5 x IRTI EPÄKIITOLLISUUDESTA

Viime aikoina olen tunnistanut itsessäni yhden hälyttävästi lisääntyvän piirteen – epäkiitollisuuden. Inhimillinen piirre, tiedän, pieninä annoksina.

En halua antaa epäkiitollisuuden hallita ajatuksiani, joten ajattelin päästää irti siitä ja sen myötä pahoista ajatuksista. Uskon, että pahoista ajatuksista ja epäkiitollisuudesta ei voi päästä täysin eroon, koska ne ovat osa inhimillisyyttä, mutta niiden vastakohtia, kiitollisuutta ja hyviä ajatuksia, voi vahvistaa.

On aika taittaa epäkiitollisuuden pahin ja turhin kärki pois.

Epäkiitollisuus

5 x irti epäkiitollisuudesta

/\ Mietin mitä kiitollisuus minulle tarkoittaa

Olen muutaman päivän ajatellut aihetta ja lukenut erilaisia artikkeleita siitä.

Uskon, että kiitollisuus on onnensa ymmärtämistä. Pienistä asioista iloitsemista.

 Ja epäkiitollisuus on asioiden pitämistä itsestään selvyytenä. Se ilmenee pahana tuulena, nalkuttamisena mitättömistä asioista ja pahoina ajatuksina.

/\ Mietin mikä epäkiitollisuuden aiheuttaa ja pystynkö muuttamaan asioita parempaan suuntaan

Haluan valoa ja tilaa liikkua:

En siis enää täytä kotiani turhilla tavaroilla tai liian synkillä sävyillä.

Haluan iloa, hyvää oloa ja vertaistukea:

Tapaan ihmisiä, joista saan hyvää energiaa ja keskustelu seuraa.

Haluan olla läsnä:

Huomioin paremmin lähimmäisiäni. Keskityn leikkihetkien ajan vaan pikkuruiseeni. 

Haluan rahaa:

Suunnittelen tulevan kauden töitä ja mietin mikä on tarpeellista.

Haluan löytää rentouden ja olla hyvällä mielellä oma itseni:

En miellytä enää muita itseni kustannulla. Pidän rajani ja arvostan itseäni. Pyrin olemaan kuitenkin ystävällinen kaikille.

/\ Kirjoitan pahat ajatukset ja epäkiitollisuuden aiheet ylös paperille

Kirjoitan myös rumimmat ja pahimmatkin ajatukset ylös. Kun saan ne ulos, voin päästää niistä irti.

/\ Tuhoan paperin

Kun pahat ajatukset ja epäkiitollisuuden aiheet häviävät tuhkana tuuleen, voin hetkeksi huokaista helpostuksesta ja antaa tilaa kiitollisuudelle ja hyville ajatuksille. 

/\ Yritän selvittää ongelmien lähteen

Epäkiitollisuus on seurausta huonosta olosta ja jotta se ei valtaa jatkossa ajatuksiani, on selvitettävä ongelman lähde. Mentävä pitkälle menneisyyteen ja käsiteltävä selvittämättä jääneet asiat. On kasvettava ihmisenä ja otettava vastuu omasta onnellisuudestaan.

Elämän mittainen projekti sanoisin.

Irti epäkiitollisuudesta

Oletko sinä epäkiitollinen? Voisitko päästää ajatuksista irti ja muuttaa asioita parempaan suuntaan?