Ihan kaunis kattaus

On aika palata kahvipöytään. Auringonsäteet kurkistelivat sälekaihtimien välistä ja päivä oli muutenkin vallan mainio, sillä tiesin saavani aikuista seuraa. Vauvavuosi kului kuplassa leijaillessa, enkä oikein osannut kaivata sen enempää kontakteja mitä sinä vuotena sain. Onnekseni useampi ystävä oli samassa tilanteessa kanssani, myös toinen kyläilijöistä <3, ja tapasinkin heitä ahkerasti silloin. 

Nyt taaperoaikana huomaa, että alkaa kaivata seuraa. Sitä muistaa millainen oli joskus ja sen, että tanssilattiat on olemassa.Sitä haluaa keskustella myös muista asioista kuin pelkästään lapsellisista jutuista ja omat ambitiot nostavat taas päätään. Mietintä siitä, että miten rahoittaa oman elämisensä alkaa. Varmaan se on niin, että kun vapauden narusta saa kiinni, niin äkkiä sitä alkaa ahnehtia koko kerää itselleen. Se on ihan ymmärrettävää. Ei äidit ole pelkästään äitejä, vaan he ovat myös naisia, työntekijöitä ja ihan itsenäisiä ihmisiä, vaikka se pieni sydän sykkiikin koko ajan vieressä ja vie koko sydämestä suurimman osan.

Äitiys nyt on vaan sellainen asia mikä ei katoa, eikä sen tarvi kadota mihinkään. Luojan kiitos hän tulee olemaan elämässämme vielä pitkään. Luojan kiitos hän tuli ja näytti mikä elämässäni on tärkeää. Olen varma, että oravanpyörällä tulee olemaan hitaampi vauhti koko lopun elämäni, vaikka aion yhä ja vieläkin löytää itseni intohimojeni parista tekemässä töitä.

Ja nyt sitten itse asiaan. Oli ihanaa saada hyvä syy kattaa pöytä kauniisti. Päätin kahvitella huvikumpu teemalla ja laitoin reilusti isot muumimukit pöytään, koska kahvi ei saa koskaan loppua kesken. Nuo Happy Joy- pullot soveltuvat oikein hyvin vedenjuontiin. Pidän pullosta juomisesta ja minulla on kotona koko ajan vesipullo käden ulottuvilla, sillä en tiedä mitään kauheampaa kuin nestehukka. 

Nyt varsinkin, kun yritän panostaa paljon hyvinvointiini, en voi missään nimessä unohtaa vettä. Voi olla, että täällä TiiPiissäkin tulee olemaan hyvinvointiin liittyviä postauksia, sillä se on aika lailla nyt etusijalla elämässäni. Ja nyt on pakko toistaa varmasti jo miljoona kertaa kuultu lause: "Jos vanhemmat voivat hyvin, voi myös lapsi hyvin". On mahdotonta jakaa onnea eteenpäin, jos oma hyvinvointi on retuperällä. Ja rehellisesti myönnän olevani nykyään sen luokan egoisti, että asetan usein itseni nykyään ensimmäiseksi jonossa mitä hyvinvointiin tulee. Kärsimyksen kirstuni on täynnä, enkä enää usko, että kaiken kestäminen vie ennen pitkää puusta pitkälle. Jos metsään mielii, on tiedettävä minne suuntaan lähtee ja minkälaisilla varusteilla, että selviää mahdollisimman ehjänä perille.

Ehjyydestä tuli mieleen, että minun tavoitteeni on kasvattaa mahdollisimman ehjä lapsi, mutta siitäkin voisin puhua toisen kerran enemmän.

Ja taas kerran taisin eksyä aiheesta. Kattaus sai iloa myös tuosta suolakivilyhdystä, jonka löysin kirpputorilta. Olen aina ihaillut noita lyhtyjä ja liittyyhän niihin uskomuksia ilmanpuhdistamisesta ja jos hiukan uupuneet keuhkoni saavat lyhdyn vaikutuksesta/lumevaikutuksesta lisäbuustia, niin en pistä sitä ollenkaan pahakseni. 

Oli kiva kuulla ystävien kuulumiset ja jotkut ihmiset vaan on sellaisia, että vaikka heitä ei näkisi vuoteen tai kahteen niin silti koskaan tunnelma ei ole vaivaantunut. Kylläpä olen onnellisesti osannut ystäväni valita vai valitsivatkohan ne minut, ehkä vähän molempia. Joka tapauksessa olen onnenpekka ja etuoikeutettu, kun olen saanut pitää ystäväni niin hirveän pitkään elämässäni.