Eräänlainen arkkitehti ja etana

Etana, TiiPii
Tiipii, etana
Etana, TiiPii
Etana, TiiPii

Joskus ajattelin ruveta arkkitehdiksi kunnes ymmärsin, että numerot eivät ole minua varten. Sitä ennen ajattelin muuttuvani leppäkertuksi, ei ollenkaan hassumpi suunnitelma.

En ymmärrä numeroista, en ymmärrä aikaa tai oikeastaan sitä, miksei sitä ikinä tunnu olevan riittävästi. Olen se, joka istuu kahvipöydässä liian pitkään ja toivoo, että ihmiset ymmärtävät pöllyttää ulos,

En halua vapaa-aikani olevan mikään aikataulutettu ohjelmatoimisto. Välillä mietin, että tänä verkkokurssien kulta-aikana voisin perustaa omani: Jäitä hattuun, ota aikasi, ole oman elämäsi arkkitehti!

Mitä ihmeen järkeä on sännätä paikasta toiseen ajatuksena vaan se, että pitää ehtiä myös toisaalle? Että aina on kiire johonkin, vaikka oikeasti ei edes ole? Joskus se on ok, mutta joillekin ihan arkipäivää. Ehkä en etanana ymmärrä.

Ja jottei kukaan nyt loukkaannu, niin kotiloita ne kai on.

En ehkä koskaan kerkeä matkustaa maailman ympäri, mutta minäpä näin ja tunsin miten meri melkein kiipesi kallioille. Ja nautin suunnattomasti siitä hetkestä, kun istuin tienvieren penkillä ja katselin tunnin ajan miten ihan tavallinen maailma pyöri ympärilläni. Tunsin itseni tärkeäksi, vaikkei maailma olisi lainkaan tarvinnut minua, koska se pyörii muutenkin.

Sen jälkeen kaahasin kotiin ja tein tulevaisuuden suunnitelmia, aikataulutin arkeani, jotta voin pian taas istahtaa alas ja katsoa kuinka ruoho kasvaa ja lapseni kiharat kaartuvat helteestä entistä kiharammaksi.

Ristiriitaista, eikö? Yritä tässä nyt elää rauhassa.

P.S. Lue tästä myös eräs hyvä ajatus!