Kirpputori-ilo

Mikäli löydät kirpputorilta astiasarjan, josta olet valmis syömään villasukkia tai kiviä, nappaa se mukaasi. Tykkään silloin tällöin käydä kirpputoreilla ja yhä useammin löydän itseni Perhekirpputori Centtilästä (KLIK!) Kouvolasta. Kun lohenpunaiset lautaset sattuivat silmiini oli ne otettava mukaan, sillä meillä oli isoista lautasista huutava pula kotona. Kun viimeksi muutimme, oli laatikoita keittiöstä aivan liian paljon. Nyt pistinkin joitakin turhia astioita kiertoon, sillä en aio enää koskaan kantaa sataa keittiölaatikkoa ulos asunnosta.
 

 


Vaaleanpunaiset villasukat olivat liian edulliset ja tulevat tarpeeseen nyt ilmojen kylmetessä. Itse en ole mikään mestarineuloja, joten viisi vuotta sitten tehty onneton villasukka ei koskaan saanut kumppania rinnalleen, vaan taisi päätyä purettavaksi äidin neulekoriin. Arvostan toisten neulomistaitoja, joiden takia minunkaan jalkani eivät jäädy kuolioon. Kiitos neulojalle!

Noita kuvioituja tarjoiluastioita minulla on kaksi. Toisen kaappasin mukaan siivouspäivänä Taideruukilta Kuusankoskelta ja toisen löysin eilen kirpputorilta. Jokin niissä viehättää ja toivon niiden saavan hyvän ja pitkän elämän käytössäni. En tunne niin valtavaa syyllisyyttä astioiden ostosta varsinkaan kirpputoreilta tai muutenkaan, välillä on raivostuttavaa tuntea syyllisyyttä joka toisesta ostoksesta, sillä hyvin usein ne tulevat suoraan käyttöön. Olen huono säilömään arvokkaitakaan astioita kaapissani, sillä mielestäni ne ovat tehty käytettäviksi. Kokoan astiakaappiani palasista ja tunnen valtavaa viehätystä Iittalan Issey Miyake-kokoelmaan, ja keksisin varsinkin niille lautasille, vadeille ja kupeille vaikka mitä käyttöä. Olen kuitenkin tähän mennessä hillinnyt himoni, sillä kaapistani löytyy kippoja ja kuppeja tarpeeksi. Voi olla että joskus muutamaan haksahdan, mutta ei niitä kaikkia tarvitse kaapista löytyä.

 

 

 

 


Löysin myös kirpparilta ihanat pienet mukit, joissa oli pingviini ja flamingo. Olen välillä olevinnani ja olenkin epämaterialistinen, mutta sitten unohdan sekunnissa imagoni ja ajatukseni, ja innostun lapsenomaisesti joistakin niinkin tärkeistä kuin esimerkiksi mukeista. Ja ovathan mukit tärkeitä. Ilman niitä on vaikea juoda kahvia. Vaikka kyllä minua suoraan sanottuna välillä häiritsee tämä maailma, joka pyörii niin vahvasti tavaroiden ympärillä, ihan kuin ne muka toisivat onnen. Mielestäni materia tuo onnea niin kauan kunnes sitä on riittävästi, mutta kaikki loppu on yltäkylläisyyttä. Siitä mikä on riittävästi voisin kirjoittaa romaanin, mutta tänä yönä se ei valmistu. En kyllä toisaalta pysty sitäkään kieltämään, etteikö esimerkiksi kenkäkokoelmani toisi minulle iloa. Ilo ja onni on kuitenkin eri asia. Jos ilo löytyy kenkäkaapista niin onni asuu varmaankin ajassa, hiuskiehkuroissa, männynoksilla ja vaahtopäissä. Pitää olla äärettömän kiitollinen siitä, että on saanut mahdollisuuden ruotia tässä blogissa yltäkylläisyyttä tai ylipäänsä siitä, että maailmankuva on niin laaja, että osaa ajatella sellaisia asioita. Toisaalta jos ei osaisi kyseenalaistaa tätä kaikkea niin olisiko sitä onnettomampi? Hmm...

 

 

 


Myöhästyn aina siitä päivänsäteestä, joka valaisee keittiöni niin, että saisin saatettua mustikkamaalaustarinan loppuun. Huomenna olen päättänyt olla niitä nopeampi. Äh, tällä hetkellä toivon vaan, että saisin elää kohtalaisen terveenä ja onnellisena elämäni loppuun asti tavaroilla tai ilman, paremmin sanottuna riittävällä määrällä materiaa!