Kesän luottokimono

 

 

 


Kunpa voisin maata useammin auringossa puun alla, uneksia sulista ja perustaa vaikka vaatekaappini oksistoon. Tuo hempeä tuulessa heiluva tunika tulee pysymään kaapissani, kunnes sen saumat ratkeavat. Bongasin sen kerran siivouspäivänä yhdeltä Helsingin reissulta. Olen laiska silittäjä, joten pidän vaatteista, joilla ei ole niin väliä. Rypyt kaunistavat sekä vaatteita että ihmisiä, ainakin joskus. Mietin tänään lenkillä, että painelen kyllä pupuissani 80-vuotiaana, hiukset pastellinsävyisiksi värjättynä, vaihtelen sitten vaaleanpunaisen ja lilan värin välillä. Silloin ei enää ole niin väliä saanko hiusväreistä ylimääräisiä kemikaaleja, koska olen hyvin todennäköisesti kyllästetty niillä jo muutenkin.

Luin Anja Nystedin Kemikaalikimara- blogista kolmesta kosmetiikan pahiksesta: hiusväreistä, deodoranteista ja kynsilakasta. Hiusväriä ja kynsilakkaa käytän nykyään harvakseltaan. Tällä hetkellä tuntuu, että olen saanut niistä tarpeekseni tämän elämän aikana, ja alan oikeastaan tottua tähän melkein oman väriseen tuulitukkaani. Ei kauneus voi olla hiusväristä kiinni. Saatan kuitenkin vielä turhamaisuuksissani kävellä jonkun toivottavasti ekokampaamon ovesta sisään ja katsoa mitä käy. Harkitsin kyllä vaaleanpunaista kesätukkaa, mutten halunnut pilata tätä hiusprojektiani. Yritän siis itsepintaisesti vältellä hiusvärejä ja olenkin onnistunut siinä aika hyvin – yksi värjäys puolentoista vuoden aikana. Samaa settiä noudatan kynsilakkojen kanssa, enkä vähiten siksi, että ne haisevat niin pahoille. Deodorantti on haasteellinen, en ole edes päässyt luonnonkosmetiikkaan vielä kokonaan. Kahdeksan kymppisenä pistän sitten ranttaliksi ja ehkä värjään hiukseni sateenkaarenväriseksi. Voihan sekin olla mahdollista, että kyllästyn pitkän ja pimeän talven aikana harmaaseen päähäni, sanon piutpaut kielloilleni ja upotan pääni vetyperoksidiin. Nyt kyllä ainakin tuntuu siltä, että sitä ei ainakaan ensi talven aikana tapahdu, mutta koskaan ei pidä sanoa ei koskaan. Joka tapauksessa elämäni on yhtä tasapainoilua turhamaisuuden, luonnollisuuden ja sponttaanin innostumisen välimaastossa.

 

 

 


Pitäisi kirjoittaa kuluttamisesta oma postaus niin ehkä ymmärtäisitte mitä tarkoitin sanoessani ensimmäisessä kirjoituksessani, että yritän suosia "vähemmän on enemmän"- ajattelua ja tehdä parempia valintoja niin, että voin nukkua yöni rauhassa. Onhan kaikki selittelyt yritys ostaa puhdas omatunto, mutta koen perustelut tärkeäksi tässä yltäkylläisyyden ajassa. Joku minua viisaampi sanoi kerran, että nykyisin ei varautta enää mitata sillä kuka omistaa eniten, vaan sillä kuka osaa hallita omaisuuttaan parhaiten. Olen samaa mieltä edellä mainitun lauseen kanssa silläkin uhalla, että saan niskaani epämääräisiä tuhahteluja, jonkun ajatuksen jeesustelusta ja hipin leiman. Olen kyllä aina ollutkin vähän hipahtava ja mielelläni esittelisin itseni modernina pohjolan intiaanina, sellainen minä haluaisin olla.
Käytän liian harvoin korvakoruja. Lippaastani löytyy joitakin sulkia. Tulee aina mietittyä, että kenenkähän perästä nekin on revitty, anteeksi. Nuo kuljetin tänne Tansaniasta asti. Arvoin silloin tulenko käyttämään niitä. Kunnioitan sulkien omistajaa lennättämällä niitä tuulessa. Rest in peace!

 

 


Jokaisen juhlan jälkeen olen miettinyt, että olisipa kiva saada tuosta kimonosta kuva päälläni. Yritys on epäonnistunut, mutta pidän hirveästi tuosta Olgan farmilla otetusta kuvasta. Se on napattu sopivasti sivuprofiilista ja tuo kasvoni parhaat piirteet esiin. Sielläkin jalassani oli Minna Parikan puput. Ne ovat pelastaneet monta sateistakin päivää ja juuri tänään taisin sanoa, etten oikeastaan muita kenkiä kesälle tarvitsisi kuin puput, lenkkarit ja kumisaappaat, ja samaan hengenvetoon koen taas valtavaa syyllisyyttä kenkäkokoelmastani, ja omatuntoni kiljuu täyttä kurkkua, että juurihan puhuit vähemmän on enemmän- ajattelusta, josta yritin taannoin katsella kiertoon laitettavia. Kolmet lähti ja kaksikymmentä jäi. Olin kerran onnellisesti töissä eräässä laatukenkämyymälässä ja siellä ymmärsin kenkien tärkeyden.

Tuota kahden euron kimonoa voisi kutsua hyväksi löydöksi. Uskon sen palvelevan vielä pitkään.