JA KAIKKI TAPAHTUU NIIN KUIN ON TARKOITUS

Ja kaikki tapahtuu niin kuin on tarkoitus

"Joskus elämän virran juoksua ei voi pysäyttää" 

-Paulo Coelho

Puhun paljon ytimestä, etsimisestä ja siitä miten joinain päivinä olen täysin varma, että olen menossa oikeaan suuntaan. Toisina päivinä tuntuu siltä, että tarvitsisi kompassin molempiin käsiini, jotta löytäisin edes ulko-oven tai omat avaimeni. Silloin en edes jaksa puhua siitä, mitä minä kuvittelen täällä tekeväni, vaan makaan ihan mieluusti hetken harmaudessa ja leikin ameebaa. Luulen, että on väistämätöntä olla joskus eksyksissä. Ihan asiaan kuuluvaa tässä elämässä.

Niinäkin päivinä takaraivossani soljuu ajatus siitä, että kaikki tapahtuu niin kuin on tarkoitus.

Että ei ole mitään hätää. Maailma pyörii ja polkuni odottaa ihan oven edessä pihalla. 

Ja kaikki tapahtuu niin kuin on tarkoitus

Uskon siis, että minulla on valmis polku. En voi vain passiivisesti heittäytyä polulle makaamaan ja odottaa, että joku kantaa minut reppuselässä perille, vaan minun on rohkeasti ja päämäärätietoisesti valittava sen haaroissa mihin suuntaan olen menossa. Voin aina kääntyä, joskus eksyn ja joskus on vain pakko mennä eteenpäin, vaikka en jaksaisi, enkä ehkä edes haluaisi. On uskallettava valita vääräkin reitti, jotta voi löytää takaisin oikealle.

Olen koko ikäni tajunnut, että polku on täynnä mahdollisuuksia, joista voin tarttua kiinni. Siksi olen päätynyt opiskelemaan taidealoille sirkusta ja muotoilua. Ja joistain polun varrella näkyvistä mahdollisuuksista on tullut unelmia. Unelman havaitessaan tulisi olla rohkea ja lähteä seuraamaan sitä mahdollisuutta, jota kohti haluaa vimmatusti mennä. Kuitenkin jos jollekin mahdollisuuksista palaa, on siinä vaarana se, että alkaa nähdä maailman savuisena ja epäselvänä.

Niin minulle on käynyt. Olen koko ikäni luullut, etten ole tarpeeksi hyvä työskentelemään liikunta- alalla ja sirkuksessa. Etten ole tarpeeksi hurjapäinen, tarpeeksi notkea, tarpeeksi rohkea ja tarpeeksi taiteilija. Siksi olen tehnyt töitäni ikään kuin kysellen, että oletteko te nyt aivan varmoja, että te haluatte juuri minut tänne. Jotenkin olen myös ajatellut, että minulla ei ole oikeutta yrittää sillä alalla.

Ja siinä minä sitten olen torpedoinnut omia onnistumisiani ja ajatellut, että ei minua kukaan hyväksy sellaisena kuin olen, koska mielestäni aina puuttui jotain. Aina. Masennuin siitä etten osaa, eikä minulla ollut voimaa ottaa vastaan muiden ihmisten inspiraatiota ja apua, vaan lähinnä lyttäännyin siitä, että kaikki olivat mielestäni niin paljon parempia kuin minä. En viitsinyt, enkä jaksannut treenata, koska minulla oli liian kovat tavoitteet ja mielikuvat siitä, mitä minun kuuluisi olla. Ja sitten kun treenasin tein siitä liian monimutkaista. 

Olen muutenkin tavoitellut unelmiani jotenkin vähän kieroutuneella tavalla. Tekemällä itseni kiireiseksi ja kestämällä kaiken. En ole osannut priorisoida asioita, enkä oikein ole ymmärtänyt mihin kaikki energia kannattaa käyttää. Nykyisin panostan hyvinvointiini ja inspiraation ruokkimiseen  – itseeni. Sillä se on ainut keino saavuttaa haluamani.

Ei minusta välttämättä tule ikinä sitä maailmaa kiertävää sirkustaiteilijaa. Tai mistä minä minä tiedän vaikka 40 vuoden päästä edessäni seisoisi seniorisirkuksen tirehtööri ja pyytäisi minua liittymään kiertävään sirkukseen. Ehkä siihen mennessä olisin kerennyt oppia monta juttua ja vastaisin kyllä. Pisara ja hänen isänsä tulisivat katsomaan minua joka toiseen näytökseen ja meillä olisi sovittuna salainen merkki, josta he tietäisivät, että olen huomannut heidät. Vaaleanpunaiset ja vähän harmaat hiukset olisivat tavaramerkkini ja pahat kielet paheksuisivat sitä salaa, koska olinhan 40 vuotta sitten vakuuttanut ja vannonut, etten koskaan enää pistä päähäni myrkkyjä päähäni. Joka tapauksessa showni jälkeen levittäisin käteni yleisölle ja samalla koko maailmalle sanoen: "Minä tein sen sittenkin".

Tällä hetkellä vahvuuteni lienee kuitenkin se, että minulla on maailman ihanin lapsi. Unelma, jonka en tiennyt olevan unelmani, ja joka tuo minulle valtavasti inspiraatiota lasten liikuntatuntien järjestämiseen ja koko elämään ylipäänsä. Omien sirkustuntieni järjestämisessä voin myös käyttää hyväksi visuaalisia taitojani ja ohjaamisen tietotaitoa yli 10 vuoden ajalta. 

Ehkä minun tehtäväni kuitenkin on madaltaa kynnystä ja tarjota liikuntapalveluja kenelle tahansa, joka haluaa löytää oman sisäisen lapsensa tai on parhaassa tapauksessa itse sellainen – pieni lapsi siis <3 Ei sen pitäisi mennä niin, että hävettää mennä ryhmäliikuntatunnille, koska ei osaa, eikä jaksa. Minua on ainakin estänyt oma osaamattomuuteni ja pelko siitä, että olen liian huono osallistumasta joihinkin workshoppeihin. Tärkeintä minusta olisi löytää oma tie ja oma tapa liikkua.

Ikkunasta ulos katsova tyttö

Tiedän, että saavuttaakseen jotain, on ihmisen nähtävä vaivaa ja kärsittäväkin, mutta silloin kun siitä jää kaiken jälkeen hyvä maku suuhun, on tie ollut oikea. Ja välillä vaikka työskentelisi kuinka paljon, ei se välttämättä juuri silloin vie sinua sinne minne sillä hetkellä haluaisit. (Lainasin näitä ajatuksia Vilma P.- blogista, joka muutenkin inspiroi minua tähän kauan tuloillaan olevaan postaukseen)

Vaikka välillä mietin ja puhunkin, etten voi oikein enää käsittää, että mikä minut ajoi työskentelemään yötä päivää, niin loppujen lopuksi en kadu mitään tehtyä, vaan sitä minkä jätin tekemättä. Olin kirjaimellisesti töissä tai työmatkalla pahimpina päivinä yli 12 tuntia. Silloin tällöin sen jaksaa, mutta usko pois säännöllisesti tehtynä hullu suorittaminen nakertaa sieluusi syvän reiän, jota vihloo niin kuin rikkinäistä hammasta. Jos ongelmaa hoideta tai se hoidetaan huonosti, mätänee koko sielu ja keho intohimoineen ja kuihtuu pois.

Kadun sitä, etten katsonut toista reittiä silloin kun halusin ulkomaille opiskelemaan sirkusta. Ja sitä, että ahdistuin omasta osaamattomuudestani niin hirveän paljon, ja annoin ihmisten sanojen satuttaa. Niitä, jotka puhuivat ilkeämielisesti lokeista pääsykokeista, kun hyppäsin olisi pitänyt nipistää tai ehkä olisi vain pitänyt räpyttää siipiä vieläkin kovemmin seuraavalla kierroksella ja huutaa täyttä kurkkua: "Minä lennän vielä".

Kadun sitä, että jäin liian usein paikoilleni, en sitä että lähdin Tansaniaan, josta sain hulvattomia elinikäisiä ystäviä ja vähän avaramman maailman katsomuksen. En kadu sitä, että keskeytin musiikkiteatterilinjan opinnot sirkuksen takia, koska halusin niin palavasti treenata, mutta kadun sitä, etten koskaan hakeutunut uudelleen teatterin pariin harrastuksena, sillä tykkäsin todella paljon siitä tunteesta, kun sai olla joku toinen ja minulle jäi valtavan lämmin muisto niistä rohkaisevista sanoista, jotka opettajat minulle lopettamisen jälkeen sanoivat.

Totuus on se, etten ollut tuolloin valmis ulkomailla opiskeluun. En tarpeeksi kielitaitoinen, enkä tarpeeksi taitava ja enkä varsinkaan rohkea. Se ei ollut minulle tarkoitettu tie silloin. Olin ja olen aivan liian pehmeä ja herkkä tähän maailmaan välillä.

Ja kaikki se mitä on tapahtunut tai jättänyt tapahtumatta, on tuonnut minut tähän.

Olemaan oma itseni tässä ja kasvamaan vahvemmaksi. Luottaamaan tähän elämään niin paljon, että uskon, että se avustuksellani antaa minulle sen mikä on tarkoitettu. Se ei välttämättä ole se mitä juuri tässä hetkessä haluan, mutta se on se, mikä minun on tarkoitettu saavan.

Ja tieto siitä tuo minulle uskomattoman syvää rauhaa ja seesteisyyttä, jota olen etsinyt – aina.

Tyttö ikkunassa

Sitä minä vaan tällä sekavalla sepustuksella yritän sanoa, että uskon, että meillä on ennalta määrätty polku, joka päättyy kaikkien osalta hyvin.

Ja sitten on matka, johon voi itse vaikuttaa valitsemalla suuntia. Joidenkin matka jää puolitiehen, jotkut rikkoutuvat niin pahasti, etteivät he vain jaksa yrittää loppuun asti. Toiset eivät vain millään löydä haaraa, joka johtaisi hyvään elämään ja jotkut jäävät jumiin esteisiin.

Vaikka en ole kaikkein uskonnollisin ihminen niin uskon silti, että maailma välittää meistä ja haluaa meille kaikille hyvää. Ne joiden tie oli täällä liian kivinen, saavat polullensa päätöksen muuttumalla mullaksi, maaksi, taivaaksi ja mereksi. Ehkä he saavat rauhansa vahvana kuusena metsässä tai huojuvat vailla huolta heinänkortena meren ääressä. Heillä on kaikki hyvin. 

Ja me jotka sinkoilemme täällä edestakaisin toisina päivinä vahva päämäärä silmiemme edessä ja toisina päivinä täysin hukassa, voimme huokaista helpotuksesta, vaikkemme ihan joka päivä jaksa painaa satalasissa. 

Sillä minä olen varma, että maailma pitää meistä kaikista huolta ja loppujen lopuksi kaikki tapahtuu niin kuin on tarkoitus.