Kiitos!


Eilen iltapäivällä ajattelin tulla tarkistamaan tekstiäni, tapanani on lakaista kirjoitusvirheitä julkaisun jälkeenkin postauksista pois, ja tulla katsomaan olisiko joku eksynyt lukemaan tarinoitani. Ajattelin voivani pian ilakoida 2000 sivunkatselusta koko blogin historiassa. Yleensä tarinoitani käy lukemassa sisareni, anoppi, muutama ihana ystävä, varmasti joku lukija entisestä blogistani ja nyt aavistus fb- kavereita, koska päätin heti aloittaessani, että haluan perustaa blogille oman sivun Facebookiin tuli tykkääjiä tai ei. Koska äitiä ei saa koskaan unohtaa, kerrottakoon ettei hän ole tietokoneihmisiä, vaan tukee minua epävirtuaalisesti mihin ikinä päätänkin ryhtyä. Eihän hän muuten olisi antanut minun kasvaa rauhassa tälläiseksi taiteilijaksi ja tarinankertojaksi.

Minä kirjoitan, koska haluan jakaa iloa, välillä vähän sitä melankoliaa, ja ajatuksiani. Kirjoitan, koska osaan. Kuulumme niihin onnellisiin, joille on annettu mahdollisuus oppia se. Kirjoitan, koska rakastan sitä. Ja mikä tärkeintä, päätin tämän blogin aloittaessani kirjoittaa sydämellä, en järjellä. Järki on se, joka huutelee älä kirjoita noin imelästi, olisi parempi olla tyylikkäämpi, älä päivitä niin usein, yritä nyt pysyä lestissä, älä tee sitä, älä tee tätä ja ajattele nyt miten kaikki ihmiset ajattelevat sinun olevan lapsellinen haihattelija. Se on se, joka on saanut minut vetäytymään joistakin aikeistani kuultuani lannistavia lauseita. Päätin tämän kaiken aloittaessani heittää huonon puolen järjestäni romukoppaan ja käyttää vain sitä parempaa puolta.

Joka tapauksessa, eilen bloggerin avattuani yllätyin. 160 sivun katselua päivässä, kun normaalimäärä on 20-50 katselua. Seurasin tilannetta hetken ja klikkauksia tuli aina vaan lisää. Ajattelin, että nyt joku on jakanut kirjoitukseni, koska minulla ja blogillani hädin tuskin on Facebookissa noin paljon kavereita ja tykkääjiä yhteensä, eikä ne kaikki voi yhtä-äkkiä alkaa klikkailemaan meikäläistä. Lopulta sitten selvisi, että Olga oli jakanut kirjoitukseni tilalla vierailusta ja muutama ihminen on nyt käynyt lukemassa pientä, vähän ujoa ja niin rakasta blogiani.

Olen aiemmin kirjoittanut kahta blogia. Ensimmäistä 2000- luvun alkupuolella. Tuulee eli yhden postauksen ajan, sillä kuvittelin kirjoittavani sitä nimettömänä ja pelästyin jonkun tutun löydettyä sen niin pahanpäiväisesti, että päätin sen päivät ja pidin kahdeksan vuoden tauon bloggaamisessa. 2012 perustin Minä Päivänä Tahansa-blogin, joka raivasi tietä tälle TiiPiilleni. MPT oli laiskajaakon luonteen omaava rohkelikko, mutta kuitenkin vähän ujo piimä ja se sulki ovensa kuukausi sitten. Uskon, että tämä kolmas kerta sanoo toden ja jaksan pysyä aktiivisena, sillä eräs apina (Se järjen huono puoli!) on hypännyt pois olkapäältäni rajoittamasta minua.


Tämä alkaa nyt kuulostaa siltä niin kuin olisin voittanut jonkun suuren palkinnon tai valloittanut maailman. Niinhän minä tavallaan olenkin – oman maailmani. Kiipesin kukkulalle jo melkein vuosi sitten, kun muusani syntyi ja sai minut näkemään tämän maailman eri tavalla, ja iskin sen huipulle pari kuukautta sitten lippuni, kun aloitin tämän blogin. Nauran täällä ääneen itselleni ja mietin olenkohan ihan viisas, mutta olen joka tapauksessa päättänyt pistää persoonani peliin, kirjoittaa tätä blogia lapsen sydämelläni, ja iloita naivisti niistä klikkauksista, joita blogiini nytkin tipahtelee. Ja tämä kaikki tapahtuu vain sen takia, että yksi ystävällinen ja suosittu henkilö piti postauksestani ja päätti jakaa sen.

Vaikka klikkauksista 90 prosenttia olisi haamuja, minulla ei ole vielä mitään analysointityökalua käytössä tälle blogille, on jäljelle jäävä osa silti enemmän kuin yhdessäkään postauksessani ikinä. Minulle se on riittävä syy kaapata pieni Pisarani kainaloon, joka iloitsee hillittömästi saatuaan puserrettua muutaman tipan soijajuomaa ulos purkista,  tanssia valssia keittiönpöydällä, seisoa kohta päälläni ruohikolla ja heittää kärrynpyöriä. Niin paljon minä tätä blogini kirjoittamista ja päivittämistä rakastan, että vaikka tämä on pieni askel tässä miljoonien blogien blogosfäärissä, niin minulle tämä on suuri askel, ja myhäilen täällä yhtä tyytyväisenä kuin Kingo- aasi tuossa kuvassa.

Kiitos kaikille kävijöille, vanhoille uskollisille lukijoilleni<3 ja tietysti lämmin halaus Olgalle ja farmille! Olo on entistä onnellisempi.

Jos haluat astua peremmälle TiiPiihini voit seurata minua facebookissa KLIK! tai Instagramissa @tiipiiblog- nimimerkillä KLIK!