Kaikki aikuiset ovat joskus olleet lapsia...


...mutta vain harvat muistavat sen!

- Antoine de Saint-Exupéry/ Pikku Prinssi

Minä muistan. Muistan miltä tuntui etsiä neliapilaa. Muistan miltä tuntui olla huoleton, kun ei tarvinnut ajatella niin paljon. Muistan miten sydämeni särkyi kuolleen päästäisen takia, Vallun, muistan miten uskoin joulupukkiin ja kuvittelin lähteväni lentoon kuin Peter Pan.

Luulen, että minulla on lapsen sydän. Sydämeni pirstaloituu vieläkin kuolleista metsän eläimistä, ja mietin välillä millainen henkilö olisi joulupukki. Ja kyllä minä vakavasti otettavasti uskon, että jossakin maailman nurkassa asuu mies, joka tekee leluja lapsille ja haluaa kaikille pelkkää hyvää. Sellainenhan joulupukki on. Sen olen sentään luojan kiitos ymmärtänyt, etten osaa lentää ilman apuvälineitä.

Olen siis aikuinen lapsen sydämellä. Pidän kypsänä aikuisena sellaista henkilöä, joka ymmärtää maailman olevan avoin ja uskoo, että kulman taakse kannattaa kurkistaa. Kutsun aikuiseksi häntä, joka hyväksyy ihmiset sellaisena kuin he ovat ja häntä, joka elää niin rehellisenä itselleen, ettei katkeroidu turhasta ja voi katsoa hymyillen peiliin lähes jokaisena aamuna. Mielestäni aikuisuus tarkoittaa sitä, että voi mennä yöllä ulos tai syödä ensin jälkiruoan. Sitä, että on valmis irrottamaan jalkansa jonkun tärkeämmän vuoksi. Sitä, että haluaa jättää jollekulle hyviä muistoja itsestään, ja sitä, että antaa leipänsä mielummin jollekin nälkäisemmälle kuin syö itse. Aikuisuus on välittämistä, ymmärtämistä ja vastuuta.

Minulle aikuiseksi kasvaminen ei tarkoita pelkästään klassisia aikuisuuden symboleita; sitä että on omistusasunto, auto ja säännöllinen palkkatulo. Minulle se ei merkitse samaa sukunimeä ja häitä, vaan ennemminkin kykyä ymmärtää, kokea myötätuntoa ja rakastaa. Loppujen lopuksi minun maailmassani aikuisuus asuu ihmisen sisällä.

Uskon lapseni tulevan onnellisemmaksi siitä, että hän muistaa miten kuuntelimme yhdessä tuulta kuin siitä jos jätän hänelle talon ja valtavan omaisuuden. En usko, että hän katkeroituu, vaikka en jätä hänelle miljoonaa. Hän tietää, että tuhat on tarpeeksi. Teen parhaani, että hänelle jää maata jalkojen alle ja pala taivasta katoksi. Jätän hänelle muistoksi hymyilevät kasvoni ja esimerkkini siitä, että elämää kannattaa elää rehellisenä itselleen. Jätän hänelle perinnöksi ikävän ja äidinrakkauden, joka ei kuole koskaan.

Loppujen lopuksi en edes pidä koko aikuinen- sanasta, enkä ole varma onko aikuisia edes olemassa. Luulen että on vain ihmisiä, jotka ovat joko pieniä tai isoja lapsia.