Lasinpuhalluskurssi Fiskarsissa - Bianco Blue, puhkumista ja posteja

On ihmisiä, jotka vain puhuvat ja ihmisiä, jotka tekevät. Sitten on vielä niitä ihmisiä, jotka tekevät ja puhuvat yhtä paljon. He saavat eniten aikaan tässä maailmassa. Bianco Bluen lasimestari Tarmo Maaronen on sellainen – ainakin yhden lasinpuhalluksen puolipäiväkurssin perusteella. 

Saimme lasinpuhalluskurssin yhteiseksi 60- vuotislahjaksi ystäväni kanssa. Olemme yhdessä seikkailleet Suomessa: tavanneet kebabia syövän ketun, juonneet munakupista viiniä sekä paenneet eräästä hiukan epäilyttävästä asunnosta ja hakeneet sieltä seuraavana aamuna omaisuuttamme. Olemme syntyneet samaan sukuun, ja näin ollen saaneet tuntea toisemme 31 vuotta. Minusta tuli taivaanrannanmaalari ja hänestä prinsessa. Kuninkaallinen seura on parasta lasinpuhallukseen!

Fiskarsin lasistudio sijaitsee käsityöläisyhteisössä Veneveistämön ja Takopajan naapurissa. Studiolla on myynnissä lasinpuhaltajien tuotteita ja taide-esineitä. Matkustin Kouvolasta pääkaupunkiseudulle junalla ja sieltä hyppäsin Prinsessan kuninkaallisen mustan orin kyytiin. Matkustamiseen kulutin aikaa noin kolme tuntia suuntaansa. Myös Humppilan lasitehtaalle on avattu vuonna 2008 toinen lasistudio, jossa järjestetään lasinpuhalluskursseja.

lasinpuhallus, uuni, hehku
lasinpuhallus, massa, väri
lasinpuhallus, väri, rae

Kun saavuimme kurssille oli lasimestari jo aloittanut nimenhuudon. Näkihän sen heti. Mies paikallaan. Veikeästi hymyilevä Mestari sai meidät tuntemaan olomme tervetulleeksi. Tuli selväksi heti kättelyssä, ettei hän ollut ensimmäistä kertaa lasimassan kanssa tekemisissä. Kertoi kuuluvansa niihin vielä onnellisempiin, jotka saavat tehdä kuusipäiväistä työviikkoa. Oli ennen kai työskennellyt seitsemänkin päivää. Syntyi Nuutajärven lasikylässä ja vähän kai rakastui lasiin, ymmärrän täysin. Siitä sitten ajautui mutkien kautta mm. Firenzeen opettamaan ja lopulta perusti oman lasistudion Bianco Blu:n.

Lasimestari Tarmo Maaronen kuuluu niihin ihmisiin, jotka syntyvät tekemään jotain tiettyä asiaa. Hän puhaltamaan lasia. Sitten on meitä, jotka etsimme lopullista tietämme kauemmin. Niin maailma pysyy kasassa. Mitä siitäkin nyt tulisi, jos kaikki tietäisimme heti, mitä meidän tulisi tehdä. On oltava olemassa meitä poukkoilevia jäniksiä, jotka annamme tietä mestareille ja toivomme, että itsekin osaisimme joskus tarttua oikean langan päähän tai saisimme hiukan selvitettyä omaa keräämme, ja pääsisimme kertomaan hulvattomia tarinoita. Lasimestarilla riitti tarinoita kerrakseen ja jo se on syy suunnata lasinpuhalluskurssille Fiskarsiin.

Kurssilla sai puhkua ja puhaltaa koko rahan edestä. Ei se nimittäin ole mitään helppoa hommaa saada lasimassan sisälle ilmaa. Vaikeinta on puhaltaa siihen posti eli ilmakupla, jonka jälkeen lasia voidaan muovata vapaammin. Mestarilla on oltava vahvat keuhkot ja vielä vahvempi nahka, sillä hohkaava uuni, johon me ykköskurssilaiset emme saaneet koskea, sai hikipisarat nousemaan hänen otsalleen.

Kurssillamme oli noin kymmenenn henkeä, joista osa oli pikakurssilaisia. Me puolipäiväkurssillaiset saimme tehdä neljä esinettä, ja pikakurssilaiset kaksi. Tein koristepallon, linnun, lasipullon ja vaapaavalintaisena tuotteena maljakon. Sillä on ollut tarkoitus, ettei pitkään etsimääni täydellistä vesikarahvia ole tullut vastaan, ja olen hallinnut maljakon ostohimoani jo pitkään! 

-Ensimmäisellä kurssilla ei voi epäonnistua, muistutti mestari ja pyöritteli hehkuvaa lasimassaa pillissä nenämme edessä.

Osumavaaraa ei kyllä ollut, sillä mestari tiesi tasantarkkaan mitä teki ja missä, joten siinä olisi saanut olla aikamoinen silmätön aropupu, jos olisi onnistunut itsensä polttamaan.

Lasinpuhallus, koristepallo

Meille kurssilaisille helpoin esineistä oli pallo. Tehtäväni oli valita väri ja puhaltaa pallo haluamani kokoiseksi. Lasi värjättiin rakeessa, jossa Mestari pyöritteli lasimassaa ja joka kaiken järjen mukaan sulaa lasin sekaan. Lopuksi Maaronen irrotti pallon pillistä, onpas huvittava sanapari, muotoili siihen ripustuskoukun ja laittoi sen uuniin kovettumaan. Oma tehtäväni oli seurata tilannetta ja hykerrellä ajatuksesta, että kohta ei niin jouluinen koristekokoelmani saa uuden ikiaikaisen jäsenen, joka voi päätyä hyvinkin ympärivuotiseen käyttöön.

Aion tuijottaa aamuisin vihreää kimaltelevaa palloani ja ladata itseeni siitä raikkautta, elinvoimaa ja tasapainoa. Ehkä alan vihdoin meditoimaan ja pallo tulee symboloimaan minulle lopullista rauhaa ja harmoniaa. Se tulee opettamaan minulle lisää siitä miten eletään ja ollaan läsnä hetkessä. Kerron sen kuulumiset, kun se saapuu postista. En kestä, jos se hajoaa!

Bianco Blue, lasinpuhallus, pullo
Bianco Blue, lasinpuhallus, pullo
Bianco Blue, lasinpuhalluskurssi, pullo

Pullon ja maljakon tekeminen sujui meidän kahden osalta aikalailla samalla kaavalla. Tein maljakon vapaavalintaisena tuotteena, vaikka mieleni olisi tehnyt lähteä painiin pingviinin kanssa. Maljakko ja pullo noudattivat kurssilaisen osalta samaa kaavaa: väripäätös, puhallus, nousu korokkeelle, pyöritys ja puhallus samaan aikaan. Mestari teki taas raskaat työt. Hän tasoitti pullon pohjan(?), irrotti sen pillistä ja kurssilaisen niin halutessa hän muotoili pulloon nokan. Pingviinilleni tuli kuitenkin sen verran nokkaa, että päätin pitää vaa'an tasapainossa jättämällä pullon nokattomaksi. Valitsin molempiin tuotteisiini väriksi meripihkan. Pulloon tuli siitä ohut raita, muuten se jäi kirkkaaksi. Maljakkoni alaosa jäi kirkkaaksi ja yläosa on meripihkan värinen. Varastin maljakon idean Prinsessalta, jonka suonissa virtaa meripihkan sijasta kuninkaallinen sininen veri, joka päätyi väriksi pulloon asti.

Lasirakkauteni jäivät uuniin kovettumaan ja kulkeutuvat Prinsessan kautta meille jonain päivänä. Kerron niiden kuulumiset sitten!

Seuraavassa postauksessa on aika palata koko lasinpuhalluskurssin alkuun.  Aloitimme linnuista ja tulen kertomaan teille tarinan eräästä modernista, rehvakkaasta ja epätäydellisen täydellisestä pingviinistä, jonka siivet iskivät minuun kipinän, jonka takia palaan vielä kerran puhalluspaikalle!