Hammaskeijuiloa ja arvonta

* Postaus on toteutettu yhteistyössä Xylimint Oy:n kanssa.

Hammaskeiju, täysxylitoli, TiiPii

Hampaat ovat ihmisen tärkeimmät työkalut mitä syömiseen tulee ja vaikuttavat hyvinvointiin kokonaisvaltaisesti. Minä elän syödäkseni, ja olen ehkä rasittanut liikaa hammasparkojani. Toivoisin, että aikuisillakin olisi oma hammaskeiju. Jokaisesta juurihoidetusta hampaasta saisi vaikka tonnin ja jokaisesta pois vedetystä kaksi. En minä silläkään rikastuisi, mutta olisinpahan saanut täytettä olemattomaan lompakkooni. Luonnollisesti toivon, että taaperollani kestää hampaat paremmin suussa kuin minulla, joten niistä huolenpitäminen on parempi aloittaa tänään eikä huomenna. 

Toivon, että päivittäiseen ennaltaehkäisevään käyttöön tarkoitetut Hammaskeijun täysxylitolipastillit auttavat minua tehtävässäni huolehtia sekä taaperon että omista hampaistani. On tutkittu, että vanhemman säännöllinen ksylitolin käyttö ehkäisee myös reikiä aiheuttavan bakteerin siirtymistä lapselle.  Nyt kun taaperoni maistelee kaikenlaisia ruokia, koen tarpeelliseksi katkaista happohyökkäyksen, jotta hampaat pysyvät kunnossa. Olkoonkin vielä väliaikaiset, mutta eihän sitä tiedä vaikka hänenkin suuhunsa jäisi yksi sinnikäs maitohammas aikuisiälle asti.

Hammaskeiju xylitolipastilli, TiiPii

Hammaskeiju pastillit valmistetaan Suomessa ja niissä käytetty xylitoli Euroopassa – iso plussa. Tuotteissa ei myöskään käytetä liivatetta, eikä muita eläinperäisiä aineita. Olen saanut tuotteet Xylimind Oy:ltä, mutta totta puhuakseni olisin tilannut tuotteen muutenkin. Päätin ehdottaa yritykselle pientä yhteistyötä ja he lähtivät ilokseni siihen mukaan.

Olemme maistelleet nyt viikon pastillien seitsemää eri makua: päärynä, greippi, lakritsi, luomumustikka, luomukarpalo, piparminttu menthol ja metsämarja. Saimme ison pussin metsämarjapastilleja, sillä yrityksen asiantuntijan mukaan se on suosituin maku pienten keskuudessa, ja onkin mielestäni sopivan pehmeä ja makea taaperon suuhun.

Itseäni miellyttää erityisesti luomumustikka ja -karpalo, sillä niihin on lisätty aitojen marjojen rouhetta ja se tekee pastilliin myös rouhean pinnan, joka tuntuu kivalta kielen päällä pastillia imeskeltäessä. Ne maistuvat aidoilta marjoilta, eikä yhtään keinotekoisilta. Piparminttu menthol on hyvä valinta raikasta hengitystä haluaville ja greippi taas on mielestäni erikoisimman makuinen ja sopii uusia makuelämyksiä haluaville.

Taapero imeskelee mieluusti kaikkia makuja, ainoastaan piparminttu menthol on hänelle vähän liian väkevä. Pastillin rakenne on myös sen verran kuohkea, että sen saa terävällä veitsellä pienellä vaivalla puoliksi. Jotta ksylitolin päivittäinen käyttösuositus tulisi täyteen, on pastilleja syötävä kymmenen päivä aikana. Meillä niitä ei taaperolle vielä kymmentä päivässä mene, vaan annan niitä hänelle aterioiden tai imetyksen jälkeen, erityisesti silloin jos aterialla on ollut jotain makeaa syömistä.

Hammaskeiju, xylitoli, TiiPii

Lisää ksylitolitietoutta löytyy Hammaskeijun verkkosivuilta /\ KLIK /\ ja tästä pääsee myös ostamaan pastilleja eri kokoisissa pusseissa /\ KLIK /\. Olisipa muuten hienoa, jos päiväkodit ja koulut suosisivat suomalaista tuotetta.

Haluan myös jakaa teille tämän Hammaskeijuilon. Jätä kommentti tämän postauksen alle ja olet mukana 700 gramman triopussin arvonnassa, jossa makuina ovat greippi, päärynä ja metsämarja.

Tässä arvonnan säännöt:

/\ Kerro tämän postauksen alle käytetäänkö teillä ksylitolituotteita säännöllisesti.

/\ Arvonta sulkeutuu maanantaina 9.1 klo.12.00 ja voittaja julkistetaan viimeistään tiistaina. 

/\ Jätä kommenttikenttään sähköposti osoitteesi.

/\ Voittajan yhteystiedot luovutetaan Xylimint Oy:lle, josta lähetetään palkinto postissa vastaaottajalle.

Onnea arvontaan!

P.S. Jouduin vähän editoimaan sääntöjä, kun hataralla päälläni ei ole viikonpäivät oikein hallussa. Eli arvonta auki maanantaihin 9.1 klo.12.00 asti. Pahoittelut! 

P.S.S. Postauksen kommentointi onnistuu myös anonyymina. Kommenttia kirjoittaessa voit valita kirjaudutko sisään parilla vaihtoehtoisella tavalla (kuten Facebook- tai disqus- profiili) vai painamalla kohtaa "Nimi", josta aukeaa muutama uusi kohta, ja sieltä voit valita "Kommentoin mieluummin vieraana".

***ARVONTA ON SULJETTU***