Ilmakasvit tulivat taloon

Ilmakasvit

Kuten kaikki suuret aallot, lähti tämäkin villitys muutamasta kippurasta. Uskoisin, että siellä ruuden toisella puolella on muitakin, joita kevätkasvikärpänen on puraissut.  Viime viikon parhaissa kerroin tropiikin rakennuksesta. Yhtenä ei niin kauniina päivänä eksyin lähikukkakauppaan ja ihastuin ilmakasveihin.

Ostin yhden ja opin:

/\ Ilmakasvit ovat helppohoitoisia ja ne puhdistavat huoneilmaa.

/\ Ne eivät tarvitse multaa, sillä ne ottavat tarvitsemansa kosteuden lehtien avulla huoneilmasta. 

/\ Ilmakasveja joko suihkutellaan parin päivän välein sumutepullolla tai upotetaan kokonaan veteen noin 2 viikon välein.

/\ Lasiterraarion tai pullon suojissa ilmakasvi pystyy parhaiten käyttämään ilmankosteuden hyväkseen. Jos kasvi asuu terraariossa kannattaa kastelun jälkeen tarkistaa, että se on kuiva ennen kuin laitat sen takaisin asuntoonsa.

/\ Hyvinvoivan ilmakasvin lehdet ovat avoimet ja se saattaa kasvattaa uusia versoja. Kun versot ovat kasvaneet kolmanneksen emokasvin pituudesta, voi ne varovasti leikata irti ja kasvattaa itsenäisinä kasveina.

Ilmakasvit

Kun ensimmäinen ilmakasveistani oli säilynyt hengissä kuukauden, ostin toisen. Se kyllä uhmaa pahasti Fengshuin sääntöjä olemalla piikikäs, sillä kyseisessä sisustusuuntauksessa suositaan pyöreälehtisiä kasveja.

Pidän kuitenkin myös piikikkäistä ja yksilö hurmasikin minut ryhdikkäällä olemuksellaan. Uskon myös, että Herra Fengshui osaa yhtälailla neuvotella hyvän energian kulusta kuin siitäkin, etten aio laittaa peiliä lavuaarin ylle ohjaamaan energiaa pois viemäristä – ainakaan vielä.

Ilmakasvit

Kasvit päätyivät olohuoneeseen meditaatiolyhtyjeni seuraan. 

Olen kauan miettinyt, että tästä sisustuksesta puuttuu jotain, mutten oikein ole keksinyt että mitä. Sen olen tiennyt, että tavarat tai huonekalut eivät aukkoa täytä. Heti kun kasvit tulivat taloon, tunsin tämän asunnon enemmän kodikseni. Kasvit tuovat elinvoimaa seinien sisälle ja niiden kasvun voi nähdä silmissä ellei kissa kerkeä syödä niitä ensin.

Pian puhun teille lisää keittiönpöydällä kukoistavasta orkideasta ja ilmaa puhdistavasta kultapalmusta. Siitä miten saniainen päätyi amppeliin ja siitä etten ole ihan varma tykkääkö parsan sukulainen aurinkopaikasta.

Voisin myös kertoa siitä miten oranssi Afrikantähti koristi ensimmäisen yhteisen asuntomme ikkunalautaa, jonka alakerrassa asui posteja varasteleva merimies (Ainakin näin vilkkaalla mielikuvituksella ajateltuna :D).

Mutta ne ovat taas jo ihan toisia tarinoita.

Lue myös edellisiä postauksiani:

Viikon parhaat eli tropiikin rakennusta ja 6 muuta asiaa

Lempeä selänkiertoliike, ustrasana ja aamuaurinko

Älä aina aloita alusta

Vuosikello – Uusien asioiden ja kokeilujen aika