Hei Elokuu!

TiiPii, Elokuu, Taapero

Joku ehkä muistaa postaukseni kuun alusta. Toivotin Heinäkuun tervetulleeksi ja kertasin Kesäkuun tunnelmia. Näistä moikkaus postauksista voisi tulla tapa, sillä tykään kirjoittaa satunnaisia asioita ylös. Muistan myös näistä asioista sellaisia tapahtumia, joita en tänne blogiin asti tuo. Näitä lueskellessa myöhemmin onkin vähän kuin pelaisi Aliasta ja miettisi mitä kulissien takana tapahtui tuolloin.

Heinäkuu on ollut vapauttava kuukausi. Kuun alussa kerroin päässeeni vapaaksi eräästä minua riivanneesta unesta ja purin vähän antipatioita kertomalla mitä kaikkea en tässä maailmassa ymmärrä. odottelen vieläkin biohajoavaa paljettia ja niinhän sitä sanotaan, että sitä saa mitä tilaa. Suomesta tuli tropiikki!

Ompeluinnostusta taltutin alkukuusta ompelemalla Pisaralle mekon valmiiksi, mutta vieläkin se vähän kaipaa fiksausta ja viimeistelyä samoten kuin oma hameeni. Kuun viimeiset kaksi viikkoa ovat olleetkin niin vauhdikkaita, että ompelukone on saanut vähän lomailla. Saumuria on ikävä, mutta ehkä se jonain päivänä saapuu elämääni.

TiiPii, Elokuu, yrtit

Luonnonkosmetiikkapostauskin tuli toteutettua, kun testasin Luonnon tervapihkasalvaa, joka oikeasti toimi ja siksi siitä olikin niin kiva tarinoida. Sydämeni lepää aina, kun tiedän selviäväni vähemmillä kemikaaleilla joistain tilanteista, sillä välillä kosmetiikkakokeilut on kuin hakkaisi päätä kiviseinään.

Tässä kuussa ajattelin kertoa testaamastani kosmetiikkasarjasta sekä yhden tavoitteeni mikä liittyy luonnonkosmetiikkaan. Olen myös todennut, että kookosöljy on paras öljy vartalolle. Se kun tekee ihosta pehmeän, eikä tuoksu muulle kuin kookokselle.

Omalla pihalla kasvavia salaattia ja yrttejä olen fiilistellyt olan takaa ja tänään säilöinkin osan niistä pakastamiseen. Ainakin siitä ajattelin kirjoittaa tulevassa kuussa. 

TiiPii, Elokuu, Piknik, oma piha

Kerkesin myös miettiä kuun aikana syvällisempiä ajatuksia, sillä vanha herrasmies kahvilassa sai aikaan ajatusvyöryn siitä mitä tekisin viimeisenä päivänäni. Koin myös suurta ristiriitaa säntäilevän maailman ja rauhaa kaipaavan mieleni välillä ja sitten keskellä hellettä ajattelin myssymummoja ja muita asioita.

Säntäilinkin tämän kuun lopussa vähän, kun teimme pieniä kesäretkiä ja joka aamu sängystä kaikui iloinen huuto:

- Olen lomalla!

TiiPii, Elokuu, Maretarium

Pisara oli kaksi viikkoa kotona ja lomaili oikein kunnolla. Kesäretkistä ja jäätelöistä tarinoidaan täällä elokuussa ja lähimatkailusta omalle takapihalle.

Mitä toivon Elokuulta? Vie minut merenrantaan ja anna minulle puhtia hankkia vaunut, kaukalo tai sänky uudelle mytylle – muuta en tarvitse.Haluaisin myös raivata turhat tavarat kaapista tai oikeastaan organisoida hommat niin, ettei kaapit pääse pursuilemaan enää koskaan. Herkkä sieluni ei kestä kaapissa lällättäviä rojuja.

Yhden uuden projektin toivon saavani tässä kuussa aikaan ja starttaan kevyen kahvakuula/ kehonpainotreenin. Kyllä vaan Elokuu tulee kuin tuleekin ja se tuo mukanaan yhden hulmuavahiuksisen kolmivuotiaan.

TiiPii, Elokuu, Taapero