Ja mä päätän et tää on nyt Costa Rica

Maisema

Taapero elää jokaisen päivän kuin se olisi viimeinen. Hän iloitsee, nostaa jatkuvasti molemmat kätensä ilmaan, huutaa jee, ratsastaa hevosella ja kiipeää tuolille tanssimaan. Puhuu letuista heti aamusta ja siitä miten aikoo lähteä Tjäreborgiin, koska sattui kerran näkemään mainoksen telkkarista.

Ei hän mieti, että hillossa on liikaa sokeria ja kaloreita, enkä minä kerro sitä hänelle, sillä sen ehtii oppia myöhemminkin. Laitoin kultapalmun viereen tuolin, jossa on lampaantalja ja aiomme jonain päivänä matkustaa Tjäreborgiin. Tjäreborgissa tarjoilen hänelle smoothieta ja hän pyytää mustaa pilliä. 

Minä sen sijaan vien hänelle teräksisen, sillä pelastan pilli kerralla maailmaa ja inhoan muovia. Paitsi jos se kimaltaa, sillä en vaan voi sille mitään, että rakastan paljetteja.

talvimaisema, lumi, aurinko

Alan suunnitella matkaa aurinkopaikoille, mutta ensin lähdemme elämyspäiville Repovedelle. Vielä illalla taapero muistaa ruskean Aave- ponin ja epäilee sen tykkäävän hänestä, sillä eihän kukaan pussaa toista ellei ilmassa ole ihailua – eivät edes ponit.

En tajua miten onnellinen lapsi voi olla ja ajattelen, etten ehkä koskaan voisi ajatella asuvani koko loppuelämääni pelkässä auringossa. Pidän purevasta pakkasesta ja talvi ruokkii melankolista metsämieltäni.

Ehkä ensi vuonna lennämme aurinkoon, mutta tänään Costa Ricamme on tässä, jäätyneen järven jäällä.

P.S Otsikko on Vesalan kappaleesta Älä tuu siiheen droppaa mun tunnelmaa. Niin!