Minä ajattelen sinua pieni perhonen!

 


Luin kerran Niittykukkia- blogista hyvän postauksen (KLIK!) siitä, miksi perhosia ei kannata kuvata. Se ei ole kiinnostavaa kuulemma. Minusta tuo veden varaan joutunut kaunotar, kuten joka ikinen upea perhonen, ansaitsee kuitenkin oman postauksensa, joten hyvää matkaa kohti kaukaisuutta pieni.

Jos joku kysyisi mihin uskon, vastaisin todennäköisesti, että luonnon kiertokulkuun. Aion muuttua meren mullaksi, kun aikani koittaa ja sen jälkeen hiipiä tuulen henkäyksenä rakkaideni iholla. Onneksi se päivä ei ole vielä täällä. Jäisi liian monta hymyä ja halausta saamatta, liian monta metsää, aaltoa ja linnun lentoa näkemättä, ja liian monta sanaa sanomatta.

Koska elämästä ei koskaan voi olla varma, yritän elää jokaisen päivän niin kuin se olisi viimeinen. Vaikka tähänkin aikaan mahtuu paljon harmia, muutakin kuin tuo Harmi- niminen kissa, niin yritän silti löytää hyvät puolet jokaisesta päivästä, vaikka se olisikin vaikeaa.

Onneni koostuu tässä hetkessä näistä ihanista kesäpäivistä, ihmisistä ympärillä, erityisesti Pisarasta ja muutamasta ystävästä, joiden kanssa tulee jaettua sekä iloja että harmeja. Olen yrittänyt niille tuota kissaakin tarjota. Ja sitten on ne, joiden tietää aina olevan läsnä, ja jotka ansaitsisivat sata ruusua, vaikkei se heistä aina siltä tuntuisikaan.

Kaikilla on paikkansa. Ei meidän tarvitse tehdä mitään suurta ja mullistavaa ollaksemme tärkeitä. Meistä jokainen, ihan jokainen, ansaitsisi oman postauksensa. Toivottavasti tuo pieni perhonen sai lentää monen monta onnellista lentoa. Niin naivilta kun se kuulostaakin: "Minä ajattelen sinua!"