Kesäpostia




Tunnemme erään Prinsessan. Hän on persoonallinen, värikäs, rohkea ja äärimmäisen luotettava ystävä. Hän tietää, että lempivärimme on oranssi ja lähettää meille silloin tällöin postia. MORE JOY, sitä me tarvitaan aina lisää, vaikka onhan sitä meillä omastakin takaa.

Kettu keittiöliina on kompostoituva, sen voi pestä 60 asteessa ja se on valmistettu Suomessa. Suosin keittiöliinoissa pestäviä malleja, sillä kertakäyttörätit tuntuvat haaskaukselta. Mahtava ja käytännöllinen kesäposti varsinkin nyt, kun Mini sormiruokailee ja sotkua syntyy.


Bongasin kirppikseltä tuon pienen kookosamppelin. Varmaankin jonkun matkamuisto tai tuliainen, joka tuottaa meille kohta iloa. Laitan sinne kukkia tai yrttejä kasvamaan. Kookoksesta kookosrasvaan, se on ihanan luonnollinen raaka-aine ja voi pelastaa monesta pulasta. Minä olen mm.yrittänyt pelastaa sillä päänahkaani ja käyttänyt sitä rasvana sekä ruoanlaitossa että iholla.

Olen viimeaikoina herätellyt piirustustaitojani, jotka ovat valmistumisen jälkeen olleet uinumassa unholassa. Rakastan piirtämistä ja erityisesti tykkään yhdistää tussit ja vesivärin. Tätä kirjoittaessani arvon vielä teenkö blogin bannerin tietokoneella vai käsin, mutta kun julkaisen tämän tulos on jo nähtävissä.

Meillä on Prinsessan kanssa tiedossa yksi kovin mielenkiintoinen juttu loppu syksystä, josta raportoin tännekin. Silti haluaisimme tavata Prinsessan pian. On ikävä <3