MILLAISEN VIESTIN HALUAN LÄHETTÄÄ LUKIJOILLENI?

TiiPii

Olisi aika kornia sanoa, että kirjoitan vain itselleni. Sillä enhän minä niin tee. Kirjoitan myös teille, jotka luette postauksiani siellä ruudun toisella puolella.

Aloitin tämän blogin silloin, kun tarvitsin turvapaikkaa. Kotia, jossa olisi lämpimät seinät ympärillä ja jossa saisin olla juuri sellainen kuin olen. Oli ja on tarkoitus rakentaa paikka, jossa mennään sydän edellä ja jopa vähän nauretaan järjelle. Järki on nimittäin se, joka sabotoi monen ihmisen elämää. Yhdessä häpeän kanssa ne muodostavat melkein voittamattoman duon, joka yrittää piilottaa ihmisraukat peiton alle ja saa meidät vetäytymään aikomuksistamme.

Minä etsin ihmisiä, jotka ovat ovat viisaita, empaattisia, ystävällisiä ja avarakatseisia. Jotka haluavat elämältä vähän enemmän ja sen sijaan, että seisoisivat otsa rypyssä ja tuomitsisivat kaikki ympärillänsä olevat, he yrittävät ensin ymmärtää itseänsä.

Se mikä on enemmän, riippuu ihan sinusta itsestäsi. Minulle enemmän on sitä, että pystyisi elää omien arvojensa mukaan. Kunnioittaa sekä ympäristöä, että muita ihmisiä. Saisi tehdä työtä ilman liian syviä otsaryppyjä, pystyisi toteuttamaan itseään ja saamaan aikaan jotain hyvää. 

TiiPii

Välillä lukijoiden etsiminen tuntuu siltä kuin etsisi neulaa heinäsuovasta ja todella mietin, että olenkohan juttuineni aivan ulkoavaruudesta. Sitten muistan, että te olette siellä ruudun toisella puolell. Olen joskus aiemmin puhunut siitä, että tunnen aina joskus itseni irralliseksi. Ja se tunne on seurannut minua koko elämän läpi. En millään kuitenkaan usko, että olen yksin, sillä luulen, että yksinäisyyden/irrallisuuden tunne on yksi ihmisen perusominaisuuksista. Toiset vaan tuntee sen vahvempana.

Lukijoita tänne blogiin ei tosiaan ole tipahdellut taivaalta vaan olen jakanut postauksiani esimerkiksi Facebookissa. Ja sieltä tänne eksynyt muutamia uusia seuraajia. Joka kerta olen yhtä hämmästynyt siitä, että jotkut eksyvät tänne kerta toisensa jälkeen kuin siitä, että jotain tuntematonta ihmistä kiinnostavat minun postaukseni. Kiitos kun olet siellä <3

TiiPii

Ja kun edellinen postaukseni sai kivasti sivunäyttöjä blogini pieneen kokoon nähden, iski minulle writer's block ja blogiin ujous. Mutta ehei, TiiPiin ovet eivät sulkeudu, minä en mene piiloon peiton alle, vaan opettelen huutamaan kovemmin. Aion puhua täällä pääosin itsestäni. Siitä mistä haen tasapanoa ja seesteisyyttä elämääni. Siitä mistä tulen onnelliseksi ja miten aion löytää itseni.

Ja siitä mikä suisti minut niin pahasti raiteiltani, että jouduin opetella olemaan itsekäs ja arvostamaan itseäni aivan eri tavalla kuin ennen. Mikään muutos ei tapahdu hetkessä, vaan on pitkään raivatun tien tulos. Periaatteessa olen täysin sama ihminen kuin ennen, hiukan rohkeampi vain. Niin rohkea, että uskallan kirjoittaa.

Viestini on se, että ole juuri sellainen kuin olet. Juuri niin kummallinen tai juuri niin tavallinen kuin olet. Älä tukahduta sydäntäsi, äläkä aina usko järkeäsi. Arvosta ja usko itseäsi, älä anna ympäristön vaikuttaa liikaa olemiseesi ja rakasta itseäsi vähän enemmän kuin kaikkia muita ihmisiä. <---Näitä neuvoja aion tulevaisuudessa noudattaa.

Sillä kun olet onnellinen sisältä asti, sydäntä myöten, voit jakaa rakkautta, lämpöä ja hyvinvointia myös eteenpäin. Muuten se ei onnistu. 

TiiPii

Lue myös:

Mietteitä ja kuvia metsäretkeltä

Millainen äiti haluan olla?

Vuosi kirjoittamista takana, onko mikään muuttunut?

Mikä saa minut hymyilemään tänään

Ajatuksia aavasta merestä ja kymmenen viestiä (aikuiselle) tyttärelleni

Päästä irti ja 31 muuta hyvää asiaa, jotka olen oivaltanut