MITÄ ÄITIYS ON ANTANUT MINULLE KAHDESSA VUODESSA?

Tänään viimeksi ajattelin, että tapahtuu tässä elämässä mitä tahansa, en koskaan kadu sitä, että pikkuruiseni on syntynyt. Hän on nyt kaksi, eikä kukaan ole koskaan antanut minulle niin paljon iloa ja itseluottamusta kuin hän.

En sano ettenkö joskus haikailisi vapauden perään. En sano, etten joskus tuntisi olevani vankilassa. En sano, ettenkö olisi ajatellut, miten moni asia kääntyy yllättävän monimutkaiseksi lapsen kanssa.

Ottaisin silti hartioilleni kaiken tapahtuneen uudelleen ja uudelleen, jos se olisi edellytys sille, että hän on olemassa.

Aina sanotaan, ettei ole oikeaa aikaa saada lasta. Silti ajattelen, että hän saapui juuri oikeaan aikaan. Oikeaan aikaan kasvattaakseen minua ihmisenä. Enkä ole koskaan ollut mistään niin varma kuin siitä, että juuri hänen on oltava olemassa.

Hänen myötään, olen joutunut ottamaan vastuun omasta onnellisuudestani ja hyvinvoinnistani. En piilottele enää pusikoissa ja heittäydy arjen uhriksi. Siitä tämä blogikin tulee tulevaisuudessa tarinoimaan, yhden ihmisen tiestä onnellisuuteen ja hyvinvointiin, sillä olen tajunnut, etten voi pitää sitä sisälläni, enkä lakaista hyvinvointiani maton alle.

Olen aina ajatellut, että parhaat ajat ovat vasta edessä. Tavoitellut jotain tietämättä itsekään oikein mitä. Tai kyllä minä kuvittelin, että jossain odottaa kirkas kruunu, jonka saan asettaa kutreilleni.

Olen elänyt liikaa tulevaisuudessa ja laiminlyönnyt hyvinvointiani kuluvassa hetkessä, koska olen ajatellut, että tulevaisuudella on minulle jotain parempaa tarjottavaa.

Totta puhuakseni uskon vieläkin, että parhaat ajat ovat vasta edessä, mutta hänen kanssaan olen vasta oppinut elämään hetkessä ja hellittämään. Ja niihin hetkiin mahtuvat elämäni onnellisimmat ajat. Kun sain hänet ensimmäistä kertaa syliini, kun hän hymyili minulle ensimmäistä kertaa ja kun hän painaa päänsä rinnalleni ja sanoo "tosi paljon".

Hän on ollut kelpo seuraa, rauhallinen ja herttainen. Huonoina hetkinä olen miettinyt, että olisinko saanut liikaa, jos harteillani olisi ollut vain hän, eikä tätä muuta maailman saastetta.

Heti sen perään ajattelen, että tämä maailma yrittää opettaa minulle jotakin. Se näyttää nyt selkeästi suuntaa. Se ohjaa minut ottamaan vastuuta omasta onnellisuudestani ja ennen kaikkea itsestäni.

Hän on antanut minulle rohkeutta olla oma itseni. Hän on antanut minulle taidon näyttää keskisormea oletuksille ja pakoille. Hän on antanut minulle voimaa kääntää herkkyyteni vahvuudeksi ja elää tätä elämää juuri sellaisena kuin haluan hänen tämän näkevän.

Ja ennen kaikkea hän on tehnyt minusta hetkeksi maailman tärkeimmän ihmisen.

Ja maailman tärkeimmän ihmisen tehtävä on pääosin voida hyvin, jotta hän voi kasvattaa hyvinvoivan lapsen.

Lue myös:

Mietteitä ja kuvia metsäretkeltä

Millainen äiti haluan olla?

Vuosi kirjoittamista takana, onko mikään muuttunut?

Mikä saa minut hymyilemään tänään

Ajatuksia aavasta merestä ja kymmenen viestiä (aikuiselle) tyttärelleni

Päästä irti ja 31 muuta hyvää asiaa, jotka olen oivaltanut