JOULUKUUSESTA OVIKORISTE – Fengshui sisustuksen ensimmäinen askel

Joulukuusi, ovikoriste

Joku teistä saattaa muistaa pienen ja epämääräisen joulukuusemme, joka esiintyi tässä joulukalenterin 23. luukussa. Joku teistä saattaa myös muistaa miten viime vuoden alussa puhuin joulukuusista, jotka kuolevat janoon.

Tänä vuonna poiminkin oksat maasta kaupungin karsiman pensasaidan vierestä. Ajatus siitä, etten raahaa koko elävää pensasta sisään, vaan pyydän siltä muutaman oksan, oli helpompi kuin se, että katselen olohuoneeni nurkassa janoon kuolevaa vauvakuusta.

Niimpä joulukuusemme olikin tänä vuonna trooppinen röykkiö, johon ripustimme muutaman koristeen ja pudottelimme valkoisia sulkia.

Ovikoriste

Loppiaisena kuusen tuli sitten aika lähteä ulos ja sainkin ajatuksen, että teen siitä ovikranssin. Viime vuonna oveamme koristi havukranssi yhdellä kävyllä. Tänä vuonna entinen joulukuusi, johon lensi lintu.

Fengshui sisustuksen mukaan ulko-ovi on kodin suu, josta virtaa energia sisään ja siitä kaikkiin muihin huoneisiin. Ulko-oven tulee olla hyvin merkitty, jotta energia ylipäänsä löytää oikean asunnon.

Ulko-ovi on siis ensimmäinen askeleeni fengshui sisustuksen maailmaan.

Ovikoriste

Että tervetuloa vaan!

Jos energia erehtyy tai ei ymmärrä, että kranssillinen ovi, jossa lukee nimemme on asuntomme pääovi, niin sitten sillä on joko huono näkö tai se käy vähän hitailla.

Jos lintu vielä alkaa laulaa, silloin se ei voi erehtyä <3