MIHIN KATOSI KAKSI PÄIVÄÄ?

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. Kuten esimerkiksi se, että tosissani luulin, että tänään on keskiviikko. 

Minne katosi kaksi päivää?

Liikuntaan, tietokoneen elvyttämiseen, uuteen leikkipuistoon tutustumiseen, sohvan maalaamiseen, luonttaistuote kaupassa käyntiin, taaperon huoneen laittoon ja ajattelemiseen.

Olen tällä viikolla päässyt taas kuntoilun makuun. Olen käynnyt pari kertaa hölkkälenkeillä, joogannut ja treenannut taaperon kanssa uusia temppuja tulevalle sirkuskaudelle sekä käynnyt kirjoittamassa työsopimuksen Kouvolalaiselle liikuntaseuralle parista tunnista.

Luulen, että möykyksi kerääntynyt ahdistus, on osittain johtunut siitä, etten ole päässyt kuntoilemaan kunnolla pitkään aikaan. Heti kun saan hikeä pintaan ja lihakset kipeiksi niin tunnen energian virtaavan kehossani. Alan nähdä itsen paljon kauniimpana ja tuntea itseni paljon lihaksikkaammaksi.

Yksi merkittävä asia on se, että olen saanut olla kahden maailman kanssa. Olen odottanut näitä syystuulia; viileä ilmaa ja sitä, että tuntee olevansa yksin, vaikka oikeasti kävelee keskellä asuinaluetta.

Luulen, että minut on kuitenkin luotu liikkumaan, vaikka minussa elää sitkeästi oletus, etten ole mitenkään urheilullinen tyyppi. Mutta minä olen luova ja luova liikunta onkin tästä lähtien tavaramerkkini, sillä ilmoitus luovan liikunnan kursseista alle kouluikäisille odottaa tuolla viimeistelemistä.

Josta pääsemmekin siihen tietokoneeseen. Olen nyt käyttänyt viikon siihen, että yritän ladata tälle siniselle koneelle Photoshoppia ja supersuorittaja koneeni jälkeen tämä tuntuu siltä niin kuin näppäilisi käpylehmiä ja kiviä. Tämä kone ei ole ollut käytössä vuoteen ja päivittäminen toimintakuntoon näyttää myös kestävän vuoden.

Luontaistuotekaupasta löysin konjac spongen, joka on ihan mahtava ihonhoitotuote ainakin näin parin päivän perusteella. Voisin laittaa sinne rahaa vaikka kuinka paljon.

Olen oppinut ajattelemaan, että kaikki mikä tuo iloa nyt on vaivan arvoista. Kiinnitin  siis taaperon huoneen seinälle muutaman taulun ja ripustin kauneimman lastenkirjamme seinälle. Huomisesta ei tiedä, joten kannattaa käyttää naulaamisinto hyväksi silloin kun se tulee.

Olen muutenkin toteuttanut edellisissä postauksissa listaamiani asioita ja olo on ollut kummasti kevyempi. Kiitollisuuspäiväkirja on toistaiseksi päässäni, mutta kyllä vaan listaan joka ilta asioita, jotka pitävät minut pinnalla.

Ja toisaalta olen niin kiitollinen, että otan koko ajan vastuuta omasta onnellisuudestani ja järjestän aikaa niille asioille mistä nautin. Välähdykset siitä sisäisestä rauhasta, jota toisinaan koen, saa minut luottamaan tulevaisuuteen. 

Ymmärrän, että paljon on omissa käsissäni, mutta samalla koen hullua seesteisyyttä siitä, että olen oppinut, että maailma pyörii kuitenkin ilman sen jatkuvaa kontrollointia.

Annan asioiden tapahtua omalla painollaan.