. Haluan tehdä muutakin kuin olla äiti. Ja haluan tehdä sen hyvällä omalla tunnolla.

Haluan nähdä uusia paikkoja. Pidän siitä tunteesta, kun saavun ensimmäistä kertaa johonkin. On mahtavaa elää ajassa, jossa ulkopuoliset tekijät eivät määritä olemista.

Neuvoja en aio kuunnella. Niitä, jotka kaikuvat kyynisistä ja kyllästyneistä nurkista. Mutta niitä, jotka tulevat aito hyväntahtoinen hymy huulilla kertomaan asiansa aion halata.

En siis aio kuolla vanhana, kurttuisena ja kyynisenä, vaan todella vanhana, levollisena ja hymy huulilla.

Ja jälkeeni jätän hyviä sanoja.

TiiPii, puunlatvat

Lue myös muita purkauksiani:

Sillä se on tarkoitus.

Nyt alkais riittää!

Vahva nainen ärsyttää aina jotakuta