Kun matkakuume on kerran noussut, niin se on ja pysyy

TiiPii, Victorian putoukset

Löysin vanhasta blogistani tämän kuvan Victorian putouksista. Luin vielä Anetten Minne haluaisin- matkustaa postauksen ja matkakuume on taattu.

Välillä mietin puolitosissani, että kasvatan lapsestani itselleni kielineron matkakumppanin, enkä ikinä tee toista. Yhden lapsen kanssa matkusteleminen on vielä helppoa, vai? En ole mikään järjettömän hyvä englanninpuhuja ja se on rajoittanut matkusteluani ennen. Jossain vaiheessa jaksoin kirjoitella blogini Instagramiin englanniksi, kun ajattelin, että se kehittää kielitaitoani. 

Ja nyt kun pää on niin sekaisin muutenkin niin ajattelen vaan, että on sitä tässä maailmassa pahempaakin nähty kuin yksi peruskielitaitoinen suomalainen.

Parhaiten kieltä kuitenkin kehittää puhuminen. Opin kolmen kuukauden aikana Tansaniassa enemmän englantia kuin missään muualla. Sielläkin tosin lähinnä kuuntelin, kun muut puhuivat. Siitä Tansanian matkasta on aivan liian kauan aikaa ja muutenkin edellisestä kunnon matkastani on ikuisuus.

Tosin tällä hetkellä ärsyttää, että osa kotimaan matkasuunnitelmistakin on kaatumassa näihin alati vaihteleviin elämän tuuliin. ISO IRVISTYS! No, Mikkeliin olen ainakin menossa ja Naantaliin.

Vannon kyllä sen, että kun lompakossa jossain vaiheessa on muutakin kuin ilmaa, niin tulen priorisoimaan matkustelun toiseksi heti ruoan jälkeen. Ajatusmaailmani on jalostunut viime aikoina niin paljon, että olen vahvasti tajunnut, että mitään turhuuksia en täältä saa mukaani ja muistot jäävät elämään mieleen pidemmäksi aikaa kuin mikään vaate kaappiin.

Haluaisin käydä ainakin Islannissa, Färsaarilla ja jossain lämpimässä. 

Sitä paitsi, jotenkin ajattelen, että haluaisin siirtää lapselleni perintönä myös sellaisia ajatuksia, että maailma ei rajoitu pelkästään Suomeen. Että hän ymmärtäisi arvonsa ja saisi mahdollisimman laajan näkökulman elämään ylipäänsä.

Ja nyt jos ajattelet, että ei kaksivuotias mistään vielä mitään ymmärrä, niin minä ajattelen, että voi kuule hän on viisaampi kuin uskommekaan. Ilman minkään maailman tutkimuksia uskon, että kokemukset kasvattavat, on ihminen sitten päivän vanha tai satavuotias. Ja uskon, että erilaisten ympäristöjen näkeminen kasvattaa empatian tajua. 

Olen sitä mieltä, että tämä maailma olisi vähän parempi paikka, jos meillä olisi hiukan enemmän empatiaa toisiamme kohtaan. Yritän itse kehittää sitäkin puolta jatkuvasti.

Silti haluaisin asua siinä pienessä merenrantatalossani, juoda kuistilla kahvia ja silloin tällöin käydä katsomassa mitä rantaviivan toisella puolella on.

Kun matkakuume on kerran noussut, niin se on ja pysyy, huolimatta siitä kuinka paljon sitä yrittää hillitä.