Ihminen muuttuu matkalla, ja se on väistämätöntä

Maailma muuttaa ja muovaa meitä, se on väistämätöntä. Jotkut eivät halua lainkaan ajatella tai hyväksyä muutosta. Toiset ajattelevat sitä liikaa ja joillein muutos on niin luonnollista, ettei siihen edes kiinnitä huomiota.

Olen ajatellut muutosta viime vuosina paljon, sillä elämässäni on tapahtunut minua muuttaneita asioita: sain tyttäreni ja kehoni sai tarpeekseen stressistä, kemikaaleista ja homeista. Nämä asiat ja niistä seuranneet elämän muutokset muuttivat minua lopullisesti.

Koen kuitenkin, että muutos vie minua suuntaan, jonne olin muutenkin hitaasti, mutta varmasti menossa. Ne karsivat ympäriltäni kaiken epäolennaisen ja jättivät vain ytimen jäljelle. Sen kuka olen ja kuka haluan olla. Muutoksen antoivat voimaa ja vahvistivat, vaikken sitä joka hetki uskonutkaan.

Varsinkaan silloin, kun kuvittelin, etten voi enää koskaan olla rennosti yhdessäkään julkisessa tilassa, jossa leijailee ihmisistä ja rakennuksista lähteneet kemikaalit. Silloin kun olisin mieluummin ollut missä tahansa muualla kuin asunnossa, jota kutsuin kodikseni. Sillon, kun olin varma, että keuhkoni surkastuvat rusinaksi ja kuolen tukehtumalla yöllä. Ja niinä öinä kun mietin, että olen tullut hulluksi, vaikka oikeasti tiesin, että intiaanit ovat varsin tiiviisti kanootissa ja satun nyt vaan elämään painajaismaista aikaa ja kehoni on täysin ylivirittyneessä tilassa.

@Riikka Saarenpää

Usein, kun ihmiselle tapahtuu joku iso muutos elämässä tai ihminen muuttuu pysyvästi, on ympäristöllä tarve selittää sitä. Ilkeät kielet puhuvat ivallisesti, että nyt iski kriisi ja kyllä se siitä rauhoittuu. Näkevät muutoksen pahana, koska sitä pelätään. Ystävälliset kielet taas ajattelevat, että jotain täytyy olla vialla, toivovat, että ihminen löytää itsensä, oman polkunsa ja ilonsa.

Kun ihminen löytää ytimensä, ei se välttämättä ole kaikille kaunista tai edullista. Ei ehkä ystävällistäkään, mutta muutoksen kokenut ihminen tajuaa, että se on välttämätöntä elämän jatkumisen kannalta. Ei kukaan halua hukkua.

On asioita, joihin itse voi vaikuttaa vain omalla suhtautumisellaan ja usko pois, tiedän, ettei ole niin helppoa nousta suosta. Välillä siellä saa rämpiä oikein olan takaa ja joskus sitä tajuaa vasta myöhemmin, ettei kaikki mennyt ihan kuin olisi pitänyt.

Näen muutokset silti mahdollisuuksina oppia lisää itsestä ja elämästä ja uskon, että se kantaa ja auttaa kestämään sen mikä vielä on edessä.

Joskus muutokset ottavat meiltä jotain pois. Hetkellisesti tai lopullisesti. Konkreettisesti tai abtraktisti. Minulta ne veivät turvallisuuden tunteen, puoli omaisuutta (josta en enää ole lainkaan pahoillani), loputtoman kärsivällisyyden ja kyvyn asettaa muut oman hyvinvointini edelle. Lähellä oli, ettei lähtenyt paljon muutakin. Muutoksien tuhoamia raunioita korjataan vielä pitkään.

Ne myös toivat valtavan paljon: kykyä luottaa omaan intuitioon, muutaman timanttisen ystävän, vahvuutta sanoa asiat ääneen, voimaa ryhtyä sanoista tekoihin ja vahvan tunteen siitä, että loppujen lopuksi omasta elämästä on vastuussa vain itselleen.

Ja vaikka joinain päivinä ei ole mitään varmuutta siitä, mitä elämä tulee vielä minulle antamaan ja mitä se aikoo ottaa pois, on tilaisuuden tullen uskallettava hypätä muutoksen tuuliin, olivat ne heikkoja tai voimakkaita puuskia.

Ja se on aivan mahtavaa. 

Ihminen muuttuu matkalla ja se on väistämätöntä. 

Lue myös edelliset postaukseni:

En halua kuolla vanhana, kyynisenä ja kurttuisena, vaan todella vanhana, levollisena ja hymy huulilla

Sisustus piristää mieltä /\ Keskiviikko- lehti